Sastamalan lukioverkoston kehittäminen. Siinä aihe, joka jakaa mielipiteet vähintään kahteen leiriin. Mouhijärven ja Äetsän lukioiden kohtalo on sidoksissa valtiovallan tukipolitiikkaan, mutta Sastamalassa on virinnyt keskustelu myös lukiokoulutuksen ylläpitäjästä.
Osa yritys- ja elinkeinoelämän edustajista toivoo Sastamalaan yhteinäistä vahvaa keskiasteen koulukeskusta, joka tarjoaisi joustavia, työelämä- ja yrittäjyyspainotteisia opinpolkuja varmistaen samalla myös valmiudet edetä tiedekorkeakouluopintoihin. Lukion tulevaisuudesta on esittänyt näkemyksensä myös Sastamalan koulutuskuntayhtymän johtaja Antti Lahti.
Ajatus Vammalan lukion saattamisesta Saskyn siipien suojiin on ollut esillä aiemminkin. Viimeksi esitystä tosin perusteltiin Pirkanmaan koulutuskonserni-kuntayhtymän Pirkon uhalla.
Lukio-opetuksen arvoperusta rakentuu suomalaiseen sivistyshistoriaan, joka on osa pohjoismaista ja eurooppalaista kulttuuriperintöä. Vahva ja innovatiivinen Sasky on paikkakunnalle tärkeä, mutta Vammalan lukion kehittäminen johtotähtenä ammattilukio ei ole paikkakunnan imagon kannalta välttämättä paras ratkaisu.
Tai no, voisihan se olla aika veikeää, jos kirjan ja kulttuurin Sastamalasta kyydittäisiin bussikaupalla nuoria lähikuntien lukioihin saamaan monipuolista yleissivistävää opetusta korkeakouluopintojensa pohjaksi.
Keskustelu ammatillisen ja lukiokoulutuksen järjestämisestä ja painopisteistä ei ole asenteista vapaa ja tunteetkin kuohahtavat helposti. Sotakirveiden kalauttelu ei kuitenkaan ole nuorten etu. Ammatillinen koulutus vastaa paikallisen elinkeinoelämän tarpeisiin, lukio antaa eväät jatko-opintoihin. Toimivaa yhteistyötä tarvitaan, jotta nuoret voivat halutessaan saada molemmat.
Sastamala – Suomen asuttavin kunta – antaa toivottavasti jatkossakin nuorille mahdollisuuden valita itse opinahjonsa ja tulevaisuutensa.