
“Avajaisia ei tarvitse enää pitkään odottaa”, toteaa Sastamalan K-citymarketin kauppiaspari Outi ja Petri Vesanen. Vesaset ovat hieman salaperäisiä, sillä päivämäärää ei voi vielä julkaista.
Kuivaelintarvikkeita on jo hyllytetty ja kaikki loput kiinteät kalusteet asennetaan tällä viikolla. Tavaratalon puoli alkaa sekin olla kuosissa, ja kevätmuotia laitettu jo kutsuvasti esille.
Työmaan luovutus tapahtui perjantaina. Vesaset kiittelevät vuolaasti niin rakennuttajaa, kuin aliurakoitsijoitakin. “Yhteistyö oli todella hyvää”, he toteavat.
Siitä kauppiaspari on vakuuttunut, että uusi Citymarket laajoine valikoimineen helpottaa kovasti kaupunkilaisten arkea. “Kattavan elintarvikepuolen lisäksi tavaratalosta löytyy hyvä valikoima vaatteita, jalkineita ja monenlaista kodin tavaraa”, Petri selvittää.
Vesaset iloitsevat myös hyvästä yhteistyöstä paikallisten elintarviketuottajien kanssa. “Lähellä tuotettujen elintarvikkeiden määrä tulee entisestään kasvamaan. Olemme saaneet tuottajilta paljon apua tuotevalikoimien rakentamisessa”, Outi kertoo.
Myös palvelutuotteiden määrä kasvaa merkittävästi esimerkiksi valmisruokien osalta. Ihan kaikkea Vesaset eivät vielä paljasta, mutta ainakin yksi isommista citymarketeista tuttu vetonaula Sastamalaankin tulee. Suunnitteilla on myös, että isännänkin kädenjälki tulee joissakin palvelutuotteissa näkymään. Petri on nimittäin sekä innokas ruoanlaittaja että leipoja.
Tavaratalon puoli on 2400 neliötä ja elintarvikepuoli saman verran. “Superin myymälätila on 1700 neliötä”, Petri huomauttaa.
Citymarketiin hankittu tekniikka on viimeistä huutoa ja kontrasti muutenkin valtava nykyisiin tiloihin. “Myös henkilökunta odottaa jo kovasti pääsyä tänne”, Outi tietää.
On selvää, että kauppiaspari toivoo saavansa asiakkaita myös lähikunnista. “Onhan tämä valtava investointi meille henkilökohtaisestikin”, Outi muistuttaa. Vesasten kohdalla puhutaan 2,4 miljoonan euron summasta.
“Silti emme epäröineet ottaa tätä mahdollisuutta vastaan, sillä uskomme Sastamalan vetovoimaan”, Petri toteaa. Outi lisää, että hän uskoo citymarketin tuovan uusia asiakkaita myös keskustan kivijalkakauppoihin.
Lue koko juttu keskiviikkona ilmestyneestä Alueviestistä.


Miksi piti rakentaa niinpieni citymarket? Ketä täys järkinen lähtee toiselta paikkakunnalta noin pieneen citymarkettiin? Nokian citymarket on 4200 neliötä niin vammalaan tietenkin joku mini cittari tarvittu..
Mun laskujen mukaan tosta tulee 4800 neliöö jos molemmilla puolilla on 2400
Niin minunkin!
tossa ylempänä lukee että tavaratalon puoli 2400 neliöö ja elintarvike puoli samanverran, mun laskujen mukaan se olis sit 4800 neliöö
keisari ottaa laskimen käteen ja ynnää jos on ollu joskus pois matikan tunnilta!
Ku ei vaan olisheti vanhaa tavaraa,niinku toisella puolen tiätä
terv.vanha ukko
Vanhaa tavaraa oli ennen tarjolla Häijään tansseissa, mikäli pihalla seisoneeseen mainoskylttiin oli luottamista 🙂
Jospa nyt vaan oltais ihan kiitollisia että tänne saatiin cittari!!!! Sitähän täällä pitkään odoteltiin. Positiivisuutta!!
