
“Akrabadabra”, kuuluu taikasana, ja Keskustan päiväkodin esikoululaiset rynnistävät tutustumaan Pukstaavin uuteen näyttelyyn Metka matka, jossa pääroolin saavat lastenkirjojen kuvat.
Lasten mielestä kuvitus on tärkein tekijä kirjaa valittaessa. “Jos kuvat näyttävät tylsiltä, ei tarinakaan kiinnosta”, Emma Paajanen kommentoi.
Millainen sitten on kiinnostava kuvitus?
“Siinä on täytyy olla jotain jännittävää, värikästä tai sitten prinsessoja. Hienoja mekkoja, koruja ja kauniita asioita”, Fiia Virtanen selvittää.
Ensi kosketus taiteeseen
Metka matka on Kuvittajat ry:n 10-vuotisjuhlanäyttely, jossa voi tutustua kahdeksantoista suomalaisen kuvittajan värikkäisiin satumaailmoihin. Näyttely on esillä Pukstaavissa 30. huhtikuuta 2013 saakka.
Pukstaavin vs. toiminnanjohtaja Minna Honkasalo toteaa tarinoiden ja kuvien olevan aikansa kulttuurisia tuotteita. “Uusin lastenkirjataide ammentaa niin arkirealismista kuin fantasiastakin ja sisältää huumoria, oivaltamisen iloa ja suuria tunteita.”
Honkasalo korostaa kuvituksen merkitystä lukemisen innoittajana. Kuvat tarjoavat lapselle yleensä myös ensi kosketuksen kuvataiteeseen.