
Vammalan Kaalisaaressa kolmena kesänä soinut Puistopiknik kasvaa ja kehittyy. Kolmentoista tunnin piknikmaraton muuttaa Kaalisaaresta Rautavedenkadulle, Laiturikahvilan välittömään läheisyyteen.
“Päivän piknik pidetään Laiturikahvilaa vastapäätä olevalla nurmialueella. Ilta jatkuu kello 21 alkaen ravintolan puolella. Piknik on kaikille avoin ja ilmainen, iltakeikoille on pääsymaksu”, kertovat Puistopiknik-kollektiivin Åke Petman, Topi Louko, Ilari Pohjala ja Jaakko Ristimäki.
5. elokuuta soivan piknikin järjestelyt ovat hyvässä vauhdissa.
“Puuhaamme tapahtumaa noin kymmenen hengen joukolla. Uudet käsiparit ovat tervetulleita talkoolaisiksi, sillä hommaa riittää”, miehet vinkkaavat.
Vaikka joukolla on kokemusta jo useammasta piknikistä, vaatii uusi sijainti erilaisen panostuksen.
“Kaalisaari on ollut siinä mielessä helppo, ettei esimerkiksi liikennöintiä sinne ole tarvinnut estää. Nyt suljemme Rautavedenkadun Aittalahdenkadun risteyksestä lukion kulmalle.”
Pääasia eli esiintyjät ovat olleet buukattuina jo hyvän tovin. Kollektiivin ulkopuolisia artisteja ovat turkulainen Mäkinen X Pixel Tree, tamperelainen Stickylä Clique, vammalalaiset Nipponi & Napakettu ja VVB sekä helsinkiläinen Ameeba.
“Olemme tosi tyytyväisiä kattaukseen. Etenkin Ameeba on herättänyt etukäteen todella paljon kiinnostusta”, Petman iloitsee.
Hän on hyvillään myös siitä, että paikalliset tahot ovat lähteneet tukemaan tapahtumaa. Kortensa kekoon on kantanut muun muassa Kuljetusliike Finska.
Iltajatkot kaivattu lisä
Iltajatkot ovat ohjelmassa ensimmäistä kertaa Puistopiknikin historiassa.
“Viime vuonna tapahtuma päättyi kello 22. Silloin monelle jäi olo, että mitäs nyt. On mahtavaa, että nyt voimme tarjota kävijöille vielä iltabileet”, Pohjala toteaa tyytyväisenä.
Piknikille ei ole ikärajaa, mutta Laiturikahvilaan pääsevät luonnollisesti vain täysi-ikäiset.
“Possujunaa tai tivolimeininkiä ei ole luvassa, mutta piknikille ovat ehdottomasti tervetulleita myös lapset. Tarkoitus on järjestää mukava musiikkipitoinen päivä hyvällä meiningillä”, miehet summaavat.
Vaikka Puistopiknikin ohjelma onkin rap-painotteinen, toivoo kollektiivi tapahtuman herättävän kiinnostuksen yli genrerajojen.
“Jos biisissä on sanomaa, ei sen genrellä ole merkitystä”, Petman muistuttaa.
Rappia ja graffititaidetta
Kollektiivi on järjestänyt pitkin vuotta Puistoclubeja Vammalan Seurahuoneella. Vaihtelevat teemat elektronisesta rap-musiikkiin ovat houkutelleet iltoihin parhaimmillaan 250 henkeä.
“Piknikien yleisömäärää on hankala laskea vaihtuvuuden vuoksi, mutta ainakin 150 henkeen on päästy. Samoihin lukemiin tähdätään tänäkin vuonna”, tuumaa Louko.
Päivän piknikillä pääsee tutustumaan myös graffititaiteeseen, sillä nurmikentälle pystytetään kuusi metriä pitkä graffitiseinä tamperelaisen Paine Art Supplyn toimesta. Artisteina nähdään pirkanmaalaisia graffititaiteilijoita.
“Haluamme näyttää, että graffitit ovat parhaimmillaan taidetta, jota voi luoda julkisesti päivänvalossa, eikä huppu päässä yön pimeydessä. Monessa kaupungissa on pystytetty luvallisia graffitiseiniä. Toivomme, että sama tapahtuisi myös Sastamalassa.”
onko luvassa myös vanhaa tanssimusiikkia jo näin iäkkäälle miehelle?.olisi kiva jos olavi virtaa ja tapio rautavaaran kappaleita soittasivat.
Kivaa! Olen koko ikäni rakastanut räppiä, ikä ei haittaa. Tyttö 80 v.
Onko LAKU kauppias lapsia ajatellen!!
Laittakaas joku kova cd soimaan
toivottavasti satais kaatamallA
Toivottavasti hukut omaan sateesees!!
Kai tästäkin kiihkouskovaiset eläkeläiset valittaa ja tämänkin estää niinku Kaalisaressakin! Mutta hienoa että tällästä edes yritetään täällä järjestää ja toivottavasti kerää paljon yleisöä,muutakin välillä tähän kylään kuin kirkonmenoja ja vanhojen aikojen muistelua.
13:29: Tulee aika, että sinäkin muistelet näitä aikoja “vanhoina hyvinä aikoina” ja nuorempi polvi kävelee ylitsesi mennen tullen mielipiteineen.
kuka toi karvaanama kuvas on ? tietääkö hän musiikista yhtään mitään ?
se joku parta talepaani
Mä tulen paikalle hiphoppailemaan ja Joraamaan. Hienoa että jotain järjestetään. Toista se oli silloin kun olin vielä teini.
Erikoista on kommentointi. Vaikea jotenkin uskoa että ootte varmasti niitä samoja ihan normaaleja naamoja, joita kylällä vastaan tulee. Ja sitten se on siltikin aina tällasta kun nimettömänä päästään huutelemaan…
Kesän paras tapahtuma
vittu te ootte tyhmiä pellet 😀
Hienoa, mahtavaa, kiitettävää nuorisolta, joka aktivoi ahkeruudellaan ja innollaan muita nykykulttuurin pariin! Puistojuttu on nykyaikaa ja toteuttamassa nuoret talkoohengellä – ei voi kukaan kieltää etteikö nuorisossa olisi positiivista halua tuottaa muille iloa! KIITOS nuoret kun elävöitätte kaupunkiamme! Tsemppiä teille sydämellä! Kaalisaaren asukkaat OHHOIJATKAA ja menkää petiin valittamaan kolotusta, kurjuutta ja kuinka on kamalaa kun kaupungissamme on muitakin ihmisiä kuin TE,- ajatella! Olettehan aivan erityisen hienoa väkeä, mutta kurkatkaa vähän, vaikka varovaisesti itseänne; koskaan enää ei mikään ole hyvine peilistä! Osoittavatko suupielenne enimmäkseen elämänilosta ylöspäin, vai venyvätkö ne yhä alemmas ja alemmas maata kohti… Sitten voitte pohtia mikä oikein vaivaa kun koskaan enää ei mikään ole hyvin…