Vappuparaati: ”30-luvun autojen muodot viehättävät”

Järjestyksessään 20. vanhojen ajoneuvojen vappuparaati täytti maanantaina Vammalan keskustan.

Vammalan vanhojen ajoneuvojen vappuparaati järjestettiin tänä vuonna jo 20. kertaa. Viikonloppuna Sastamalaankin saapunut takatalvi oli maanantaina enää muisto, ja paraatin menopelit pääsivät esittäytymään yleisölle kauniin keväisessä auringonpaisteessa.

Tuomarit Merja Lehtonen ja Risto Tuori olivat vaikean tehtävän edessä, kun yli kahden sadan ajokin joukosta piti valita voittajat niin henkilöautojen, kuorma-autojen, traktoreiden kuin moottoripyörienkin sarjassa.

”Autojen kohdalla oli monta hyvää ja kaunista, mutta kiinnitimme huomiota myös siihen, ovatko matkustajien asusteet ja muu kokonaisuus ajan hengen mukaiset. Tärkeätä oli sekin, että omistaja tunsi autonsa historian – mielellään ihan alusta saakka”, sanaili Tuori.

Henkilöautokategoriassa tuomareita miellytti eniten huittislaisen Erkki Juntusen Mercedes-Benz 170 S vm. 1951.

”Olen harrastanut vanhoja autoja pitkään. Paraatiinkin olen tainnut osallistua joka vuosi. Tälle kyseiselle autolle paraati oli neitsytmatka, sillä se on ollut omistuksessani vasta pari vuotta”, mies jutteli.

Juntunen kertoi auton olleen ostettaessa puolikuntoinen.

”Itse olen sen entisöinyt loppuun, ja rekisteröinyt museoajoneuvoksi. Kyllähän tämä on hieno palkinto isosta työstä”, mies myhäili pokaali kädessään.

Huittislainen Erkki Juntunen poseerasi tyytyväisenä palkitun Mercedes-Benzinsä vierellä.

Kuorma-autosarjassa palkinnon pokkasi Pertti Kankaan Jyry-Sisu K141 SP 1963. Traktoreiden sarjassa tuomaristo palkitsi Matti Toiviaisen Bolinder-Munktellin vuodelta 1953 ja moottoripyöräsarjassa pokaalin sai kotiinviemisiksi Marko Vormiston vuosimallin 1971  Norton Commando 750.

Yleisön suosikiksi valittiin sähäkän sininen Ford A vuodelta 1931. Sen omistaa sastamalalainen Ari Haapaniemi.

”Auto on ollut useamman vuoden haave, kunnes se viime keväänä löytyi. 30-luvun autojen muodossa vaan on jotain sellaista, mikä viehättää”, Haapaniemi kertoi.

Fordilla ajeltiin jo viime keväänä, mutta talven aikana auto sai muun muassa uuden maalipinnan.

”Talven vapaa-aika meni rakennellessa, pitihän auto saada vapuksi kuntoon.”

Heli ja Appu Haapaniemi sekä yleisön suosikki, Ford A vm. 1931.

 

Tuomarit Risto Tuori ja Merja Lehtonen sekä kaikki palkitut.

 

Aurinkoinen sää ja komeat menopelit saivat Laura Santalan sekä Henni, Mikko ja Aapo Viinikankaan keskustan vilinään.

 

Paraatin puuhamies Martti Lehtinen kertoi ennen tapahtumaa jäävänsä sivuun paraatijärjestelyistä. ”Kyllä tämä oli viimeinen kerta”, hän vannoi torillakin.

KATSO KUVAT JA VIDEO VAPPUPARAATIN TUNNELMISTA:

  • meno kuin ....

    Naureskellen katselin ihmisten hölmöyttä…pakko tunkea koko tanan perhe tielle seisoon…sit ihmetellään kun joku ajaa pois..pitäs aikuisilla sen vertta tolkkua olla että pysyis jalkakäytävällä .. hyvin sieltäkin näki..

    • Nimetön

      Ai se olit sinä, joka naureskeli itsekseen siellä kadun varressa. Katsottiin, että mikä kylähullu siinäkin lienee. Muut katseli autoja ja tämä yksi pälyili ihmisiä. Piti oikein varoitella lapsia oudosta sedästä. Mutta hauskaa meillä oli, kansaa oli niin paljon, etteivät jalkakäytävät riittäneet. Hyvin järjestetty tapahtuma ja hienoja autoja.

  • Emme ole tavanneet Sylvään jälkeen

    Onko kellään kuvaa autosta numero 36. Buick Riviera 1973.
    Olin tälläisen Hannele Kyttälän kanssa Sylvään koulussa samalla luokalla kun koulu otettiin käyttöön. Nykyään Hannele Kyttälä- Koskinen. Kuva ois kiva myös omistajasta.
    Valitettavasti emme päässeet torille tänään katsomaan tätä paraatia.

    • lukihäiriöinen

      Minä olen tavannut myös koulun loputtua ja sylväällä ollessani luokallani oli monta erinimistä koululaista,monet heistä on mennyt naimisiin eli sukunimi voi olla eri.
      En päässyt minäkään koska oli pyhä eikä linja-auto kulkenut,olipa meillä paljon yhteisiä juttuja.
      Mutta asiaan,ihan hieno tapahtuma.

  • Tarja P.

    Toimitus: Pertti Kangas oli kuorma-autosarjan pokaalin saaja, ei Pentti ;-).

  • Kiitos!

    Kyllä oli upea tapahtuma! Väkeä oli liikkellä paljon ja tunnelma mukava. Kiitos kaikille järjestäjille!

  • Nimetön

    Toivottelen tännekin tulemaan,L.A.KIRPPUTORILLE heinäkuussa,Hämeenkyröön !

  • Nimetön

    ….VM- T ????? kuulutti paraatin h-hetkellä tyylittömästi mitkä liikkeet ovat kylällä auki.??? Ei ollut homma hanskassa sillä miehellä…… kiitokset Masalle ja muille talkoolaisille upeasta paraatista.

Kommentointi ei ole käytössä.