Hei kaikki blogin lukijat!  Pitkästä aikaa taas sorvin ääressä, tällä kertaa kirjoittelen Balilta. Kuulostaa aurinkoiselta monelle, mutta kelit ei oo osunut kohille ja ukkosta on ollut ilmassa kolme päivää.  Säästä sen verran että Aasiassa reissatessa on opittu kantapään kautta sadekuurojen mahti, vettä ei koskaan sada vain vähän, muutama pisara iholla muuttuu nopeasti kylvyksi jos ei ymmärrä väistyä luontoäidin tieltä. Jos jotain hyvää sateesta niin salamat ovat näillä kordinaateilla silmiä hivelevän kaunista katsottavaa. Denpasarin kentälle laskeuduttiin torstai iltana. Bali kuuluu Indonesiaan ja sijaitsee Jaavan itäpuolella. Indonesia on maailman suurin saarivaltio ja valtio koostuukin vaatimattomasta 17 508:sta saaresta, joista suurimmat ovat Sumatra, Sulawesi ja Jaava. Populaakin noille saarille mahtuu, nimittäin 235 miljoonaa asukasta antaa Indonesialle väkiluvultaan maailman neljänneksi suurimman valtion tittelin. Bali on suosittu turistikohde ja erityisesti australialaisten suosiossa hyvän sijaintinsa takia. Turistikohteilla on turistikohteiden ongelmat, rahat pois länkyilta hinnalla millä hyvänsä- teema jatkuu ja balilla siitä varoitellaan erityisen paljon. Varastelu, näpistely ja uhkailu on koitunut täälläkin monen kohtaloksi. Ulkoministeriön matkustustiedotteita ollaan seurattu ahkerasti ja eipä ollut Balin osalta kaunista luettavaa.  Turisteja on kuollut juotuaaan metanolia, terrorismin uhka on koko ajan olemassa ja viimeksi joulukuussa poliisi varoitti mahdollisista ääri-islamistien iskuista. Kaikki varmasti muistavat vuoden 2002 pommitukset jossa 202 ihmistä sai surmansa kuta beachin ravintola kadulla, itsemurhapommitaja iski ensin suosittuun baariin jonka jälkeen autopommi oli odottamassa ulos juoksevia turisteja. Muistomerkki on pystytetty aivan turma paikan viereen ja kaikkien uhrien nimet on kirjailtu kultaisina mustaan tauluun. Hiljainen hetki heille kaikille.

Kirsikkana kakun päällä täälläkin tietysti huumet.  Eilen odotellassani Mariaa kadulla, pamahti paikallinen jannu kauppaamaan kokkelia, kiitos ja ei kiitos. Huumeista kieltäytyminen on meille ja monelle reissuruunalle arkipäiväinen asia, mutta siellä suomineidon lintukodossa moinen herättäisi varmasti kummastusta. Paikallisiin ollaan ehditty hieman tutustua, nimittäin surffiopettaja Dodoon, joka lupasi ohjeistaa mua ja Mariaa surffauksen saloihin. Numerot vaihdettiin ja myöhemmin tällä viikolla siirrymme höpinöistä tekoihin. Maria on surffannut aikaisemmin Argentiinassa mutta minua (lainelautailuneitsyttä) jännittää. Toivottavasti lumilautailu taustasta on jotain apua.

 

Marian ja mun tiet erkanivat kun sisar lähti Sydneyyn ja mä jäin Melbourneen vielä muutamaksi päiväksi. Marian lähdettyä muutin Andrewn, Kylien ja Markin luokse. Olimmehan olleet Birgitten ja Campbellin nurkissa Frankstonissa jo pari viikkoa, joten oli hyvä lähteä ja kiittää yht`aikaa. Kolmekymppiset kaverukset asuvat aivan keskustassa, Chapel Streetin tuntumassa. Matka Frankstonista keskustaan taittuu junalla 45 minuutissa, joten oli mukava päästä asumaan hetkeksi kaupunkin sykkeeseen. Andrewn ja hänen viisi ystäväänsä tapasimme ensimmäistä kertaa Bangkokissa ennen joulua ja vuoden vaihteen jälkeen toistamiseen Koh Samuilla. Edellisessä kirjoituksessa Maria mainitsikin salaperäisesti aussi ystävistämme, joiden kanssa vietimme Australia Dayta St.Kildan rannalla monen muun juhlijan kanssa. Kerrottakoon että kyseessä olivat Andrew, Kylie, Mark sekä liuta heidän ystäviään. Heidän kauttaan pääsimme tutustumaan moneen muuhun aussiin ja kutsu kävi tietysti aina suomeen, toivottavasti eivät tule kaikki samaan aikaan.

