Hukkasesta maan johtava kala-alan yritys

Wili, Toni ja Veijo Hukkanen.
Hukkasen yrittäjäperhe puhaltaa yhteen hiileen. Kuvassa Wili, Toni ja Veijo Hukkanen.

Sastamalalainen kalanjalostus- ja maahantuontiyritys V. Hukkanen Oy  laajentaa toimintaansa ostamalla Suomen suurimman kalankasvatuskonsernin, Taimen Oy:n. Toimitusjohtaja Veijo Hukkasen mukaan kyseessä on Suomen historian suurin kala-alan yrityskauppa.

Kaupan myötä Hukkasen 55 miljoonan euron liikevaihto kasvaa noin 90 miljoonaan euroon.

Yrityksessä uskotaan kaupan lisäävän kalan jalostusta Suomessa.  Hukkasen yrittäjäperhe ostaa Suomessa ja Ruotsissa toimivan Taimen-yhtiöiden koko osakekannan. Taimen-yhtiöt on perustettu vuonna 1964 ja se on ainoa kalankasvatusyritys Suomessa, joka pystyy tarjoamaan tuoretta kalaa tukkureille, kaupalle ja jatkojalostukseen ympäri vuoden.

“Strategiamme mukaan konserni tavoittelee kasvua erityisesti tarjoamalla asiakkailleen tuoretta kirjolohta eri muodoissaan. Olemme nyt ainoa suomalainen kala-alan yritys joka hallitsee koko ketjun, tuoreen kirjolohen ruokakalatuotannon, mädistä ja kalanpoikasista lähtien aina kuluttajille saakka vuoden ympäri”, Veijo Hukkanen sanoo.

Taimen-yhtiöt jatkaa toimintaansa itsenäisenä yksikkönään. Yhtiöiden koko henkilökunta tulee jatkamaan vanhoina työntekijöinä. Yritysten yhteenlaskettu henkilöstömäärä on noin 190 henkeä.

”Tällä hetkellä Suomi tarvitsee ennen kaikkea kannattavaa yritystoimintaa ja viennin kasvua verokertymän ja työpaikkojen säilyttämiseksi ja se on myös meidän intresseissämme pitkälle tulevaisuuteen katsovana perheyrityksenä”, toimitusjohtaja toteaa.

Yritysrypäs tulee jatkossa panostamaan entistä enemmän kannattavuuden kasvuun muun muassa viennin kautta. Vientihanojen aukeaminen Kiinaan odottaa edelleen Suomen Elintarviketurvallisuusviraston päätöstä. Ruotsiin on vireillä omat kuvionsa ja Viroon perustetaan myyntikonttori, joka hoitaa Baltian maiden myyntiä.

  • Yrittäjä Sastamalasta

    Kyllä kannattaa sastamalalaisten olla ylpeitä upeasta yrittäjästä, joka näinä aikoina uskaltaa laajentaa ja työllistää! Onnittelut!

  • Nimetön

    Siinä on muillekkin yrittäjille esimerkkiä,ja raakaaineena kala hyvä tästä tulee.

      • Nimetön

        Olisi todella hyvä, jos nämä menestyvät yritykset palkkaisivat kotimaista työvoimaa.

      • Sivusta seuraava

        Olisi todella hyvä jos kotimainen työvoima olisi valmis ottamaan työtä vastaan. Kun se nyt on vaan niin, että tuppaa tuolle ulkomaiselle työvoimalle työ kelpaavan. Kotimainen lojuu sohvalla ja ronklaa tekemisistään. Kylläpä nuo “tietyt” työpaikat on avoimissa, kuukaudesta toiseen ja loppujen lopuksi tulee mamu joka tekee työn ja nostaa palkan. Mikäs siinä. Itse olen ollut työssä 35v mutta ikinään ei ole tarvinnut työttömänä olla.

      • Nimetön

        Entä jos oletkin jo irtisanomislistalla? Kaltaisiasi ikäloppuja on työttömänä kymmeniä tuhansia. Jokainen on hetki sitten kehunut, että töissä on oltu kymmeniä vuosia eikä ole tarvinnut työttömänä olla. Sitten on tämä yli viisikymppinen, isopalkkainen, työkyvyttömyyseläkeriskinen uutta oppimattomaton saanut kenkää, eikä työhaluilla enää ole merkitystä. Kokeilepa hakea jotakin vapaata työpaikkaa ja totea, ettet kelpaa. Sitten et enää syyttele ihmisiä työhaluttomiksi.

