Softaajat saivat pelipaikan Lousajaan

Sastamalan kaupunki on antanut luvan airsoft-pelaamiseen omistamallaan alueella Lousajassa.

Taustalla on kuntalaisaloite. Siinä toivottiin metsäalueen osoittamista softaukseen.

Kaupunki on antanut luvan lajin harjoittamiseen Huilunmetsä-nimisellä tilalla Lousajassa. Alue on hehtaarin suuruinen.

Luvan ehtona on, että pelaajat käyttävät asianmukaisia suojavarusteita ja biohajoavia kuulia. Pelaamisesta ei myöskään saa aiheutua vaaraa ulkopuolisille. Alueelle johtaville teille tulee asettaa varoitusmerkki, kun paikalla pelataan.

Kuntalaisaloitteessa esitettiin myös, että kirjasto voisi vuokrata pelivarusteita. Vastauksessa kuitenkin todetaan, että airsoft-välineiden vuokraustoiminta ei ole kaupungin tehtävä.

Airsoft on taistelupeli, jossa pelaajat suorittavat erilaisia tehtäviä käyttäen apunaan pieniä kuulia ampuvia aseita.

  • Nimetön

    tässä hyvä aloitus lousajaan ampumiseen, tähän asti ollut vain puukot ym. kolmessa viimeisessä kuolemassa.

  • Nimetön

    Siitä vaan! Oikeesti, valvooko kukaan? Kyllä saa mun puolesta mennä ”leikkiin” tappamista
    Toivottavasti vanhemmat tietää lastensa ”harrastukset!

  • SJP

    Voi V@$I mitä porukkaa, heti kaks kommentoi jaa Valivalii!! Eikö ny p@#$e oo hyvä että täällä kylällä on tekemistä, HÄ?

  • Nimetön

    Ei ole. Harrastukset saa liittyä ainoastaan lukemiseen tai lentopalloon. Muut ovat itse paholaisen harrastuksia!!!

  • Hossantien asukki

    Huomattavasti vähemmän muita kiusaava harrastus tämä on kun noi helvetin mopot… tai sit tontille paskatettavat koirat. Ne sit meinaan vituttaa…

  • Nimetön

    Minun poikani ei aseilla leiki ja toivon että kukaan vanhempi ei anna lapsensa tuollaista harrastaa. Suorastaan kauhistuttavaa.

    • Eiherranjestas

      No sinun lapsesi on sitten homoseksuaali, eipä pahemmin kiinnosta.

  • Nimetön

    Ihminen harjoittelee selviytymistä vaistomaisesti lapsesta asti. Onneksi ei nyt ammuta kovilla. Onhan tämä hyvä harjoitusta myös armeijaa ajatellen. Itsekin yritin pitää pikkupoikani (silloin vain miehet pääsi armeijaan) lapsena pois aseista. Hän puri pyssyn näkkäristä. Eikä ole nyt sen sotaisempi kuin muutkaan.

  • Nimetön

    Urosten pitää päästä osumaan ns. ”viholliseen”, muuten ei lajin säilyvyys ole turvattu. Ihan alkeellista biologiaa ja evoluutiota.

  • Äitu

    Voi hyvänen aika. Lapseni on käynyt softaamassa Lempäälässä ja Nokialla ja siellä on mukana aikuisia miehiä, nuoria poikia ja ehkä tyttöjäkin ja kaikki samassa sulassa sovussa. Siellä pidetään hauskaa, ollaan porukalla ulkona, eikä aina siellä tietokoneella. Aivan mahtavaa, että saadaan täällä Sastamalassakin paikka, missä tätä voi harrastaa ! Jee!

Kommentointi ei ole käytössä.