Smaila Shresthan (23 vuotta) tarina alkaa siitä, kun hänen äitinsä ratkesi ryyppäämään. Isä oli ryypännyt jo vuosia. Smaila oli vain kuusivuotias, kun hän lähti iltaisin karkuun äidin ja isän tappeluita tietämättä minne menee. Hän vietti öitä kadulla tapellen suojaisista paikoista kulkukoirien kanssa.

“Tuolloin katu merkitsi minulle vapautta ja jäin sinne asumaan. Aloin myydä löytämiäni muovipusseja, kerjätä ja kaivaa roskakoreista ruokaa. Jos sain päälleni peiton, se varastettiin nukkuessani. Vaatteetkin saatettiin viedä.”

Smailan karu elämä tuli käännekohtaansa, kun joku viskasi hänen päälleen ämpärillisen vettä kesken päiväunien. Tuolloin oli talvi ja Smailaa palelsi. Kun hyväntekeväisyysjärjestö Rokpan sveitsiläinen perustajajäsen Lea Wyler löysi hänet, pikkupoika värjötteli kadulla pelkkä t-paita päällään.

Liima vie nälän

Rokpa ylläpitää lastenkotia Nepalin pääkaupungissa Katmandussa. Smaila ja hänen 54 nykyistä sisarustaan ovat kodin asukkaita. Heitä on onnistanut, sillä Katmandussa elää 5000 lasta, jotka eivät syystä tai toisesta voi mennä kotiin, mutta joilla ei ole muutakaan sijoituspaikkaa. Moni näistä lapsista imppaa liimaa, sillä se vie hetkellisesti nälän ja pitää pään sopivasti sekaisin.

Smaila ja hänen 10 sisarustaan ovat lähteneet Euroopan kiertueelle kertomaan tarinansa, jotta maailmassa huomattaisiin myös katulapset. The Rokpa Kids -kiertue pysähtyi Sastamalaan viime viikonloppuna. Lapset esittivät tarinansa näytellen, laulaen ja tanssien.

“Joskus vihasin vanhempiani”

Vaikka kaikki Rokpan pelastamat lapset ovat kokeneet kovia, he eivät ole katkeroituneet. Nuoret halailevat paljon ja kutsuvat toisinaan sisaruksiksi, isiksi, äideiksi ja jopa isoisiksi. He tuntuvat hellittelevän toisiaan kaikkien niiden vuosien edestä, joina jäivät ilman huolenpitoa. Leikkiminen, heittäytyminen ja ihmisten avoin kohtaaminen ovat heille arkista todellisuutta, toisin oli ennen.

“Joskus vihasin vanhempiani. En ymmärtänyt, miksi he jättivät minut kadulle vain kuusivuotiaana. Vasta lastenkodissa olen osannut antaa anteeksi ja tapaan heitä toisinaan”, Smaila kertoo. Hän elää nyt elämänsä parasta aikaa, sillä on juuri valmistunut sosiaalityöntekijäksi, hallitsee erinomaisesti englannin kielen, on nähnyt paljon maailmaa, mutta tuntee myös vähempiosaisten kivun. “Olen maailman onnellisin ihminen, kun olen päässyt pois helvetistä ja elän nyt paratiisissa”, mies huokaa.