Susien riivaamat täyttivät Seuratalon

Veikko Salo Lallin Lampaasta kertoi Vuorenmaan Seuratalon sankassa tunnelmassa karua tarinaa susien hyökkäyksistä lammastarhaan.

Arkipäivää Köyliössä ja Säkylässä.
Vanhemmat ovat kauhuissaan lähettäessään lapsiaan odottelemaan koulukyytiä suurien koulupiirien alueilla. Vapaa-ajalla lapsia kielletään menemästä metsään, eivätkä vanhemmatkaan uskalla lenkkeillä maastossa vapaasti. Lemmikkikoiratkin ovat hädissään. Seutua riivaavat sudet. Huittisissa ihmistä pelkäämättömät yksilöt eivät tyydy kuljeksimaan pelkästään haja-asutusalueilla vaan ne tunkevat jopa kaupungin keskustaan.
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan liikkeellä on yksi vajaan kymmenen suden lauma, mutta paikalliset ovat sitä mieltä, että laumoja on kaksi.
Köyliön Vuorenmaan Seuratalolla oli torstai-iltana sakea tunnelma, kun sinne ahtautui satamäärin lapsia, nuoria, aikuisia ja ikäihmisiä, joiden jokapäiväistä elämää jopa pihapiireihin röyhkeästi jolkottelevat sudet piinaavat.
”Jotain pitää nyt oikeasti tehdä ja heti, että saadaan sudet pelkäämään”, ehdottaa Huovinrinteen koulunjohtaja Minna Mäntyranta.
Tuomo Katajisto Satakunnan poliisista huomauttaa, että suden tappaminen ilman lupaa on törkeä metsästysrikos, jonka vähimmäisrangaistus on 4 kuukautta vankeutta ja suurin 4 vuoden vankilatuomio.
”Suden voi joutua tappamaan pakkotilassa, eli välittömässä vaaratilanteessa, jossa se hyökkää ihmisen tai kotieläimen kimppuun. Silloin poliisin tehtävä on tehdä asiasta rikosilmoitus. Näissä tapauksissa oikeus saattaa päätyä siihen, että teko on ollut oikeutettu.”
Susi-illassa uumoiltiin, että Lounais-Suomeen olisi istutettu susia kannan vahvistamiseksi. Antti Impola Riistakeskuksesta ei jaa näkemystä. Välittömiä ratkaisuja susiongelmaan ei yli kolmetuntisessa kokoontumisessa löydetty.
Keskusteluissa tuli ilmi, että väki ei suoranaisesti vihaa luontoon kuuluvaa sutta, mutta järjestelmää yksilöiden hävittämisestä haukuttiin.
”Meidän on pakko odottaa lumen tuloa, jolloin susien jälkihavaintoja voidaan luotettavasti tehdä”, toppuuttaa Impola.

Lue lisää 21.11. Alueviestistä.

  • Nimetön

    No ei ne sudet ole kyllä Huittisten rajalle jääneet ihmettelemään vaan ovat tulleet ihan perille asti.

  • Huittislainen

    “Susia on liikuskellut aina Huittisten rajoilla saakka.”

    Kukakohan tollaisen väittämän on päästänyt suustaan??? Huittisten alueella liikkuu useampiakin laumoja…

  • Nimetön

    Kannattaa varmaan vammalalaisen toimittajankin perehtyä paremmin rajoihin ennenkuin paperilehti ilmestyy.

  • Kp

    Toimittajan kannataisi myös tarkistaa kenen suuhun tunkee mitäkin sanottua. Olikohan edes paikalla?

Kommentointi ei ole käytössä.