Suomen Kotiseutuliitto on myöntänyt kotiseututyön ansiomitaleja. Tunnustuksen saivat muiden muassa Jaakko Ojala Köyliöstä ja keikyäläislähtöinen Toini Vinha Sotkamosta.
Valokuvaaja Jaakko Ojala on liki 60-vuotisen uransa aikana tallentanut etenkin katoavia käsityöammatteja. Hänen kuviaan on kymmenissä kotiseutukirjoissa. Jaakko Ojala on ollut myös tekemässä kotiseutuaiheisia lyhytelokuvia, kerännyt tuhansia valokuvia Köyliön kuva-arkistoon ja kartuttanut eri museoiden kuvakokoelmia.
Syyskuussa 80 vuotta täyttävä Jaakko Ojala kuvaa kuluvana vuonna kolmen eri kotiseutumuseon esinekokoelmat ja kuvittaa paraikaa kotiseudun perinneruokia käsittelevää teosta. Ojalan ansiot etenkin paikallisessa kotiseututyössä on katsottu erittäin merkittäviksi.
Kotiseututyön ansiomitali on Suomen Kotiseutuliiton korkein tunnustus. Niitä myönnettiin yhteensä kahdeksan. Palkittujen joukossa on myös Keikyästä syntyisin oleva filosofian maisteri, yrittäjä Toini Vinha Sotkamosta. Hän on tehnyt arvostettua ja monipuolista kotiseututyötä yli 40 vuoden ajan. Vinha on toiminut paitsi kotiseutuyhdistyksessään monissa eri tehtävissä, myös maakunnan tasolla aktiivisena toimijana niin paikallis- ja maakuntamuseoissa kuin paikallis- ja maakuntalehdissä.
Toini Vinhan julkaisutoiminta käsittää kymmeniä kotiseutujulkaisuja. Hän on myös uranuurtaja kotiseutuhenkisten tuotteiden kehittäjänä. Vinhan ansiot niin paikallisessa kuin maakunnallisessa kotiseututyössä on katsottu erittäin merkittäviksi.