Marraskuu tuo muassaan Yllätysten yön – Elävät tulet valaisevat 10.11.

Sastamalan musiikkiopiston non-stop-konsertissa muun muassa Sun Strings esiintyi vuonna 2012 täydelle salille.

Yllätysten yössä kierretään jälleen marraskuussa. Elävät tulet syttyvät tapahtumien merkiksi Sastamalassa Keikyän ja Kiikan suunnalla isänpäivän alla
perjantaina 10. marraskuuta.

Tuttuun tapaan yhdistykset, käsityöläiset, koululuokat, yritykset ja muut toimijat järjestävät Yllätysten Yössä monenlaista nähtävää ja koettavaa. Tapahtumia on luvassa eri kylillä myöhäiseen iltaan saakka. Ideana on, että elävän tulen kohdalla kannattaa poiketa.

Tapahtumatietojen kerääminen on ollut käynnissä pitkin syksyä. Oman tapahtuman voi ilmoittaa mukaan osoitteessa www.yllatystenyo.com viimeistään sunnuntaina 29. lokakuuta.

Yllätysten Yötä on vietetty vuodesta 1992 alkaen, joten nyt käsillä on jo 26. kerta.

Tapahtumansa voi ilmoittaa osoitteessa http://www.yllatystenyo.com

 

Kommentointi ei ole käytössä.