Kiikoisten uusi paimen löytyy Sastamalan papistosta

Kiikoislaiset ovat olleet ahkeraa seurakuntaväkeä. Kotikirkon maalaustyötä edesautettiin talkoilla muutama vuosi sitten.

Kiikoisten tulevalle kappeliseurakunnalle osoitetaan oma pappi Sastamalan seurakunnan nykyisestä papistosta. Kirkkoherra Matti Vähäkainu jää Kiikoisista eläkkeelle ensi vuoden helmikuussa. Käytännössä hän siirtyy lomiensa myötä tehtävästä sivuun jo tätä aiemmin.
“Kiikoisten papinviran lopullinen kohtalo ratkaistaan sen jälkeen kun Sastamalan seurakunnan käynnistämä seurakuntarakenteen muutosselvitys on saatu päätökseen”, Sastamalan kirkkoherra Ari Paavilainen sanoo.
Kirkkohallituksen elokuussa tekemän päätöksen mukaisesti Kiikoisten seurakunta liittyy ensi vuoden alussa Sastamalan seurakuntaan. Taustalla on kuntaliitos, joka väistämättä aina johtaa järjestelyihin myös evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnissa.

Jumalanpalveluksia kolme kuukaudessa

Kiikoisten alueesta tulee Sastamalan seurakunnan kappeliseurakunta. Henkilöstö siirtyy Sastamalan seurakunnan palvelukseen nykyisin eduin. Kiikoisten seurakunnan palveluksessa on tällä hetkellä seitsemän työntekijää, joista kolme on osa-aikaisia. Nuorisotyönohjaajalla on määräaikainen työsuhde.
Paavilaisen mukaan seurakunnallinen toiminta säilyy Kiikoisissa liitoksen jälkeen pääosin nykyisellään.
“Jumalanpalvelusten määrä Kiikoisissa vähenee hiukan nykyisestä. Kiikoisten kirkossa järjestetään jatkossa noin kolme jumalanpalvelusta kuukaudessa. Jumalanpalvelus voidaan järjestää myös muuhun aikaan kuin kello 10”, Paavilainen kertoo.
Kirkkoherranviraston ja taloustoimiston palvelut ovat saatavissa joka arkipäivä Sastamalan seurakunnan virastotalossa. Kiikoisissa palvelutoimisto on avoinna yhtenä päivänä viikossa. Toimistossa päivystää pappi.

Ei ylimääräisiä vaaleja

Ylimääräisiä seurakuntavaaleja ei liitoksen vuoksi järjestetä, vaan kirkkovaltuusto muodostetaan edellisten vaalien tuloksen perusteella niin sanottuna paperivaalina. Kiikoislaiset saavat uuteen kirkkovaltuustoon noin neljä paikkaa.
Kiikoisten seurakunnan kirkollisveroprosentti on 1,9. Seurakuntaliitoksen myötä veroprosentti laskee, sillä Sastamalan seurakunnan veroprosentti on tällä hetkellä 1,65. Kirkkoneuvosto on esittänyt kirkkovaltuustolle, että vuoden 2013 veroprosentiksi vahvistettaisiin 1,75.

Seurakuntaliitoksesta järjestetään avoin keskustelutilaisuus Kiikoisten seurakuntatalossa torstaina 11. lokakuuta kello 18.30.

  • Kiikosista

    Aiesopimuksessa on sovittu että Kiikoisiin valitaan oma kappalainen. Ihan selkeästi. Nyt Sastamalan seurakunta on tehnyt yksinään, neuvottelematta Kiikoislaisten kanssa päätöksen olla laittamatta kappalaisen virkaa auki eli että Kiikoisiin ei valita omaa kappalaista! Tuota päätöstä on ihan turhaa kaunistella kääntelemällä sanoja! Kiikoisten seurakunta tulee Sastamalan seurakunnan päätöksellä jäämään ilman omaa kappalaista, joka tänne on luvattu! Jos menee niinkuin Sastamalalaiset haluavat…

  • Nimetön

    eiköhän kaikki halukkaat saada kastettua, ripille, naitettua ja haudattua oli meillä sitten oma pappi tai ei. onhan nykyäänkin melkein aina ollut sijainen hoitamassa asioita

  • Nimetön

    Oma kirkkoherra on ollut meille monille erittäin tärkeä. Ja meillä on vuosien varrella ollut hyvät kirkkoherrat! Kiikoislaiset ovat hoitaneet seurakuntansa talouden niin että pystymme pitämään omat työntekijämme, miksi meidän pitäisi niistä luopua? Pönkittääksemme Sastamalan seurakunnan taloutta vai? Hoitakoot itse velkansa!

  • Nimetön

    Kokoomuksen edustajat seurakunnassa ovat täysin ulkona kuntaliitoksen tuomista vaikutuksista seurakunnan toimintaan.

Kommentointi ei ole käytössä.