17 vuotta sitten vietin äitienpäivääni Vammalan aluesairaalassa. Olin tullut toista kertaa äidiksi. Enpä silloin kahden pienen lapsen äitinä osannut varautua ollenkaan siihen, että aika kuluu niin nopeasti. Vanhoja valokuvia katsellessa toivon joskus, että voisin palata uudestaan moniin ihaniin hetkiin.

Tässä hetkessä eläminen on kuitenkin tärkeää, myös äitiydessä. Vaikka toinen tyttäristäni onkin jo täysi-ikäinen ja se “pikkuisempikin” vuoden päästä, on ihana huomata, että edelleenkin äitiä tarvitaan. Eri tavalla, mutta yhtä paljon. Äitienpäivän kynnyksellä olenkin miettinyt paljon äitiyttä ja sen koko olemusta. Äitiys on lahja, vaativakin sellainen. Ensin lapsen odottaminen ja synnyttäminen, sitten hoitaminen ja kasvattaminen. Sen jälkeen pitäisi vielä osata irrottaa. Pikkuhiljaa. “Vahtivuoro” on tehty, vastuu ja vapaus siirtyy lapselle itselleen. On hyvä muistaa, että ilman vastoinkäymisiä ei kuitenkaan kukaan voi kasvaa ihmisenä, vaikka me äidit niin mielellämme ottaisimmekin lastemme taakat, ainakin osan niistä, harteillemme.

x                             x                      x

Tänä aamuna, ihan tavallisena arkipäivänä, meidän perheessä syötiin normaalia parempi aamiainen: lämmintä riisipuuroa ja mustikkasoppaa sekä juuri uunista tulleita, kotitekoisia sämpylöitä, joita tuotiin kotiimme ennen kuin kenenkään täytyi vielä kiiruhtaa kouluun tai töihin. Ai kuka ne herkut toi? Kukapa muukaan, kuin oma rakas aamuvirkku äitini.

Oikein hyvää äitienpäivää kaikille äiti-ihmisille!