Saksitut: Hovikelpoisia puolueita etsitään urakalla, samoin ministeriehdokkaita

Äänestäjät järjestivät viime sunnuntain eduskuntavaaleissa melkoisia sydämen tykytyksiä puoluejohtajille ja kansanedustajaehdokkaille. Löytyihän lopulta selkeä kärkikolmikko, tosin hyvin niukoilla eroilla. Sastamalassa vaalit menivät kaikesta huolimatta hyvin, vaikka kolmesta edustajasta pudottiinkin kahteen. On hyvä muistaa, että Pirkanmaalla Sastamala on ainoa paikkakunta, josta Arkadianmäelle matkaa enemmän kuin yksi edustaja, kun Tampere jätetään laskuista pois.

Vaalituloksen myötä on ounasteltavissa sitkeitä hallitusneuvotteluita. Heti vaalien jälkeen aloitettiin asemien kaivaminen, jotta mahdolliset hallituskumppanit tietävät etukäteen missä mennään. Tunnustelut aloittaa perinteisesti suurimman puolueen puheenjohtaja, tässä tapauksessa demareitten Antti Rinne. Hän on jo alkuun iskenyt kiilaa toiseksi tulleen perussuomalaisten väliin, erityisesti maahanmuuttopolitiikan osalta. Eikä kokoomuksen Petteri Orpokaan Jussi Halla-ahon suurin ihailija ole. Ja saattaahan olla, että Halla-aho ei välttämättä hallitukseen vielä haluakaan, vaan jättää puolueensa vielä oppositioon kasvamaan korkoa.

Mitä sitten? Voisi tietenkin kuvitella, että hallitus muodostuu sittenkin demareitten, kokoomuksen, vihreitten ja RKP:n voimin, ehkä mukaan lähtevät myös kristillisdemokraatit. Hankalaa tietenkin on, että Rinteen ja Orpon näkemykset valtion talouden hoidosta eroavat melkoisesti. Keskusta mitä ilmeisimmin historiallisen vaalitappion myötä havittelee suosiolla oppositiopaikkaa neljäksi vuodeksi. Oppositiosta käsin yleensä kannatusta kun saadaan hilattua ylös.

No, venyvät tai vaikeutuvat hallitusneuvonpidot minne hyvänsä, niin Suomessa elämä jatkuu. Kaikki asiat toimivat kuten ennenkin, koska päivittäisiä asioita hoitavat virkamiehet, eivät poliitikot.

Ja muodostuu maahan minkälainen hallitus hyvänsä, niin maailma ei kaadu. Mullistuksia ei ole luvassa, kun se valtaisa sote-uudistuskin kaatui. On myös hyvä muistaa, että vaalipuheet eivät ole sitä todellisuutta, jota vaalien jälkeen eletään.

  • Nimetön

    Uudesta hallituspohjasta ei uskalla sanoa mitään, mutta Sipilä piti lupauksensa peräti tuplana. Tulos tai ulos. Eli osa heikoimmasta väestä heitettiin ulos yhteiskunnasta ja myös Sipilä lähti. Mutta Sipilän alkutaivalta nuoruudessa avitti pikkasen se kun valtionyhtiö antoi 30 miljoonan markan vakuudettoman lainan. Toisia lykästää hiukan enemmän kun muita.

    • Nimetön

      Pitäisiköhän sinunkin mennä kysymään, jos kerran lainaa tarvitset?

    • Nimetön

      Voi sinua kateellista! Kerrot noita eilisiä räkänokkatoimittajien vanhoja juttuja Sipilästä.
      Sipilä on tienannut osaamisellaan ja maksanut veroja valtiolle kymmeniä miljoonia
      markoissa ja euroissa.
      Parempaa miestä saadaan pääministeriksi hakea, eipä tule mieleen.
      Maa on suosta nostettu, helppo se on myös sinne hukuttaa.

    • Nimetön

      Sinunlaisiasi hevonpaskanjauhajia maassa riittää. Media teitä mm. Ylestä alkaen työllistää.
      Verovaroilla on hyvä päätään aukoa, vastuu on tietysti tuntematon käsite.

      • Life's Good

        Tämä maa pärjäisi paljon paremmin jos näitä harrastelijoiksi luokiteltavia maanviljelijöitä ei tarvisi olla koko ajan hyysäämässä. Helvetti! Kuten sodassakkin, heikko sortuu elon tiellä. Tehotiloja muutama, mitä näitä nälkäkuoleman partaalla olevia tuetaan? Ei täälläkään läheskään kaikki tuota puhtaasti ja kestävästi. Pyh, pakko oikoa jos kilpailussa haluaa pärjätä. Ja olihan se taannoin kun S-ketju kysyi broileri-fileelle tuottajaa suomessa, kukaan ei vastannut. No, joku nyt itkee vastaan että tarjosivat liian vähän. Hei, nyt ei olla kolhoosi ja/tai sohvoosi taloudessa! Elämme kapitalismin raakaa aikaa

  • Nimetön

    Silloin oli varmaan kauppa- ja teollisuusministerinä kepun Seppo Kääriäinen kun Sipilä tämän 30 miljoonan markan lainan sai valtionyhtiöstä. Rautaruukista ilman vakuutta. Eli jos osakkeiden arvo olisi tippunut nollaan, valtio olisi kärsinyt tappion. Veronmaksajat.

    • Nimetön

      Mitä sinä kade hevonpaskanjauhaja tiedät mistään mitään?
      Nämä etelän räkänokkatoimittajat ovat maan alhaisinta kastia, maan matosia – olet
      sinulle sopivassa viiteryhmassä. Ole uskossasi vahva, nauti kateudestasi – elämän
      epäonnistuja.

  • Nimetön

    Lopulta Sipilän valtionyhtiöltä saama ilmainen optio oli 85 miljoonan markan arvoinen. Kai siitäkin joskus totuus paljastuu – sitä odotellessa!

    • Nimetön

      Hurjan summan on valtionavulla kehnänny itselleen. Ei ihme, että oli itsevarmuutta potkia nilkkaan maan hiljaisia ja vähäosaisia. No, nyt puhaltaa uudet raikkaat tuulet. Sitäkin voi pohtia, mihin Suomessa enää tarvitaan kepua? Osa viljelijöistä tietty kannattaa, mutta silloin puhutaan reilusti alle kymmenen prosentin kannatuksesta.

      • Nimetön

        Kyllä elämä voi olla kurjaa. Puuttuu emäntä aitanpolulta, yksinäistä, yksinäistä,
        jäljellä vain kateus menestyjiä kohtaan. Kateuteen silmäi suljet – asamulla avaat.

      • Nimetön

        Oliko Sipilä kade heikommille ja vähäosaisille? Vaikka itse sai kymmeniä miljoonia valtion avulla. Siksikö niitä vähäosaisia sitten kurmuutti.

  • Nimetön

    Persut on porvariäänestäjien salarakas. Ja persut vei lähinnä kepulta kannatusta. Vastaavasti isoporvari ei kehtaa tunnustaa äänestäneensä persuja. Persuporvari.

Kommentointi ei ole käytössä.