
Mikäli Sastamalan tahto toteutuu, jatkuu yöpäivystys ensi vuonna paikkakunnalla kuten tähänkin asti. Koko päivystystoiminnasta vastaa vielä vuonna 2013 Vammalan aluesairaala.
Vaikka Sastamalassa halutaankin yöpäivystyksen jatkuvan, riippuu sen kohtalo muista sairaanhoitopiirin jäsenkunnista, kaupunginjohtaja Paavo Salli muistuttaa. “Ensihoito ei sisälly sopimusohjauksen piiriin, vaan siitä päätetään sairaanhoitopiirin valtuustossa. Suunnitelman hyväksyminen edellyttää, että jäsenkunnista kaksi kolmannesta kannattaa sitä ja niiden jäsenluku on vähintään puolet kuntien yhteenlasketusta asukasluvusta.”
Salli muutti esitystä
Kaupunginjohtaja Salli muutti esitystään päivystyksen järjestämisestä maanantaiseen yhdistymishallituksen kokoukseen. Aikaisemmin julkisuudessa esillä olleessa ehdotuksessa linjattiin koko päivystystoiminnan siirtymisestä kaupungille eli Sotesin alaisuuteen.
Sallin aiempi esitys enteilee tulevaa, mutta hän myöntää, ettei sen aika ollut ainakaan vielä. “Kyseessä on kuitenkin niin suuri muutos, että on järkevää ja Sastamalan edun mukaista odottaa valtakunnallisia terveydenhuollon linjauksia.”
Sallin aiempi esitys enteilee tulevaa, mutta hän myöntää, ettei sen aika ollut ainakaan vielä. “Kyseessä on kuitenkin niin suuri muutos, että on järkevää ja Sastamalan edun mukaista odottaa valtakunnallisia terveydenhuollon linjauksia.”
NO TOTTAKAI ON SASTAMALAN EDUN MUKAISTA!!!!!
Valtakunnallisessa linjauksessa aluesairaaloilla ei ole tulevaisuutta.
Yöpäivystys keskitetään keskussairaaloihin.
Kaupunginjohtajan esitykset ovat kuin tuuliviiri.
Kansanedustajakin Sastamalasta on valittu. Hän on sairaanhoitopiirin valtuustossa ja on sen puheenjohtaja. Kenenkähän asioita siellä ajaa? Ei ainakaan Sastamalan seudun.
Onneksi kaupunginjohtalta löytyy älyä ajatella asioita kokonaisuutena. Nähtiin että potilasturvallisuus, ja huolellisuus päätöksiä tehtäessä, on tärkeämpää kuin huithapelit linjaukset.
Tämä ehdotus, antaa aikaa valmistautua tulevaan muutokseen paremmin. Nyt se todennäköisemmin pystytään toteuttamaan niin etteivät potilas- ja työturvallisuus kärsi, ja toimitaan lainkin puitteissa oikein.
Juuri näin, muutos on kuitenkin varmaa.
Sitä älyä ei kuitenkaan tainnut löytyä kaupunginjohtajalta
vaan jostakin vallan muualta! Ei myöskään puheenjohtajilta eikä kansanedustajalta, he olivat asiassa täysin hukassa!
Kyllä terveyskeskus on vaarallinen. Parempi olisi sulkea koko paikka ja siirtää kaikkien hoito niin erinomaisille aluesairaalan hoitajille.