
Yksi Sastamalan suosituimmista matkakohteista, Herra Hakkaraisen talo, täyttää kesäkuussa jo 15 vuotta. Vuonna 2003 ovensa avannut elämyskohde suunniteltiin tiiviissä yhteistyössä kirjailija Mauri Kunnaksen kanssa, ja taloon löytää vuosittain tiensä 23 500-26 500 ihmistä.
Herra Hakkaraisen talon syntymäpäiviä juhlitaan usean eri esiintyjän voimin kesäkuun aikana.
Tiistaina 5.6. kello 13-14 Herra Hakkaraisen taloon saapuu hurmaava karvainen otus: Sastamalan kirjastostakin tuttu lukumarsu Esko-Einari. Esko-Einari rakastaa kuunnella lasten lukemista, mutta myös hellät ja rauhalliset silitykset ovat hänelle mieleen.
Lauantaina 9.6. taloon saapuu lettitaituri Raumalta: Matti Airola. Ihmisten tietoisuuteen Matti Airola on noussut esimerkiksi suositun letteihin keskittyvän Instagram-tilinsä @Isijatytot ansiosta. Herra Hakkaraisen talossa Matti Airola apureineen letittävät hiuksia minkä kerkiävät kello 10-15.
Lauantaina 16.6. taloon saadaan sirkushuveja, kun riemastuttava Riesa-pelle tulee esiintymään. Riesa-pelle esiintyy päivän aikana kahdesti: kello 11.30 sekä 13.30. Esitysten välissä Riesa-pelle hauskuuttaa lapsia ja aikuisia taituroimalla ilmapallohahmoja.
Itse Herra Hakkaraisen, ja monen muun ihastuttavan hahmon, luoja Mauri Kunnas signeeraa kirjojaan Herra Hakkaraisen talon syntymäpäivien kunniaksi tiistaina 19.6. kello 15-16. Mauri Kunnas on yksi tunnetuimmista suomalaisista lastenkirjailijoista. Hänen kirjojaan on käännetty jo 37 kielelle ja julkaistu 36 maassa.
Herra Hakkaraisen talon varsinaista syntymäpäivää vietetään keskiviikkona 27.6. Päivän aikana Herra Hakkaraisen hurjan hauskalla autopihalla pääsee ajelemaan musiikin tahtiin, kun paikallinen DJ Stoge tulee nostamaan juhlatunnelman kattoon. Päivän aikana asiakkaille on tarjolla ilmapalloja ja kasvomaalauksia. Laitilan Wirvoitusjuomatehdas osallistuu juhlatunnelman luomiseen tarjoamalla herkullisia Herra Hakkaraisen limonaadeja maistelua varten. Limonaadia on tarjolla synttäripäivänä kello 12 sekä 14.
“Synttärikesää juhlistetaan monella eri tavalla, mutta yksi tärkeimmistä asioista Herra Hakkaraisen talossa on aina ollut leikki”, muistuttaa talon väki.
Muun muassa sisätilojen Kuningas Artturin kissaritarit ja Kaikkien aikojen avaruus sekä takapihalla Hurjan hauska autopiha kutsuvat niin lapsia kuin aikuisiakin käyttämään mielikuvitustaan ja syöksymään leikin ja hauskanpidon syövereihin.
Sastamalan uutterin unissakävelijä, halailija ja ylävitosten heittäjä Herra Hakkarainen on tavattavissa talossaan kesä-elokuussa päivittäin.
tapahtumiin?
kylläs sen tierät helvetisti