”Sinä olet iloinen mies. Kirjasi rivien välit pursuavat iloa”, sanoo kirjailija Pirjo Tuominen kollegalleen Olavi Toivolalle, kun hän toivottaa tämän tervetulleeksi kotiinsa.

Istuudumme kahvipöytään valoisalle terassille, Rautavesi lainehtii lähellä, näyttämön taustalla siintävät Vammaskosken silta ja Tyrvään kaksitorninen kirkko. Näistä näkymistä Tuominen on ammentanut aineksia romaaneihinsa ja ovatpa ne inspiroineet Toivolaakin.

”Tämä oli lapsuuteni näkymä. Synnyin ja kasvoin kymmenen ensimmäistä vuottani Lousajan kylässä aivan rantamaiseman tuntumassa. Siitä ajasta 1940-luvulla jäi Tyrvään murrekin kytemään”, Toivola kertoo.

Juuri ilmestyneessä romaanissaan Abraham Braxin kunnia (Warelia) hän kuvaa Suomen sodan aikaisen sotilaan koko elämänkaaren. Abraham Braxista tulee sodan jälkeen Tyrvään pappilan torppari ja kirkkoherrojen kyytimies. Kunniantuntoinen mies raataa torpan töissä ja vaatii siihen lapsensakin. Hän tekee virheitä, joita ei voi perua.

”Olavi kirjoittaa hyvin ja liikkuu hienosti kansanmiehen sielunmaisemassa. Paikallinen murre ja kansan puheenparsi oli virkistävää luettavaa, sillä itse vien tarinaa eteenpäin omistavan luokan näkökulmasta, mikä vaikuttaa olennaisesti henkilöhahmojeni ilmaisuun”, Tuominen pohtii.

Tuomiselle Toivolan kuvaama aikakausi on tuttu, hän on 1700-1800 -luvuilla kuin kotonaan ja käsitellyt samoja historian vaiheita teoksissaan – sotaa tosin kuvataan naisen näkökulmasta.

Mitä historia on Toivolalle ja Tuomiselle opettanut?

”Sinuhen sanoma on totuus: ihminen ei muutu”, Toivola sanoo.

”Aika ei ole lineaarinen jana, vaan pallon pinta. Tietyt ilmiöt toistuvat eri aikoina”, Tuominen näkee.

Yhtä mieltä historiantuntijat ovat myös siitä, ettei fiktio koskaan pärjää yllättävyydessä todelliselle elämälle.

Lue koko juttu keskiviikkona ilmestyneestä Alueviestin Kirjaviestistä.