Kaupunginjohtajat: “Hieno tempaus, mutta emme lähde matkimaan”

Juuan kunnanjohtaja Markus Hirvonen päätyi kuluvalla viikolla otsikoihin kertomalla osallistuvansa nuorten mopokokoontumiseen.

“Olisiko jollain Juuassa lainata minulle MOPOA? Juuassa on paljon aktiivisia mopoilijoita ja ajattelin kysyä, ottaisivatko minut mukaan moporingille jonakin iltana. Olisi mukava tutustua mopokulttuuriin ja jutella nuorison ajatuksista samalla”, Hirvonen kirjoitti Facebook-seinälleen tiistaina.

Ylen mukaan sana kiersi nopeasti somessa ja pienessä Juuan kunnassa. Ei kulunut aikaakaan, kun kunnanjohtajalle oli löytynyt Solifer-mopo ja kypärä. Kylille Hirvosen ja nuorten on määrä lähteä tänään perjantaina.

Sastamalan kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg ja virkaveli Jyrki Peltomaa Huittisista ovat seuranneet Juuka-uutisointia mielenkiinnolla.

Löytyisikö kaksikolta rohkeutta moiseen tempaukseen?

“Ennakkoluulottomiin tempauksiin on minullakin valmiutta, silloin kun niiden paikka on. En kuitenkaan lähde Juuan kollegaa matkimaan”, toteaa Peltomaa.

Malmberg on samoilla linjoilla.

“Hieno teko Juuan kollegalta ja sopii varmasti hänen ja kuntansa tilanteeseen, mutta en myöskään lähde toistamaan samaa.”

Kaupunginjohtajat kuitenkin kannattavat ajatusta nuorten pariin jalkautumisesta. Malmbergin mukaan Sastamalassa siihen on jatkossa oiva mahdollisuus Kaalisaaressa.

“Nuoria kuuntelemme Sastamalassa aktiivisesti, mistä osoituksena on esimerkiksi tuleva skeittiparkki. Sen luona on tulevaisuudessa mukava tavata nuoria.”

Kommentointi ei ole käytössä.