Toisen luokan oppilaat kirmaavat iloisesti Muistolan koulun leikkikentällä perjantaina 29. syyskuuta. Menossa on selvästi laskennon tunti, tai millä nimellä sitä nykyisin kutsutaankaan. Aiheena on kertotaulu, joka siirtyy päihin littaleikin ja muistipelin avulla. Ja lapset tykkäävät.

Kun syyskuun ensimmäisenä päivänä 1962 aloitin koulu-urani Muistolassa, olivat opetustavat erilaiset. Enempi käytettiin liitutaulua ja muita perinteisiä keinoja. Leikkejä en muista, mutta sadut kyllä. Kahdella ensimmäisellä luokalla opettajana oli hyvin äidillinen Lempi Piiroinen. Hän päätti päivän aina Tuhannen ja yhden yön satuihin. Ne oli sidottu suuriin kirjoihin, joissa oli värikkäitä kuvia.

Kolmannella tahti muuttui. Opettajaksi tuli Raimo Järvinen, joka piti lapsoset Herran nuhteessa, mutta opetti myös määrätietoisesti. Kun valtaisalla paperinkeräysoperaatiolla olimme saaneet koululle television, niin sitä käytettiin opetustöissä. Järvinen perusti jo silloin vapaaehtoisen englanninkielen ryhmän, joka muistaakseni kokoontui kerran viikossa opetustelevision äärelle. Tuo kerho oli varmaankin maan ensimmäisiä kansakouluissa. Muisto on hyvä, sillä se loi monille hyvän pohjan kieliopinnoille.

Viime perjantaina ihastelin jälleen pääoven edustan kaksiputkista keskikaiderakennelmaa. Siinä oli poikasten hinkuna lasketella takamuksillaan. Ja talvisin tietenkin liimattiin kieltä putkiin pakkasella. Se ei välttämättä tuntunut hyvältä, kun yritti irrottaa kieltä. Niin. Se liukuminen loppui sitten jossakin vaiheessa. Joku keksi kiertää putkien ympärille tiuhaan paksua rautalankaa.

Ja ruokala oli silloin, myös nyt, alakerrassa. Enpä muista, mitä ruokia oli enemmälti tarjolla, mutta ruispuuron kyllä. Se ei ehken ollut herkkua. Viime perjantaina tarjolla oli kait lihapullia kermakastikkeessa. Valitettavasti en kerennyt nauttimaan. Ensi kerralla sitten.