 

 

Kämppikseni tietysti kävivät töissä arkisin minun tutustuessani kaupunkiin. Federation square on yksi kulttuurin keskuksista, kävin kahtena päivänä peräkkäin kyseisessä paikassa kahdessa eri taidenäyttelyssä, toinen käsitteli musiikkivideoiden historiaa ja tuotantoa, toinen vei minut elokuvien maailmaan. St.Paulin kaunis katedraali pääsi myös mun päiväohjelmaan. Australian vanhin eläintarha, perustettu  vuonna 1862, oli mun bucket listalla ykkösenä kun saavuin Melbourneen. Mariaa en olisi kuitenkaan saanut mukaani ja tyttöhän oli Sydneyssä joka tapauksessa. Yhden päivän siis pyhitin Royal Parkin eläintarhalle, puisto oli kaunis ja päivä niin kuuma että asiakkaita ei ollut jonoksi asti. Leijonat, olin niin haltioissani näistä ravintoketjun kuninkaista, että ihastellessani heitä en ehtinyt edes hikoilla 40 asteen helteessä. Royal Parkin eläintarha sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä Federation squarelta ja sinne pääsee kätevästi metrolla. Metro verkosto ansaitsee kyllä kiitoksen, monen suurkaupungin metroa käyttäneenä voi todeta että Melbournen on yksi kivuttomimmista. Verkosto on laaja ja kattaa myös monet kaupungin lähiöt, ei tarvitse siis vaihtaa koko ajan metrosta bussiin tai ratikkaan. Vanhanaikaiset (koko päivä, yhteen suuntaan) paperiset piletit ovat historiaa  ja käytössä on MyKi, ladattava kortti jonka höyläät sisään ja ulos astuttaessa, MyKin saldoa voit kasvattaa haluamallasi summalla helposti automaatilla.

 

 

Jotenkin mulla on hieman ristiriitaiset fiilikset itseni kanssa tälläisistä eläimiin liittyvistä maksullisista ihmisten huvi touhuista, mä en todellakaan lähtisi  norsuilla ratsastamaan thaikuissa, selvittäisin ainakin etukäteen paikan perimmäisen tarkoituksen, onko tarkoitus tehdä vain sileää riihikuivaa vai onko kyseessä ns. “orpokoti”.  Saati sitten pitelemään huumattuja tiikerin pentuja tai vaipoissa kieriskelevää vauva apinaa sylissä ja ottamaan valokuvia monen turistin tavoin. Kyllä mä olen itse joskus ollut se kuvassa tiikeriä tuttipullolla juottava turre. Enkä mä nyt mikään aktivisti ole, mutta jokaisen Aasiaan matkustavan tulisi miettiä omia valintoja, eikä pelkästään eläinten kannalta vaan kaiken muunkin. Täällä raha puhuu ja sillä saa lähes mitä vaan.

