Tiheän peurakannan alueille ehdotetaan aikaisempia talvinopeusrajoituksia

Valkohäntäpeurat

Hirvieläinonnettomuuksien vähentämissuunnitelmassa esitetään liki paria sataa toimenpidettä, joilla hirvieläinonnettomuuksia voidaan Pirkanmaan tieliikenteessä vähentää.

Valkohäntäpeurojen kanta on selvästi muuta maakuntaa vahvempi Punkalaitumella, Sastamalassa, Urjalassa ja Lempäälässä. Alueella peurakannaksi arvioidaan keskimäärin 10-20 yksilöä tuhannella hehtaarilla.

Kaikki peurakolarit eivät näy poliisin tilastoissa

Vuonna 2015 Pirkanmaan maanteillä tapahtui 117 hirvionnettomuutta ja 535 peuraonnettomuutta. Tosiasiassa peuraonnettomuuksien määrä todennäköisesti on paljon suurempi kuin poliisin tietoon tulleiden onnettomuuksien tilasto osoittaa. Poliisi ei ole kahteen vuoteen käynyt tällaisilla onnettomuuspaikoilla, jos henkilövahinkoja ei ole sattunut.

Eniten hirvieläinonnettomuuksia tapahtuu syksyllä pimeän aikaan. Suurin riski on aamu- ja iltahämärässä. Peurakolareita sattuu paljon myös keväällä touko-kesäkuussa sekä alkusyksyllä.

Tienvarsien raivaus vähentää onnettomuusriskiä. Raivauskierto määräytyy tien hoitoluokan mukaan. Vilkasliikenteiset päätiet, riistavaroitusalueet ja riista-aitaosuudet raivataan vähintään 2-3 vuoden välein. Pirkanmaan ELY-keskus on lisäksi vuodesta 2009 lähtien teettänyt niin sanottuja linjaraivauksia yhteensä yli 660 tiekilometrillä. Linjaraivauksessa poistetaan pienpuusto ja nostetaan oksakorkeutta.

Raivaamisen lisäksi tienpitäjän keinoja vähentää hirvieläinonnettomuuksia ovat tiedottaminen, varoitusmerkkien asettaminen, riista-aitojen ylläpito ja rakentaminen sekä nopeusrajoitusten alentaminen vaarallisimmiksi tunnistetuilla tieosuuksilla. Eläimille tarkoitettujen ali- ja ylikulkusiltojen rakentaminen on mahdollista erillisten tienrakennushankkeiden yhteydessä.

Pääosa eläinonnettomuuksien vähentämissuunnitelman toimenpiteistä koskee hirvivaroitusalueiden uudelleen kohdentamista, varoitusmerkkien asettamista sekä peuravaara-alueiden merkitsemistä. Lisäksi tuodaan esiin riista-aitojen korjaaminen, jatkaminen ja uusien rakentaminen. Talvinopeusrajoituksia ehdotetaan valkohäntäpeuran vahvoilla esiintymisalueilla aikaistettavaksi nykyisestä.

Erityisen merkittävä rooli hirvieläinonnettomuuksien vähentämisessä on Suomen riistakeskuksen koordinoimalla ja paikallisten riistanhoitoyhdistysten toteuttamalla suunnitelmallisella eläinkantojen säätelyllä. Maanteiden hirvieläinonnettomuudet vähenevät lähes samassa suhteessa kantojen pienentymisen kanssa.

Hirvieläinonnettomuuksien vähentämissuunnitelman ovat laatineet Pirkanmaan ELY-keskus, Satakunnan ja Hämeen riistakeskukset sekä alueelliset riistanhoitoyhdistykset.

  • Nimetön

    Onko niin, että poliisi poikkee ainoastaan hirvionnettomuus paikalla, vaikka henkilövahinkoja ei olisi tapahtunut? Ilmeisesti aina kuitenkin pitää soittaa 112 , että paikalliset metsästäjät korjaavat raadon pois. Tai jäljittävät loukkaantuneen eläimen. Jutusta sai sen käsityksen, että peuraonnettomuus ei enään kuulu poliisille.

