Alueviesti on seurannut alusta lähtien kokemäkeläisen Paavo Salosen piinaa. Tapahtumat alkoivat, kun hänen tuolloin neljävuotias poikansa Anton kaapattiin lapsen äidin toimesta Venäjälle vuonna 2008. Lukuisten, monissa medioissakin esillä olleiden käänteiden jälkeen Anton tuotiin lopulta rajan yli takaisin Suomeen diplomaattiauton takakontissa toukokuussa 2009. Silloin Paavo-isä huokaisi helpotuksesta, mutta huokaisi liian aikaisin.
Paavon piinalle ei näy loppua, vaikka hän on tähän mennessä voittanutkin kaikki oikeuden käsittelyssä olleet huoltajuus- ja muut kiistat. Viime keskiviikkona asia oli esillä jo kahdennenkymmenennen kerran. Aiheesta kerrotaan lisää sivulla 10. Oikeudenkäynneille ei kuitenkaan näyttäisi tulevan loppua, sillä pojan äiti kumppaneineen tehtaillee lisää haasteita ja tutkintapyyntöjä jatkossakin.

Ei siinä mitään, tehtailkoon vaan, mutta kiitos jonkun muun piikkiin, kuin veronmaksajien. Kun kyseessä on varaton ja työtön henkilö, maksajana on Suomen valtio. Eli todennäköisesti myös sinä. Summa muuten on kokonaisuutena jo melkoinen. Sen sijaan Paavo, joka on siis voittanut jokaisen käsittelyn tähän mennessä, maksaa oikeudenkäyntikulujaan omasta pussistaan, jossa pohja on tullut vastaan jo aikoja sitten. Asioiden vatvominen eri oikeusasteissa kun on kaikkine kuluineen melkoisen kallista lystiä. Tuntuukin ilmeiseltä, että vastapuolen tarkoitus on näännyttää Paavo taloudellisesti ja henkisesti. Tällainen touhu ei kerta kaikkiaan mahdu oikeustajuntaani.

On tietysti hienoa ja oikein, että myös varattomilla henkilöillä on mahdollisuus käydä oikeutta ja saada asialleen ajaja. Näin sivistyneessä valtiossa kuuluukin olla. Tässä nimenomaisessa tapauksessa homma on kuitenkin mennyt jo niin överiksi ja suoranaiseksi kiusanteoksi, että asialle täytyisi laittaa piste korkeammalta taholta ja todeta, että valituslupia ei enää heru, eikä tutkintapyyntöjä käsitellä. Ei ainakaan valtion piikkiin.