 

Andrewn ja Kylien kautta pääsin tutustumaan myös minulle aivan uuteen urheilu lajiin, krikettiin. Lounaalla yksin ollessani googletin kritketin sääntöjä ja kovasti koitin päntätä illan matsiin, jotta ei menis ihan sivusuun. Perjantai iltana menimme seuraamaan Australia vs. Englanti peliä porukalla. Stadionin tunnelma oli käsinkosketeltava, 60 000 päisen yleisön seuratessa ja kannustaessa atmosfääri oli aivan mieletön. Näin untuvikkona kriketti muistuttaa mielestäni hieman pesäpalloa paloineen ja juoksuineen, moni lajin ystävä on varmasti eri mieltä. Kylie on intohimoinen kriketin seuraaja ja ymmärtää pelistä enemmän kuin moni mies, hän toimi minulle hyvänä selostajana koko pelin ajan. Australiassakin pojat tykkäävät yhdistää urheilun ja huurteiset, ja kolmetuntisen pelin päätyttyä (ja Australian voitettua) moni jatkoikin matkaa paikalliseen voittoa juhlimaan. Mulle henkilökohtaisesti Vexve areena tuottaa hyvät urheilun hurmokset ja pikkuriikkinen ikävä tulikin päästä seuraamaan palloa. Onneksi taidetaan Marian kanssa ehtiä vielä kauden viimeisiin peleihin.

 

Maanantaina lensin Sydneyhyn josta mun ja Marian oli tarkoitus jatkaa yhdessä Balille keskiviikkona. Bangkokissa aikaisemmin tapaamamme britti tytöt Brogan ja Iona asuvat seitsemän hengen kimppa kämpässä, 10 minuutin päässä Central Stationilta ja me saimme yöpyä siellä keskiviikkoon asti. Sovimme kerrankin jättää lennot ostamatta ja hankkia vasta kentältä äkkilähdöt (virhe), meidän tapauksessa lähes mikä tahansa kohde Aasiasta olisi kelvannut. Kuvittelimme hintojen olevan vielä halvempia kuin meidän vakio lentojen hakusivustoilla (skyscanner, momondo, jetstar). Kentälle saavuttuamme minä plikka marssin flight centeriin ja ilmoitin tarvitsevani kaksi yhdensuuntaista lentoa halvimpaan mahdolliseen kohteeseen. Leuka loksahti paikaltaan kun hymyilevä täti ojensi minulle lapun johon oli raapustettu edullisimmat vaihtoehdot kyseiselle päivälle. 645 dollaria Fijille Brisbanen kautta oli naisen mukaan loistava tarjous. Kiitin ja lupasin palata asiaan, en todellakaan palannut. Läppäri auki ja lentojen metsästykseen. Löysimme aika pian sopivat tiketit, 240 dollaria maksavat lennot Balille. Sattukin niin hyvä tuuri että neljän tunnin rajapyykki oli juuri ylitetty, lennot pitää netistä ostettaessa hankkia neljä tuntia ennen take offia (koskee ainakin Air Asiaa). Seuraava samanmoinen mahdollisuus Balille olisi seuraavana iltapäivänä (torstai), ketutti, nukkua nyt yön yli terminaalin lattialla. Tovin punnitsemisen ja asennoitumisen jälkeen päätimme ostaa edellä mainitut lennot Denpasariin, Balille. Edessä häämötti 24 tunnin odotus. Minä lähdin ostamaan meille purtavaa ja Marsa jäi maksamaan lentoja. Kioskin kassalla maksaessani mun visa electroni ei jostain syystä pelittänyt, koitinpa Marian korttia, ei sekään. Päätin vähentää ostoksia, yhden vaivaisen tikkarin ostaminenkaan ei tuottanut tulosta. Lampsin takaisin hakemaan kahta muuta matkassa mukana olevaa Visaa, tällä kertaa luotollisia. Takaisin päästyäni Maria ilmoitti minulle että lentojen osto ei onnistunut, minä puolestani kerroin että kummallakaan kortilla ei pystynyt maksamaan. Otin kaikki neljä korttia kouraan ja automaatille. Neljän automaatin ja 16 kokeilun jälkeen luovutin, yksikään ATM ei antanut rahaa. Maria oli aikaisemmin tsekannut nettipankin ja todennut jokaisella tilillä olevan katetta, Maria soitti myöskin pankkiimme Suomeen ja he kertoivat kaiken näyttävän olevan kunnossa. Ilta alkoi hämärtyä ja huuli pyöreänä mietimme seuraavaa muuvia, hymyilytti. Siinä istuimme meidän ainokaisen, koko reissun mukana kulkeneen,  50 euron setelin kanssa ja katselimme sulkeutuneita rahanvaihto pisteitä. Lennot eivät tuottaneet ongelmaa sillä kotiväen avulla ne saatiin buukattua. Ensin oli rahaa eikä lentoja, sitten oli lennot eikä rahaa. Yö kentällä sujui oikeen leppoisasti, mä herättelin lapsuus muistoja katselemalla disneyn tuotantoa ja Maria hekotti putouksen tahtiin. Eikä me mitään näännytty vaikka ei mitään voitukaan ostaa, pärjättiin hyvin aijemmin ostetuilla juomilla ja snäkyillä. Aamun koitteessa Maria lähti tuomiolle, ja saapui takaisin hymyillen kuin naantalin aurinko 50 dollaria kourassaan. Yksi automaatti oli yhden setelin suostunut sylkäisemään. Sillä pärjättiin loistavasti päivä ja kunnon aamiainen kahvilassa maistui kummallekin vesi/suolapähkinä linjan jälkeen.

