Ystävänpirtin ovet avoinna jouluaattona

SPR:n vapaaehtoiset Kaija Huhtaniitty ja Liisa Lampela ovat puuhanneet Ystävänpirtin yhteistä jouluaattoa. Kuva: Minna Isotalo.

Toisille joulun viettäminen yksin on tietoinen valinta, mutta moni yksineläjä saattaa vihata koko juhlaa. Jos pitkien pyhien kuluttaminen pelkästään omassa seurassa tuntuu ikävältä ajatukselta, voi lievitystä hakea Sastamalasta.

SPR:n Ystävänpirtti Vammalan keskustassa on nimittäin päättänyt pitää ovensa avoinna jouluaattona.

Toiminnanohjaaja Minna Koivuniemi kertoo, että yhteistä aattoa vietetään kello 10-18.
“Luvassa on herkkuja, kuten joulupuuroa ja soppaa sekä joulukahvit. Ohjelmaan kuuluu yhdessä läppärin kautta seurattava joulurauhanjulistus sekä tietysti yhteislaulut. Halukkaat voivat lähteä yhdessä Tyrvään kirkon aattohartauteen, joka alkaa klo 16.”

Koivuniemen mukaan vanhalla pirtillä joulua on juhlittu aiemminkin yhdessä, mutta uudessa osoitteessa Puistokatu 18:ssa tämä on ensimmäinen kerta.
“Yhteisten keskustelujen pohjalta ajatus lähti ja kävijöiden toiveesta. Kyllä täällä on jo useammasta suusta kuulunut, että paikalle aiotaan tulla. Toivottavasti tulisi mahdollisimman moni.”

Jouluaattoa viettämään ovat tervetulleita ihan kaikki.
“Mitään rajoitteita ei ole, kaikkien sopii tulla, kuten Ystävänpirtille muutenkin”, toiminnanohjaaja kannustaa.

  • Miia Suonpää

    Onpa todella hieno juttu! Tämä on aivan loistavaa ruohonjuuritason toimintaa. Juuri jotakin tällaista mahdollisuutta olen tälle paikkakunnalle toivonut. Oikein lämmintä ja hyvää Joulua jokaiselle Ystävänpirtillä ja muualla Joulua viettävälle!

  • Nimetön

    Tosi hieno ajatus. On totta että monelle yksinäiselle joka ei haluaisi yksin olla joulu on tosi raskasta aikaa. Kiitos !

  • Nimetön

    Hyvää joulua kaikille Teille ahkerille naisille, kun jaksatte touhuta siellä kaikkien yksinäisten hyväksi.

  • Ritva Sand

    Tämä on tosi hienoa . Tätä olen odottanut vaikka en itse ole paikalla. Hyvää jouluaattoa.

Kommentointi ei ole käytössä.