Meillä ainakin kaikki odottavat kovasti cittariin pääsyä. Superi ollut vaki kauppana jo 17 v. Siitä asti kun tällepuolelle kylää muutettiin. Joten varmasti myös jatkossa cittaria käytämme. Mun matikalla laskettuna myös 4800 m2
Eikös se kauppias mahtanut tarkoittaa, että vanha Superi on 1700 neliöö…
On se kyl kumma kun heti täytyy alkaa valittaa joka asiasta. Miks se onki nii kumma asia kun mihinkään ketää ei oo tyytyväine.
Kyl mä ainaki oon löytänyt hyviä vaatteita itelleni ja muille perheen jäsenille cittarista!
niin itsekin näytät tekevän – kyllä maailmaan keskustelua mahtuu ja mielipiteensä saa aina sanoa
Tää on ihan mielettömän hieno juttu! Oon niin ylpee mun äidistä ja isästä! ❤
Tampereelta töistä kotiin ajellessa Nokia cittari on ollut sopivasti matkan varrella ja sieltä on tullut haettua kaikki tarvittava. Jos kotikylällä on tullut kaupassa käytyä niin kauppa on ollut S-Market, mutta sen valikoima ei ole kattanut kaikkea tarvittavaa. Nyt taitaa kotokylän lähikauppa vaihtua, jos valikoima on yhtä laaja mitä Nokialla – ja onhan se, koska tilaa on enemmän 🙂
Hei, kyllä on juuri niin, että Sastamalaan pian avattavan Citymarketin tavaratalon puoli on 2400 neliötä ja elintarvikepuoli saman verran, ja pian historiaan jäävän Superin myymälätila on tuon 1700 neliötä.
Terveisin
Maija Latva
päätoimittaja
Alueviesti
näin käsitinkin mutta kaikki ei näköjään osaa lukee…
Tosi kivaa että tulee noi itsepalvelukassat. Ei tarvi jonotella jos hakee vaan muutaman asian.
Joo ja tappaa loputkin pienipalkkaiset kassatyöt
Kehitys kehittyy. Itsepalvelukassat ovat asiakaspalvelua.
Toivottavasti tulee leipää ja sämpylöitä ja nimenomaan niin että viikonloppuisinkin saa tuoretta. Lidlissä on paljon valikoimaa mutta ne on karmeen makusia.
Toinen tykkää äidistä toinen tyttärestä.
vieläkö häijääs toimii. kauppa nimeltään .vanhaa tavaraa ja posliinia? kyselee epätietoinen .kiikan vehkakorvesta.
Kyllä Häijäässä on Sattumankauppa olemassa, siinä tanssipaikan vieressä. Se ei ole vain auki joka päivä.
Onnellinen ja ylpeä minäkin olen Peten ja Outin uudesta kaupasta! Olette molemmat niin sopivia kauppiaiksi! Onnea
No nyt kun on uusi komea Cittari paikkakunnalla, niin yhdistetään voimamme uuden uimahallin saamiseksi. Kyllä se sieltä tulee!!
Joo pitkä odotus päättää kaikki palvelut keskustasta.
velkaa 2.5 milliä.no sillä ei sitte viä tartte lähtee naamaileen joka ruutuun ja someen niinku jounin kaupan keulanen jolla vst kauppa ja velkaa 11 milliä
Onhan tämä valtava investointi meille henkilökohtaisestikin”, Outi muistuttaa. Vesasten kohdalla puhutaan 2,4 miljoonan euron summasta.
on siinä velkaa huh huh
Osaako kukaan sanoa koska lähde alkaa toimimaan citymarketin lähellä?
Eipä tarvi ajella enää Nokian citimarketiin
Itse keskustan kauppiaana odotan kyllä tulevan kaupan suurmyymälän nimenomaan tuovan lisää asiakkaita myös keskustaan. Kaupunkimme kehittyminen on kaikkien yrittäjien etu, sitä mieltä olen vahvasti. Onnea citymarketin kauppiasparille pienemmältä “kollegalta”