Nopeampi juna voisi kiitää Pori-Tampere -välin puoli tuntia ripeämmin

Matka-aika Porin ja Helsingin välisessä raideliikenteessä on mahdollista pudottaa kahteen ja puoleen tuntiin. Junayhteys Porin ja Tampereen välillä voisi olla jopa 25–30 minuuttia nopeampi, kertoo tuore selvitys.
Junien huippunopeuksien kasvattamiseksi radalle on tehtävä parantamistoimenpiteitä. Muun muassa kaikki tasoristeykset on poistettava turvallisuuden vuoksi, siltoja on uusittava ja radan turvalaitteita sekä ohjausjärjestelmää parannettava. Esitettyjen parannustoimenpiteiden kustannukset ovat 100–140 miljoonaa euroa.

Pori-Tampere -ratatyöryhmän mukaan nopean raideyhteyden saamiseksi Poriin on vankkoja perusteluja. Liikenteen siirtyminen maantieltä ja ilmatilasta junaan on suomalaisen ja eurooppalaisen liikennepolitiikan mukaista: turvallisempaa, ympäristöystävällisempää ja energiataloudellisempaa.
Porin seudulta työmatkoja Tampereen radan suuntaan tekee noin 5 000 henkilöä vuorokaudessa. Näistä noin 2 000 kulkee väliä Pori-Tampere ja vajaa 1 000 väliä Pori-pääkaupunkiseutu.
Junamatkan nopeutuessa Pori-Tampere-Helsinki -akselilla noin miljoonasta vuosittaisesta työmatkasta osan voidaan olettaa siirtyvän junalla kuljettavaksi. Junamatkustajien määrä voidaan jopa kaksinkertaistaa nykyiseen verrattuna. Tämä toisi raideliikenteelle kannattavuutta ja valtiolle säästöä ostoliikenteen tarpeen vähentyessä.

Nykyisin junalla, autolla tai linja-autolla Porin ja Tampereen väliseen matkaan kuluu tunti ja 35 minuuttia tai tunti ja 40 minuuttia, kun nopea kallistuvakorinen Pendolino-juna kulkisi matkan tunnissa ja 10 minuutissa. Vastaavasti Porin ja Helsingin väliseen matkaan menee nykyisin autolla tai linja-autolla ruuhka-aikojen ulkopuolella 3 tuntia ja 15 minuuttia tai jopa 3 tuntia ja 40 minuuttia, kun nopealla junalla matkaan menisi 2 tuntia ja 30 minuuttia.
Pori on ainut maakuntakeskus Suomen eteläosassa, johon ei nykyisin ole Pendolino-liikennettä vaikka henkilöliikennettä Poriin on melkein yhtä paljon kuin esimerkiksi Vaasaan, Jyväskylään ja Joensuuhun.
Kehittämissuunnitelmassa Pendolino-liikenne Porin suuntaan on laskettu tapahtuvan yhdellä junayksiköllä siten, että vuorokauden ensimmäinen ja viimeinen juna kulkee välin Helsinki-Pori ja päivän aikana Pendolino kulkee edestakaisin välillä Pori-Tampere.

  • huomioija

    tärkeämpää töissä kävijöille on että juna pysähtyisi Kiikassa, Keikyässä Karkussa yms.
    ja toimisi ajoissa. On ihan sama lähteekö kotoa varttia ennen vai jälkeen.

    Nykyään 12-tie on ruuhkainen ja vaarallinen työmatka-aikoina, juna olisi turvallinen, eikä tarvitsi etsiä parkkia Tampereen keskustasta. Nytkin se on aivan riittävän nopea.

    Lisäksi mitä sillä nopeudella tekee kun VR lopettaa normaalit työaikavuorot ja yhdistää ne intercityksi ja tuplaa hinnan.

Kommentointi ei ole käytössä.