 

Lento Balille kesti kuusi tuntia ja koneen ollessa puolillaan saimme molemmat ojentaa raajojamme omilla penkkiriveillä. Balin päässä jännitettin meidän edelleen toivotonta rahatilannetta, viisumit piti saada. Kentällä Maria kokeili ensimmäistä automaattia ja saimme masandeeria. Indonesiassa ovat kaikki kortit toimineet nyt moitteetta ja jäimme ilman vastausta Sydneyssä tapahtuneelle ruliansille. Lento sujui mukavasti ja puolen yön aikaan olimme jo löytäneen sopivan majapaikan aivan Kuta beachin tuntumasta. 9 euron hinta huoneelta/ per yö ei päätä huimannut kalliin Australian jälkeen ja samaisessa hostellissa yövymme edelleen. Australia yllätti kyllä hinnoillaan, päälimmäisenä mieleen tulee ehkä suurin shokki, avokadojen kappale hinta : 3,5 euroa. Mä rakastan avokadoja!

 

Nyt olemme viettäneet balilla viisi päivää ja täytynee myöntää että ei olla kyllä tehty yhtään mitään, mitä nyt vähän kierrelty saarta skootterilla, mutta sitä ei lasketa. Sakot edittiin kyllä jo saada. Vuokrasimme skootterin viideksi päiväksi sillä se on ehdottomasti helpoin ja halvin tapa kulkea. Eilen illalla, hämärää pikkukatua ajaessamme, poliisi pysäytti meidät ja pyysi kuski-Marialta ajokorttia, ei hänellä ollut. Ei suomalaista saati sitten täällä vaadittavaa kansainvälistä (ainoa kortti joka on mukana on minun, Marian kortti lepäilee edelleen Vammalan laitoksella). Kohteliaasti aloin ostaa meitä pois tästä tilanteesta kysymällä paljonko mahdetaan olla velkaa ja sinivuokko ilmoitti 200 000 rupiaa olevan kelpo summa ( n.12 euroa). Juuri ennen kuin kuningatartinkaaja Maria olisi avannut suunsa ehdin jo kätellä poliisi setää ja toivotella hyvät illan jatkot vaan. Viimeinen asia jota täällä haluaisi tapahtuvan olisi päästä asemalle, sitäpaitsi meillä ei ollut urputtamisen varaa sillä “sakon” syyhän oli ihan käypä, meillä kummallakaan ei ole kansainvälistä ajokorttia. Mutta hei että 12 euroa nyt maksaa kortitta ajamisesta, tähän vois tottua.

 

Gilin saaret ovat ehkä ohjelmassa tämän viikon lopulla, toistaiseksi suunnitelmat ovat ihan auki, meille matka on määränpää. Bali vaikuttaa oikein mukavalta paikalta ja paikallisten asenne turisteja kohtaan on mielestäni iloisempi kuin vaikkapa Thaikuissa.

Täällä on suomi tyttöjen hyvä olla !

 

Laura