Sastamala rakentaa vahvasti kirjabrändiään. Herra Hakkaraisen talo, Pukstaavi ja Bäckmanin Tornihuvila halutaan nivoa nykyistä tiiviimmäksi ja yhtenäisemmäksi kokonaisuudeksi.

Pian yksi vuotta täyttävällä Pukstaavilla on runsaasti ystäviä, mutta myös vastustajia. Pukstaavin näyttely tarjoaa toki monia näkökulmia kirjan yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen, mutta syntipukiksi mitä kummallisimpiin asioihin se on joutunut lähinnä fiktiivisin perustein.

Varmasti jokainen priorisoi esimerkiksi toimivan terveydenhuollon kulttuurituotantoa tärkeämmäksi, mutta ei Pukstaavia sentään kaikesta voi syyttää. Jos erinäisten keskustelupalstojen kommentteihin on uskominen, kirjan museo on syypää niin Vammalan uimahallittomuuteen, vanhuspalvelujen tason heikentymiseen kuin seurakunnan kiinteistöjen pakkomyyntiinkin.

Tapa, jolla kirjakorttelin hankerahoitus runtattiin maanantaina valtuustossa läpi, herättää myös närkästystä. Ei ole ensimmäinen kerta, kun valtuustolle heitetään talousarvion ohi päätettäväksi mittava menoerä “ota tai jätä” -periaatteella.

Pukstaavin synty on kuitenkin tuonut muassaan muutakin uutta kuin kirjan vaiheista kertovan näyttelyn. Kaupungin päätös suojella kirjakorttelin talot asemakaavalla ja hankkia sen keskeiset rakennukset on johtanut yksityisen korttelin avautumiseen kaikille kaupunkilaisille. Bäckmanin puutarhasta tuli kaupungin kaunein puisto.

Tavoitteena on kehittää korttelia erityisesti lapsia ja lapsiperheitä ajatellen. Suunta on oikea. Tänä keväänä pienet luokkaretkeläiset ovat syöneet tornihuvilassa eväitään. Talovanhuksella on varmasti tulevaisuudessa lapsille muutakin annettavaa.

Bäckmanin Tornihuvila on seissyt sijoillaan läpi sisällissodan melskeiden ja kaupunkikuvan murrosvaiheiden. Vanhaa Vammalaa on jäljellä perin vähän. Ennen kuin buuaatte kulttuurikortteli-hankkeelle, miettikää edes hetki seuraavaa: Mitä me jätämme jälkipolville?