Sastamala aloittaa uusien pientaloalueiden käyttöönottoon tähtääviä kaavatöitä keskustassa, Kiikassa, Häijäässä ja Mouhijärvellä kahtena seuraavana vuotena. Myös Kukkurin alueen sopivuus asuntomessujen paikaksi on mietintämyssyssä. Vuosia 2013 ja 2014 koskeva kaavoitusohjelma käsitellään kaupunginvaltuustossa talousarvion yhteydessä joulukuussa.
Yleiskaavoituksen ohjelmaan on lisätty uutena hankkeena pohjoisten vesistöjen rantaosayleiskaava, johon on liitetty myös Suodenniemen taajamien maankäytön tarkastelua. Ohjelma sisältää myös useita elinkeinoelämää palvelevia kaavahankkeita ja ydinkeskustan uudistamista.
Ohjelmakaudella aloitettavia uusia yleiskaavatöitä ovat Vihattulan kyläosayleiskaava sekä Pohjoisten vesistöjen rantaosayleiskaava. Rakennusvalvontaa, yhdyskuntasuunnittelua ja ELY-keskusta kuormittavat kaupungin pohjoisosien lukuisten järvien ja jokien varsille sijoittuvat rakennushankkeet. Rantayleiskaavalla voitaisiin ratkaista useimmat lupakysymykset. Kaavan alue rajataan siten, että Suodenniemen kirkonkylän taajama sekä keskeisin osa Putajan kylän asutuksesta ratkaistaan kaavan yhteydessä.
Mouhijärvi, Häijää, Karkku
Mouhijärven, Häijään ja Karkun alueella aloitettavia asemakaavahankkeita ovat Häijään Kyröntien Huhtalankujan risteys-alueen asemakaava, Mätikön uimarannan ympäristön asemakaa-va ja asemakaavanmuutos, Tiisalan asemakaava ja Päivärinteen alueen laajennuksen asemakaava.
Mouhijärven-Häijään-Salmin osayleiskaavaluonnoksen mukaisesti Häijään pohjoispuolelle asemakaavoitetaan aluetta tuotannollista ja palvelualan yritystoimintaa varten.
Mätikköjärven rannalla sijaitseva asemakaavoittamaton peltoalue on tarkoitus asemakaavoittaa erillispientaloalueeksi ja sen edustalla olevaksi rantapuistoksi. Samalla tutkitaan alueen ja viereisen uimarannan liikenneyhteydet.
Tiisalan asemakaavan tarkoituksena on tarjota uusia pientalojen rakentamismahdollisuuksia. Kaavahankkeen lopullinen laajuus tarkentuu vireillä olevien maanhankintaneuvottelujen perusteella.
Päivärinteen alueen laajennuksen asemakaavan tarkoituksena on tarjota uusia pientalojen rakentamismahdollisuuksia.
Keskustassa alulle kuusi uutta kaavaa
Keskustan alueella aloitetaan kuusi asemakaavahanketta. Kukkurin asemakaavan tarkoituksena on luoda uusia pientalojen rakentamismahdollisuuksia houkuttelevalle paikalle. Alueelle aiemmin laaditun mutta valitusten perusteella kumotun asemakaavan rajausta ja tavoitteita muutetaan. Samalla tutkitaan alueen sopivuutta valtakunnallisten asuntomessujen alueeksi.
Vinkin asuntoalueen laajennuksen asemakaavan tarkoituksena on tarjota uusia pientalojen rakentamismahdollisuuksia.
Ritakallion teollisuus- ja liiketoiminta-alueen asemakaavan tarkoituksena on lisätä kaupungin teollisuus- ja toimitilatonttien varantoa uudella alueella keskustaajaman kaakkoisosassa. Alueelle tavoitellaan toimitilarakentamisen lisäksi myös raskaamman teollisen toiminnan reservialuetta.
Sastamalankadun varren asemakaavan muutoksen tarkoituksena on tarkistaa asemakaava ajanmukaiseksi ja säilyttää keskustakuva rikkaana ja ajallisesti moninaisena. Rakennusinventoinnin perusteella tutkitaan rakennusten suojelua koskevien määräysten sisällyttämistä kaavaan.
Urheilukadun varren asemakaavan muutoksen tarkoituksena on parantaa alueen asemakaavan toteuttamiskelpoisuutta alentamalla tonttitehokkuutta ja tutkimalla talotyypin vaihtamista pientalovaltaisemmaksi.
Tänä vuonna laaditun keskustan Kymppikorttelin osan asemakaavan muutoksen sekä keskustan pysäköintiselvityksen yhteydessä havaittiin tarve jatkaa keskustan kehittämistä asemakaavoituksella. Tarkoituksena onkin tutkia kauppatorin, Kauppalantalon, Aittalahdenpuiston sekä niiden lähiympäristön kehittämistä. Samalla tutkitaan alueella sijaitsevien arvorakennusten suojelutarvetta.
Kiikassa Vehkakorventien varren asemakaavan tarkoituksena on tutkia asumisen uusia mahdollisuuksia palvelujen kannalta edullisesti sijaitsevalla paikalla.








Toivottavasti kukkurin kaava osataan nyt tehdä lain vaatimusten mukaiseksi, ettei se uudelleen menisi veronmaksajien rahojen tuhlaamiseksi, niinkuin ensimmäisessä karttaharjioituksessa kävi .
Maksullinen ulkoilupolku Kukkurin rantaan, koska niin kalliiksi edellisten suunnitelmien aiheeton torppaaminen ja museointi on kaupunkilaisille tullut.
Kyllä tiisala on asuntomessuille paras paikka, joki maisema mm.
asuntomessut voi kyllä unohtaa
pyrkii tekniseksi johtajaksi….miksiköhän? oli virhe ylipäätään ostaa koko Kukkuria aikanaan….
Asuntomessut voitais laittaa jäihin vähäx aikaa,ja tutkittais sillä välin liekosaaren mahdollisuuksia asuntomessujen sijaintipaikaksi. Ps: Pitää olla jotain joka puree mahdollisiin rakentajiin.
Kyllä oikeasti pohdituttaa, kuinka yhdistetään Asuntomessuilla esiteltyjen talojen vaatimus- ja hintataso, Tyrvään kirkon ainutlaatuinen kulttuurimaisema vastapäisellä rannalla sekä kustannustaso todellisiin hyötyihin. Yleensä messualueen infra on tavallista laadukkaampaa ja sen maksaa kaupunki.