Noin sata vuotta sitten syntyneillä läheisillämme ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä sotaan, kun kutsu kävi. Ylimääräisiin harjoituksiin alkoi kutsuja tulla 18.6.1941 alkaen. Impolan taloon Kaukolaan sai kutsun viisi upseeria, 28 aliupseeria ja 171 miestä (lähde: Tuokko JR 60). Tuosta joukosta on elossa enää Antero Kallio. Hän oli tuolloin teekkari ja toimi nuorena luutnanttina komppanian yhtenä joukkueenjohtajana.
Impolan poppoon jälkikasvu on saanut haltuunsa poppoosta kerättyä aineistoa ja haluaisi selvittää poppoon vaiheita vielä lisää valokuvien ja muisteluiden avulla. Poppoolaisten lapset ovat jo enimmäkseen eläkeiässä ja nyt voisi olla aikaa kokoontua yhteen kuulemaan isiemme vaiheista 75 vuotta sitten.
Lauantaina 11.6. klo 12 on Lantula-talolla tilaisuus, jossa Pohjan Pojat esittävät sanoin, sävelin ja kuvin Impolan poppoon matkan Impolasta Karhumäkeen. Tilaisuus on tarkoitettu erityisesti poppoolaisten jälkipolville ja sukulaisille, mutta myös muut asiasta kiinnostuneet pääsevät mukaan, jos tilaa riittää.
Päivän ohjelmassa on edellisen lisäksi keittolounas, JR 56 ja JR 60 Killan tervehdys ja vapaa sana sekä tutustumista Impolan poppoon aineistoon, vieraiden tuomiin valokuviin, puhdetöihin ja kirjoituksiin.
Jos löydät listalta tutun nimen, ota yhteyttä virri.leena@gmail.com ja tule tilaisuuteen.
———
Aalto Kalle Paavali, Aalto Pentti Jalmari, Aaltonen Toivo Vihtori, Aaltonen Vilho Johannes, Aaltonen Väinö Stefanus, Aittomäki, Kalle Nikodemus, Alapohja Kustaa, Alikytö Viljo Konrad, Aronoja Heikki Hesekiel, Gulin Viljo Adolf, Haapanen Kalle Erkki, Haapanen Väinö Matias, Haapaniemi Martti Malakias, Haapiseva Paavali, Hakanen Hugo Ilmari, Hanhijärvi Eero, Havia Väinö, Heikkilä Nestori, Heinonen Otto, Helenius Frans Vihtori, Hietala Paavo Armas, Hietanen Antti Olavi, Hiljanen Lauri Johannes, Huhtaniemi Vilho Henrik, Härmä Arvo Oskari, Jalli Uuno Oskari, Jalonen Verneri, Jarkko Olavi, Jokiranta Reino, Jokisalo Raine, Juvonen Arvo, Järvinen Väinö Lauri, Kakko Toivo, Kallio Antero, Kallio Olavi, Kallionpää Urpo, Kangas Arvo, Kangasmaa Artturi, Kankaanpää Heikki Mikael, Karvinen Eino Johannes, Kaski Veikko Ilmari, Kemppi Risto, Ketola Juho Nestori, Kivistö Oskari Einari, Kivistö Urho Tapani, Koivisto Yrjö, Koskela Niilo Anton, Koskelainen Eemeli, Kukkula Vilho Nestori Nikolai, Kulmala Väinö Tuomas, Kuntsi Jouko Erkki Pellervo, Kuukka Paavo, Lahti Unto Villehart, Lakkinen Vilho Feliks, Laurila Arvo Ilmari, Lehtimäki Urho Nestori, Leppänen Alf, Leppänen Eemil Nikolai, Lepistö Esko Into Leo, Levonoja Kalle, Lindfors Väinö Lennart, Lindroos Onni Ossian, Lindström Aimo, Lintula Arvi, Lintumäki Martti Johannes, Lähteenmäki Toivo Kustaa, Maakala Nikolai, Mamia Ville, Makkonen Antti Evert, Mikkola Toivo Nikolai, Mustakorpi Tauno Ernesti, Mustalahti Eino Ilmari, Mustaniemi Paavo, Myllymaa Iivari Nestori, Myllymäki Yrjö, Myllyntausta Tapio, Mäkelä Erkki Paavali, Mäkelä Jaakko Valtteri, Mäkelä Johannes Torsti, Mäkelä Kalle, Mäki-Laurila Eino Oskari, Mäkinen Arvo Valdemar, Mäkinen Kalle Fabian, Mäkinen Oiva Armas, Mäkinen