      • Nimetön

        Niinpä niin, kyllä töitä olisi ja työpaikkojakin, mutta, kun palkkaa ei haluta maksaa. Esim. Työttömillä teetetään ihan oikeitakin töitä sillä yhdeksällä eurolla päivä. Tähän systeemiin pitäisi keksiä vaikka joku kannustuslisä niin, että työ edes jotenkin motivoisi.

    • Nimetön

      kala on kaikkein edullisin eläin kasvattaa se tarvii vain vähän yli kilon rehua tuottaakseen kilon lisä kasvua esim nauta tarvii yli 5 kg.. . Suomalainen kirjolohi on vihreällä listalla. Kaikki hyvin..

  • Aila Kokkolasta

    Onnea koko perheelle. Hyvä, että kannattavalla yrityksellänne on rohkeutta kasvaa.

  • Nimetön

    Suuri osa työntekijöistä baltiasta, jotka vkloppuna pyörii kaupungilla ja mukiloittee ihmisiä

  • Nimetön

    Onnea Hukkasille. Toivottavasti vielä voitte työllistää meitä suomalaisia enempi.

    • Nimetön

      En ole kateellinen Hukkasille, mutta toivon, että möisitte sitä kalaanne vähän halvemmalla.

  • Nimetön

    tässä avoin työhakemus, joko pian saisin työtä vammalasta? Kovin on työpaikkojen suhteen takapajula tämä vammala.

  • Nimetön

    Hukkasella on suomen parhaimmat työnjohtajat ja nopeiten vaihtuvat työntekijät! Helvetin kiva paikka olla töis.

  • Nimetön

    Sastamalaan pitää saada pakolaisia, jotka vois päästä töihin hukkaselle vitosen tunti

    • näin

      Tekis siis hiukan alle vielä sen mitä baltianpojat. Voi osa olla samaa perhettäkin, perheyritys…

    • Nimetön

      Tuskin näitä pakolaisia saadaan töihin vielä pitkään aikaan, kun pitää heidän ensin oppia suomen kieltä ja muutenkin maan tavoille. Kyllä tässä muutama vuosi menee ennen kuin heistä töihin on.

  • Timo Karvonen

    Voi vittu että voi olla kateellisia ihmisiä tässä maassa. Jos jollain on resurssit ja taito
    niin antaa vaan palaa. Kaikkee hyvää vaan Ulpulle , Veijolle ja koko poppoolle.
    Tuntuu tosi hyvältä …………….

  • Suomen elintarviketurvallisuusvirasto vielä miettii

    Mitähän se virasto vielä miettii..epäileekö ettei yritys pysty toimittamaan sellaisia määriä mitä miljardi kiinalaista syö..
    .eiköhän tässäkin yrityksessä TESSIÄ noudateta…

    • näin

      ei virolaisen alihankkijan tarvi mitään TESssiä noudattaa… ottaius omalta kylältä väkee töihin s..tana!

  • Nimetön

    Mun puolesta saa olla työntekijä mistä maasta vain, kunhan maksaa täällä saadusta palkastaan veronsa Suomeen. Ei siis koske juuri tätä uutisen kohdetta, vaan yleensä kaikkea työtä koko Suomessa.

  • Sastamalalla pyyhkii hyvin

    Sastamalassa on useita hyvin menestyviä teollisia yrityksiä, joista kaikkien suomalaisten tulee olla ylpeitä.

    100% työllisyys saadaan aikaiseksi palvelemalla toinen toisiamme, mutta ainoastaan lisäarvon tuottaminen jollekin raaka-aineelle luo todellista hyvinvointia.

    Kalan jalostaminen mädistä ruokapöytään on hatunnostamisen arvoinen teko!

    • Nimetön

      Esim. paikalliset lehdet voisivat paremmin esitellä niitä muita menestyviä yrityksiä eikä pelkästään sitä Hukkasen kalatehdasta ja sen menestystä.

  • pena

    Hyvä Hukkaset! Loistavaa! Ite olin aikoinaan siellä töissä, kaikille kitisijöille vaan tiedoksi että kunnon palkan siellä sai!

Kommentointi ei ole käytössä.