Sastamala saa sittenkin siltansa

Havainnekuva Kilpinokan sillasta. Arkkitehti- ja AD -toimisto Aprillius artesaanit.

Kuntavaalien alla Sastamalassa on kaikessa hiljaisuudessa valmisteltu suunnitelmia Kilpinokan sillan rakentamiseksi.

Alueviestin tietojen mukaan asia tulee vielä nykyisen kaupunginvaltuuston päätettäväksi. Hankkeelle on tiedossa mittava valtion avustus, joten suunnitelmat tullaan todennäköisesti hyväksymään yksimielisesti.

Auliin valtionosuuden taustalla vaikuttaa Suomi 100 -hanke, jossa on arvioitu, että itsenäisyyden juhlavuonna on ehdottoman tärkeää nostaa esille maamme merkittäviä kansallismaisemia ja edistää näiden alueiden matkailua.

Silta katsotaan tärkeäksi myös Suomen kirjapääkaupungin liikenteen sujuvoittamisen kannalta. Akseli Gallen-Kallelaakin inspiroineita rantamaisemia pääsee vuoden kuluttua ihailemaan uudesta näkövinkkelistä.

Sillan rakennepiirustuksia esitellään kuntalaisille Vammalan torilla kello 12 alkavassa tilaisuudessa. Tarjolla on Silta-kakkua, kahvia ja grillimakkaraa.

  • aikanaan ihmettelin touhua

    Vammalaan olisi aikanaan tehty kilpinokan silta mutta vastustus vammalan kehittymiselle oli niin kova että siltahanke tyrmättiin ja nyt kun sitä ei ole se täytyisi olla.

  • Nimetön

    Onneksi on aprillia; muuten silta rakennettaisiin vain kuolleen ruumiini yli

  • Tapani Huhdanmäki, 3D Hoax Project

    Huijausta! Alueviesti on ostanut tämän kuvan kahdella ja puolella dollarilla kuvapankista! Miksi tarvitaan tällainen savuverho peittämään todellinen jymyuutinen: Keikyän riippusiltaa ei pelkästään kunnosteta, vaan se mallinnetaan tarkasti ja kopioidaan suurennettuna Kilpinokkaan. Uudesta sillasta tulee Suomen ensimmäinen betonista ja PLA-muovista 3D-tulostettu silta! Asialla on Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK) ja Sastamalan koulutuskuntayhtymä (SASKY). Ne ovat EU:n 3D Boost -rahoituksella rakentamassa yhdessä alueen yrityksien kanssa tätä Pirkanmaan 3D-tulostuksen osaamiskeskittymän maailmanlaajuista huomiotakin saavaa hanketta. Hankkeen julkistustilaisuus on tänään klo 13.00 Tampere-talon uudessa Maestro-salissa, josta se välitetään suorana videona Vammalan torille pystytettyyn jättivideotauluun. Nyt on ainutlaatuinen tilaisuus päästä katsomaan Sastamalan maailmanlaajuisen kuuluisuuden lähtölaukausta! Kaikki mukaan, älkää antako huonon sää estää osallistumistanne, tämä on juttu josta vielä vuosia puhutaan tyyliin: Missä olit kun Sastamalan 3D-tulostettu silta julkistettiin. Torilla tavataan!

  • Nimetön

    Vihdoinkin saadaan autovirrat pois tukkimasta keskustaa. Loistava avaus vaalikauteen ja virkistävästi erilainen kuin uimahalli, jolla on myös ikuinen paikka vanmalalaisten haavepilvessä!

  • Ihmettelijä ...

    Valitettavasti en päässyt paikalla. Olikohan torilla ruuhkaa ?

Kommentointi ei ole käytössä.