Tuomo Paavali, Mäkinen Väinö Veikko, Mäki-Soini Toivo, Mälkki Alpo Olavi, Määttänen Eljas, Määttänen Joonas, Määttänen Risto, Niemelä Olavi, Niemelä Onni, Niemi Arvo Kalle Paavali, Nieminen Aatto Artturi, Nieminen Frans Voitto Ensio, Nieminen Vilho Oskari, Niinisalo Eino Vihtori, Nikkanen Heikki Vilhonp., Nikkanen Lauri, Niskanen Martti, Nurkki Kalle Antero, Nurkki Viljo Nestori, Nurminen Elo Armas, Nurminen Matti Antero, Nuto Ahti Ensio, Nätkinmäki Vilho, Ohristo Konrad Eemil, Ojala Vilho Johannes, Ojala Väinö Nestori, Ojansivu Erkki Nestori, Ojansivu Frans, Ojansivu Vilho August, Ojanranta Arvo Fabian, Ojaranta Veikko August, Paavolainen Toivo Veikko, Pajunoja Reino, Pajuranta Kalle Reino, Pajusaari Martti Antero, Palmgren Tuomas Johannes, Partala Atte Eenokki, Peltomaa Mauno, Peltomaa Tauno, Perko Vilho Paavali, Perämaa Toivo Vilhelm, Pihlajamäki Vilho, Piirainen Kaarlo Heikki, Piironen Martti August, Pohja Taisto, Pohjala Olavi, Poutala Elte Eenokki, Puputti Einari, Punto Kauko, Prusi Heikki, Pyymäki Lauri Johannes, Pääjoki Paavo Ilmari, Raijala Veikko Mikael, Rajala Kalle Nikolai, Rajala Yrjö Lennart, Ranki Einari, Rantala Eino Johannes, Rantanen Eero Johannes, Rantanurmi Eino Olavi, Rautava Toivo Aleksi, Reiman Otto A., Rissanen Antti Vilho, Riutta Arvo, Ruukka Paavo Johannes, Rättö Eino Herman, Saarenpää Janne Eelis, Saarinen Kalle Vihtori, Saksi Artturi Ferdinand, Salminen Väinö Samuli, Salli Veikko, Salo Aarno Johannes, Salonen Heikki Eevert, Salovaara Lauri Olavi, Santa Emil, santamäki Paavo Olavi, Sarkonen Onni Hemminki, Saunanoja Valto, Setälä Jaako Vilho, Sianoja Heikki Matti, Sievo Uolevi Juho, Silveri Aarne, Sipilä Urho, Sivula Otto Olavi, Stormi Kalle, Suoniemi Arvo Sakari, Suonimi Eero Johannes, Suoniemi Uuno Vihtori, Suonsivu Arvo Sakari, Suvanto Sakari, Säteri Oiva Vilhelm, Takala Sulo Sakari, Tamminen Eero Oskari, Tanhuanpää Kalle Aleksi, Tapala Oskari, Toivo Kalle Vihtori, Toivola Seppo Johannes, Toivonen Arvo Olavi, Toivonen Kaarlo Vilho, Toivonen Vilho Paavali, Tuominen Eero Aleksi, Tuominen Otto, Tuomisto Vilho, Turtiainen Väinö, Törmä Yrjö, Uotila Haakon Armas, Uusi-Suikki Tauno Olavi, Uusitalo Eino, Uusitalo Kalle Mikael, Uusitalo Väinö Eevertti, Vainio Lauri Sulo, Vainiomäki Reino, Vallin Arvo, Valtanen Kalle Valdemar, Vataja Yrjö Vilho, Vesamäki Eero Paavali, Vettenranta Tuomas, Viitamäki Arvo Ilmari, Vilen Jaakko Johannes, Viljanen Voitto Jaakko Antero, Virri Tuure, Virtanen Lasse Kalervo, Virtanen Tuomo Nikolai, Vuorentausta Eino Edvin, Vuorinen Aarno August, Vuorinen Erkki Olavi, Vuorinen Yrjö Paavali, Vähä-Jaakkola Markus, Välimaa Eino, Välimaa Siro Lennart, Välisalo Eero Kaasle Jalmari, Yli-Houhala Tauno, Ylinen Taavi Elias, Ylijärvi Vilho Valtteri
Impolan talo on Vinkkilän kylässä, ei Kaukolassa ja Impolan päärakennus oli Rautatien toisella puolella ja on purettu. Nykyinen Impola on alkuaan Ränki, sieltä miehet lähtivät.
– Heille suuri, suuri kunnia, kun lähtivät puolustamaan rakasta isänmaatamme. Kuinkahan moni heistä palautui kotikonnuilleen, ja kuinka moni kaatui isänmaan puolesta sankarivainajana.