
Vammalan aluesairaalan hoitajien luottamusmies ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtoryhmän jäsen Tinja Tähtinen pyrkii Huittisten valtuustoon kokoomuksen listalta.
Tähtinen toteaa lapsista, sairaista, vanhuksista ja riittävää toimeentuloa vailla olevista ihmisistä huolehtimisen vaativan vakaata tulopohjaa, jolta ponnistaa. Siksi yrittäjyyden ja työnteon tukeminen on ensiarvoisen tärkeää.
“Huittisissa yrittäjiä tuetaan ja pk-sektori kasvaa. Faktaa on, että suurin osa uusista työpaikoista syntyy Suomessa pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Oma elinkeinojohtajamme on meille kullan arvoinen, ja Huittisissa on tehty monta asiaa hyvin. Meillä on vähemmän velkaa asukasta kohden kuin Sastamalalla, myös tuloveroprosentti on pystytty pitämään alhaalla. Seuraavalla vaalikaudella haastavinta on nykyisen palvelutason turvaaminen ja kehittäminen, ja sen puolesta olen valmis laittamaan kaikki peliin”, Tähtinen lupaa.
Vammalan aluesairaalan tulevaisuus mietityttää Tähtistä paitsi sairaalan työntekijöiden myös kuntalaisten näkökulmasta. “Moni huittislainen kokee aluesairaalan kotisairaalakseen, eli siellä on mukavinta asioida. Maakuntaraja ei saa jatkossakaan olla este palveluiden ostamiselle. Terveydenhuollossa Sastamalan suuntaan tehtävällä yhteistyöllä olisi saavutettavissa synergiaetuja”, hän sanoo viitaten Huittisten terveyskeskuksen lääkäripulaan.
Perusterveydenhoitoa pitää vahvistaa ja yhteistyötä erikoissairaanhoidon kanssa tiivistää, mutta Sastamalassa pitäisi Tähtisen mukaan muistaa se tosiasia, ettei onnistuneita organisaatiomuutoksia synny hätiköiden.
“Sekä potilasturvallisuuden että henkilöstön kannalta muutokset on syytä valmistella huolella ja työntekijöitä kuunnellen”, hän kiteyttää.
Tähtisen ajatuksista lisää 17.10. ilmestyvässä Alueviestissä.