
Vahvatahtoinen, ahne, katkera ja ylpeä. Muun muassa näillä sanoin on kuvattu Niskavuoren Hetaa, Hella Wuolijoen samannimisen näytelmän päähenkilöä. Wuolijoen näytelmä on klassikko, jota tänä kesänä esitetään Sastamalan Kiikassa Romulan Taiteellisen Teatterin toimesta.
Ohjaaja Kati Juurikan mukaan Heta on vahvasti myös nykypäivän hahmo.
”Hän on todella materialistinen ihminen, joka mittaa kaiken hehtaareissa, markoissa tai visuaalisesti. Kirkossa käymisessä tärkeintä on nähdä, millainen silkkikangas toisten hameissa on. Heta on vahvasti kiinni omassaan ja asettaa myös lapsensa hurjaan rooliin, oman linnansa rakentajiksi.”
Lopussa Hetan kylmään ja kovaan kuoreen tulee särö. Silloin katsoja väistämättä pysähtyy miettimään, mitä Hetalle on tapahtunut, että hänestä on tullut sellainen kuin hän on.
”Vasta teoksen ja katsojan kohtaaminen synnyttää taidetta. Toki toivon, että näytelmä haastaa katsojan tekemään omat päätelmänsä Hetan kohtalosta”, Juurikka tuumii.
Niskavuoren Heta valikoitui harrastajateatterin ohjelmistoon kahdestakin syystä. Ensimmäinen Niskavuori, Niskavuoren Nuori Emäntä, nähtiin RTT:n toimesta tasan 10 vuotta sitten. Toisaalta valinnassa painoi myös parhaillaan vietettävä sisällissodan juhlavuosi, sillä aika käydään läpi myös näytelmässä.
”Yksi RTT:n periaatteista on tehdä klassikoita, ja sitä Niskavuoren Heta on”, Juurikka painottaa.
Tekijäjoukoissa häärii tänäkin kesänä noin 40 ”romua”. Näytelmä sai ensi-iltansa viime perjantaina ja keräsi Juurikan mukaan mukavasti yleisöä. Lipputulot eivät silti ole pääosassa, kun RTT tekee teatteria.
“Ei voikaan olla, kun pienessä maalaiskylässä esitetään Shakespearea”, ohjaaja naurahtaa aiempiin produktioihin viitaten.
“Tärkeintä on mielekäs ja merkittävä oppimiskokemus teatterin tekijöille”, hän jatkaa.
Entä kuinka tarkasti Romulan Taiteellinen Teatteri kunnioittaa Wuolijoen alkuperäistekstiä?
”Rankasti. Näytelmä on niin tuttu ja tunnettu, että tietyt repliikit pitää olla tai tulee katsojapalautetta. Ehkä visuaalinen kokonaisuus on se, jolla me sitten erotumme”, ohjaaja toteaa.
RTT:n Niskavuoren Heta Kiikan Sarkia-näyttämöllä pe 6.7. klo 19, su 8.7. klo 14, ti 10.7. klo 19, pe 13.7. klo 19 ja su 15.7. klo 14.