
“Ihana kukkapelto! Kiitos sille ken on viitsinyt”, riemuitaan Facebookissa Sastamalan keskusteluseinällä. Elokuun 9. päivä julkaistu kuva Pohjanmaantien ja Leikkuuntien risteystä värittävästä kukkamerestä on kirvoittanut kymmeniä kommentteja ja liki 400 tykkäystä.
Kiitokset kuuluvat kiikkalaiselle Pasi Pietilälle, jonka päähänpistosta valloittava kukkaniitty syntyi.
“Eihän tässä mitään järkeä ollut”, mies naurahtaa alkajaisiksi. Vaikka liki puolen hehtaarin suuruinen pelto on kaunis, ei sillä ole kannattavuuden kanssa mitään tekemistä, Pietilä korostaa.
Pellolla kukkii ainakin kruunupäivänkakkaraa, kesälemmikkiä, kesämalvikkia, erilaisia unikkoja, ruiskaunokkeja sekä öljypellavaa. Osa kasveista alkaa kuihtua, mutta Pietilän astellessa pellolla hänen silmänsä tavoittavat vielä nuppujakin.
“Tämä maisemapelto on yksivuotinen. Säädösten mukaan se pitää jättää talveksi pystyyn, jotta linnut ja metsäneläimet saavat siemeniä mahdollisimman pitkään. Kukat pistetään siis matalaksi keväällä”, hän kertoo.
Siellä täällä näkyy poluiksi kehittyneitä painaumia, jotka kertovat, että pellolla ovat viihtyneet muutkin kuin eläinkunnan edustajat. Pietilä tietää, että kukkia on poimittu.
“Viljellyllä pellolla ei saisi kävellä, mutta en ole ketään pois ajanut. Lupaa en silti julkisesti anna sen kummemmin kukkien poimimiseen kuin täällä liikkumiseenkaan. EU-määräysten mukaan pelto on tarkoitettu linnuille, eikä sitä silloin saisi hyödyntää kukaan muu.”
Vaikka Pasi Pietilä osasi odottaa kukkivan pellon herättävän ihastusta, on kiinnostuksen määrä päässyt yllättämään.
“Kyllä sitä kuulemma on kehuttu monessa paikassa. Naapurit ovat kertoneet, että monet pysähtyvät ihailemaan peltoa pitkäksikin aikaa.”


Oho,olenkin miettinyt mitä varten ne kukat siellä on. Kiitos vaan ohi ajelevalta!
Kiitos Pasi! Maisemapelto on ihana piristys työmatkan varrella!
Kiitoksen arvoinen teko toisten ilahduttamisesta !
Työmatkan piristys, tänäkin aamuna pysähdyin pieneksi hetkeksi ihailemaan! Kiitos!
no niin kiikan koiarit menkää niittään toi pelto
Ihaillut kans kun työmatkalla päivittäin ajelen ohi, tulee hyvä mieli!
Josko kans ens vuonna omalle alapihalle, joka muutenkin “luonnontilassa”?
Tai niin, en saa muuta vihertään kuin lasikuituisen lipputankoni! 🙂
Kaunis niitty!
Hieno päähänpisto! Tämmöistä lisää!
ihan varta vasten piti käydä ajelemassa. Hienoa tämmöinen, kiitos pasille
Komea mies, kukkakedon keskellä…aahhh..kesä 🙂
Aivan ihana yllätys matkalla anoppilaan! Kiitos kylväjälle! Vinkkiä, mistä voi ostaa niitä siemeniä?
Mitenkä pitäisi nurmettunut kaistale käsitellä että siitä tulisi ensikesänä kukka keto
Marja-Leena kyselee
Minäkin lähdin ihan varta vasten katsomaan ja oli kyllä hieno. Voiskos tänne Huittisiinkin saada ensi kesäksi tälläisen? Peltoja ainakin olisi.
Onpa hieno teko, linnut saavat ruokaa ja ihmiset hyvää mieltä ja silmäniloa! Iso kiitos ja kumarrus viljelijälle! Tuo täytyy nähdä livenä 🙂
Lämmin sydämestä lähtevä kiitos iloisesta päähänpistosta!!!
Ihana niitty ja upea teko, Pasi!
Artikkeli levittyi fb:ssa aivan kulovalkean tavoin esim. siellä olevien serkkujen, enon, ystävien ja kylänmiesten kesken! Kun ei pääse livenä näkemään, niin some on hyvä juttu.
Kiitos sinulle päähänpistosta!