
Sastamalan kaupunginjohtaja Paavo Sallin viimeisessä budjetissa ei piile yllätyksiä. Kaupunkilaisten palveluja ei ensi vuonna karsita, mutta aivan uusiakaan ei ole tulossa. Ei myöskään sitä paljon puhuttua uutta uimahallia. Sen sijaan Kiikan hallia ilmeisesti korjataan ja Keikyän halli avataan uudelleen uimareitten käyttöön.
Häijääseen ja Vammalaan nousevat uudet päiväkodit ja Vammalan rautatieasema ehostetaan Työteekin käyttöön.
”Siihen on varattu 200 000 euroa. Työteekin ihmiset tekevät remontin. Asemalle on tulossa Työteekin hallinto, kahvila ja tavaroitten myynti”, valottaa apulaiskaupunginjohtaja Jaakko Erjo.
Paavo Salli kiteyttää alkaneen valtuustokauden tärkeimmäksi tehtäväksi käyttötalouden hallinnan.
”Se on ehdottomasti tärkein asia. Velkaantuminen ei ole Sastamalan ongelma. Yksi suuri asia on myös elämänhallinta ja hyvinvointikertomuksen mukaan ottaminen kaikkeen päätöksentekoon. Elämänhallinta on suuri kokonaisuus, jossa kuntalaiset ovat avainasemassa.”
Aluehallintovirastossa on suunniteltu pieni Sininen kirja elämänhallintaan liittyen. Virike kirjaseen syntyi Maon Punaisen kirjan perusteella.
”On varmaan ajateltu, että Punaisella kirjalla saatiin miljardi ihmistä ojennukseen, niin josko sitten Sinisellä kirjalla saadaan reilut viisi miljoonaa mukaan elämänhallintaan”, toteaa Salli.
Elämänhallinta on iso asia, koska esimerkiksi yksi lapsen huostaanotto maksaa noin 100 000 euroa vuodessa. Ja huostaanotot ovat vain yksi osa kokonaisuutta. Elämänhallinnalla on erityinen rooli, kun kunnat pitävät tulevaisuudessa huolta siitä, että rahat riittävät palveluihin.
Kaupunginhallitus ruotii virkamiesbudjettia 3. joulukuuta. Kaupunginvaltuuston talousarviokokous on maanantaina 17. joulukuuta.
Lue lisää Alueviestistä keskiviikkona 28. marraskuuta.








Jos joskus 100 vuoden aikana tänne Sastamalaan tulee se paljon odotettu uimahalli niin sen aika on NYT. Lopettakaa päättäjät rahojen tuhlaus ja sulkekaa nykyiset vanhat surkeat uimahallit ja rakentakaa se uusi tänne Satamalan keskustaan ja pian!
Samaa mieltä. Rahojen tuhlausta sijoittaa vanhaan aikansa eläneisiin uimahalleihin. Näyttää taas siltä, että kun vanhaa korjataan uusi uimahalli siirtyy kauas tulevaisuuteen.
Aamen!
Ollan kyllä ottamassa käsi pitkällä mutta mitää vastinetta ei rahoilla saa hävetkää ja siirtykää syrjään että viisaammat pääsevät päättämään ja tekee sen Uuden uimahallin niin sittenpä olisi kai,ille ikäryhmille tasapuolinen palvelu ja säästöä tulee terveydenhoitomenoissakin.Kuka hemmetti noita vastarannan kiiskejä oikein äänesti??
Kaikki muu on aina ennen uutta uimahallia. Kyllä tuollaiset päättäjät ovat täysin väärässä paikassa siirtykää pois te ikuiset jarrut.
salli lähtee, sirkus jää….
Ei näillä nimillä mikään ole muuttumasa. Oman kaupungin virkamiehiä ei näillä paikoilla taideta tarvita. Taidamme saada kepulaisen johtajan ja Katjasta kokoomuslaisen lakimiehen. Teknisen johtajan asia jää avoimeksi.
Uusi kierros ja ilmoitus, että paikkaa ei ole kenellekään petattu.
reserviin….