Taysin syöpälasten osastolle huikea summa Sastamalasta

Maaliskuussa Sastamalassa pidettyjen ja loppuunmyytyjen Torstai toivoa täynnä -muistokonserttien tuotto lahjoitettiin tänään torstaina Taysin lasten syöpäosastolle. Konserttien puuhanaisilla Mirja Pälijärvellä, Tiina Vahekoskella ja Pirkko Syrjällä oli viemisinään Tampereelle liki 11 365,55  euron shekki. Lahjoituksen vastaanottaneet sairaanhoitaja Leena Ahonen-Jalonen ja perhehoitotyön asiantuntijahoitaja Saila Mäkinen olivat varsin vaikuttuneita naisten tuomisista. “Tämä on ehdottomasti suurimpia summia, mitä yksityishenkilöiden järjestämän tapahtuman kautta on meille lahjoitettu.”

Summa tullaan käyttämään hankintoihin, joilla parannetaan osaston viihtyisyyttä: leluihin, peleihin, kirjoihin, elokuviin ja esimerkiksi kannettaviin tietokoneisiin. “Osastolla on aina keskiviikkoisin Hese-päivä, jolloin potilaat saavat tilata mieleisensä hampurilaisaterian. Nämäkin herkkuhetket rahoitetaan lahjoitusvaroista”, Ahola-Jalonen kertoo.
Mäkisen mukaan lahjoituksina saadut varat ovatkin ensiarvoisen tärkeitä, sillä niiden avulla osastolle hankitaan kaikki viihdyke.

Huikean rahasumman lisäksi sastamalalaisnaiset veivät osastolle kirjailijapariskunta Aino Havukaisen ja Sami Toivosen lahjoittaman jättikassillisen Tatu ja Patu -kirjoja ja pelejä sekä kymmenkunta yksityishenkilöiden lahjoittamaa Muumi-pussilakanasettiä. Konserttien kahvituksesta jääneet kahvipaketit ja pillimehutkin päätyivät Taysiin: pillimehut potilaille ja kahvipaketit syöpälasten vanhempien taukotilaan.

Torstai toivoa täynnä -muistokonsertit pidettiin 13-vuotiaana menehtyneen sastamalalaisen Manti-tytön muistolle. Mirja Pälijärven tytär menehtyi pehmytkudossyöpään 20.12.2011.

Perhehoitotyön asiantuntijahoitaja Saila Mäkinen (vasemmalla) ja sairaanhoitaja Leena Ahonen-Jalonen olivat iloisesti yllättyneitä lahjashekin huikeasta summasta. Tiina Vahekoski (oikealla), Mirja Pälijärvi ja Pirkko Syrjä ovat perustaneet Torstai toivoa täynnä ry:n, joka aikoo jatkossakin muistaa Taysin lasten syöpäosastoa.
Lasten syöpäosastolle päätyi myös kirjailijapariskunta Aino Havukaisen ja Sami Toivosen lahjoittama valtava kassillinen Tatu ja Patu -kirjoja ja pelejä sekä yksityishenkilöiden lahjoittamia Muumi-pussilakanasettejä.
  • arvokas asia, arvokas lahjoitus

    hienoa…

    odotellaan koska esim Valepa järjestää ottelun jonka pääsylipputulot lahjoitetaan vastaavaan tarkoitukseen…

    samalla voi testata paljonko areenalle sopii katsojia, kaupunki voisi hoitaa kahvituksen omakustannushintaan…

  • Nimetön

    Aivan upee juttu! Kiitos myös konsertista ja Mirjan koskettavasta puheesta siellä. Jotenkin meni elämänarvot oikeille kohdille. Kokemuksenne on ollut raskas. Hienoa että surunsa keskellä jaksaa ajatella muitakin,ei kaikki ajattele.

  • Nimetön

    Tässä nähdään, että kuka tahansa pystyy kun haluaa. Todella hienoa!!!

    • hyvä, että keskustelu heräsi

      kyllä järjestäjiä löytyy, mutta saisi sitten ne Valepan puolapuun venyttäjätkin siis hyvät vaihtomiehet peliaikaa 🙂

      vaikkapa ottelu Valepa vastaan Asemamäen Dynamo, Mäkiset, Forsblom, Kimpanpäät, Rantaset, Alantiet, Huhtaniityt, Touroset, Rehaka, Innat, josko Jokitie ym vielä löytyy ja Nakke liberoksi….Aho voisi valmentaa

    • Nimetön

      Olen samaa mieltä ja kyllä täältä Sastamalasta on muitakin lahjoituksia mennyt samaan kohteesen henkilöitä, jotka eivät ole halunneet lahjoituksesta julkista.

  • Lelle

    Upeeta ja mahtavaa!
    Ihana lukea vaihteeksi HYVIÄ uutisia.
    Aurinkoisen kevään toivotukset Mirjalle ja Tiinalle täältä Brysselistä!

  • Tuntematon

    Kyllä se lentopalloporukka on niin ahnetta että ei ne rahojansa lahjota mihinkää näin tärkeeseen,oma napa on lähinnä,kyllä terveys on paljon tärkeenpää kuin elämä pallon ympärillä,jotain puuttuu sillon.Voishan ne aktiivi kannattajatki kerätä osansa ja lahjoittaa ainakin sen verran omasta pussistaan kuin menee vuodessa lippuihin,vai saako ne rikkaat nekin ilman.

Kommentointi ei ole käytössä.