Tapanin myrskyn runtelema Aurajärven reitti saadaan taas hiihtäjien käyttöön

Äetsän Kunto ry:n puheenjohtaja Heikki Virtasella ja muilla talkoolaisilla on riittänyt puuhaa Aurajärven reitin kunnostustöissä.

Tapaninpäivän myrskyn jälkien siivoaminen ja korjaaminen on jatkunut aina näihin päiviin saaka Aurajärven ulkoilureitillä Äetsässä. Työtä reitin kunnostamiseksi on toki vielä paljon tiedossa. Äetsän Kunto ry:n puheenjohtaja Heikki Virtanen kuitenkin lupaa, että reitti saadaan talveksi jo hiihtäjien käyttöön ja ensi vuonna myös kesäkäyttöön muille reippailijoille.
Myrskyn kaatamat puut runtelivat reitin valaistuksen, kun niitä kaatui kaapelin päälle.
“Seuraavaksi oikaisemme pylväitä, sillä noin seitsemän tolppaa on vinossa ja yksi on kokonaan poikki. Pahimmat vauriot ovat Kaijansuolla sekä Anttilantien ja Lammelan välisellä osuudella”, Virtanen kertoo.
Reitti vaatii myös muuta kunnostamista, sillä sen varrella tehtyjen puunkorjuutöiden yhteydessä kuivatusputkia vääntyi vinoon ja meni rikki. Kymmenkunta talkoolaista on häärinyt maastotöissä, minkä lisäksi metsänhoitoyhdistys on kaivinkoneella tasoitellut puunkorjuun yhteydessä syntyneitä metsäkoneen uria.
“Ensi vuonna asennamme uusia putkia, minkä lisäksi reitin pohjaksi tuodaan kompostia ja uutta haketusta. Näitä töitä tehdään kevätkesällä, kunhan vain olisi kuivaa. Nyt maasto on tosi märkää ja paikat ovat erittäin veteliä”, Virtanen lisää.

Myrskyn kaapelin päälle kaatamat puut vaurioittivat ulkoilureitin valaistusta. Vaurioituneet pylväät suoristetaan aivan näinä päivinä.