    • Nimetön

      Vakuutusyhtiö neuvoo aina ilmoittamaan poliisille peurakolarista, selventää korvausasioita kun vahingon syntymisestä ei ole epäselvyyttä.

  • Nimetön

    Ensin oli “likaisen tuulilasin rajoitukset”
    nyt “peurakammorajoitukset”
    mitäs seuraavaksi?
    “poliitikkokammorajoitukset?”

    • Nimetön

      16:37
      Kyse ei ole kammosta, vaan ihan puhtaasti fysiikasta. Jos on nukkunut kaikki yläasteen fysiikan tunnit, niin eihän asiaa sitten voikaan ymmärtää . . .

  • Nimetön

    Voisko nyt ajatella siivottavan metsänreunat teittenvarsilta kauemmaksi. Ison tien varteen riista-aidat, onhan niitä sellaisillakin teillä joissa ei nämä elukat ole näin runsaslukuisia. Ensiapuna jo pelkästään metsänreunaan puihin kieputettu nauha ehkäisee hirvien ja peurojen tielle tuloa.

  • mixu

    Mettämiehet vois jättää ne alueen harvat Ilvekset rauhaan niin jo alkais peurakanta pysyyn aisoissa.

  • Oliver

    Mielestäni on typerää laskea nopeutta 80 km/h, teillä jossa voi/on peuroja. Siivotkaa tien varret tai tehkää aitaa. Muutenkin Suomen valtio rajaa likaa ihmisten asioita. Jos ei osaa ajaa, niin ei siitä muita tien käyttäjiä pidä rankaista.

  • AMIGO

    No voi jessus, mikähän tai kenenkä tämä aivo – pieru on. Eihän peurat mene talviunille, niitä on mettissä läpi vuoden .

    • Nimetön

      No voi jessus. Se on tämä lisääntyvä pimeys aamulla ja illalla joka riskiä kasvattaa. Syksyllä alkava metsästys ja marraskuun kiima-aika laittavat peurat liikkeelle. Ja nyt on vielä ylimääräisiä riistapeltoja, kun viljoja jää puimatta.

  • Nimetön

    Me suomalaiset rakastamme näitä puskiamme, kun emme malta millään niistä luopua. On olemassa myös esimerkillisen hyvin hoidettuja tieosuuksia kuten esim. Punkalaitumelle päin ajettaessa sitä vanhaa mutkaista tietä niin on siistit tienreunat että kiitos, kuka heistä huolehtiikaan.

  • Nimetön

    Luiskien ja metsänreunojen siivous ja riista–aidat.
    Tai sitten valaistus

  • Nimetön

    Se saatanan paskaelukka pitää tappaa sukupuuttoon, kuten nopeusrajoituksien alentajatkin.

  • Ei nopeusrajoituksia alas

    Peuroja ja hirviä ym. muita elämiä on ollut kautta aikojen, miksi nyt pitää alkaa nopeusrajoituksia laskemaan? Siivotkaa tien varret, tehkää aitoja tai laittakaa valaistus. Jos joku ei uskalla ajaa, niin kulkekoot julkisilla. En kannata nopeuksien laskemista, tyhmintä mitä on ehdotettu.

  • Nimetön

    Ainoa tapa kannan vähentämiseen on riittävä metsästys. Tämä ei toteudu. Luvat ajantasalle ja metsästäjät töihin.

  • Nimetön

    Olin elokuussa peurakolarissa ( en ajanut itse). Oli onneksi vanha Volvo, joten peltiä meni ruttuun ja lamppu, mutta muuta vahinkoa ei tullut. Nopeus oli noin 80 km/h tämä tapahtui Vihdin alueella.
    Poliisi kutsuttiin paikalle, mutta yhteiskunta ei korvaa peurakolaria, vain hirvivahingot… näin se on.

Kommentointi ei ole käytössä.