Kevään tulo merkitsee kevätsiivousta myös kaupungin kaduilla ja pihoilla. Hiekoitushiekan poisto tietyin keinoin närästää sastamalalaista Mauri Tuomista, joka on jättänyt aiheesta kuntalaisaloitteen.
Aloitteessaan Tuominen esittää, että hiekoitushiekan pölyäminen tulisi estää esimerkiksi kastelemalla puhdistettava alue tarvittaessa.
”Hiekka tulee poistaa oikea-aikaisesti ja riittävän kosteana. Hiekan huuhteleminen viemäriin ja sadevesikaivoihin pitää kieltää”, hän kirjoittaa aloitteessaan.
Toimituksessa poikennut Tuominen pitää pöyristyttävänä sitä, että hiekan siivoamiseen käytetään toisinaan lehtipuhaltimia. Hänen mielestään lehtipuhaltimien käyttö tulisi kieltää asemakaavoitetuilla alueilla maalis-, huhti- ja toukokuun aikana.
”Lehtipuhallinta ei ole tarkoitettu hiekan poistoon. Lehtipuhaltimien käyttö aiheuttaa keuhkosairaille ongelmia, sillä se nostaa tarpeettomasti pölyä ilmaan. Pöly sisältää kivipölyä, jossa on myös metallia.”
Lehtipuhaltimet riesana, hiekka tukkii viemärit
Tuominen toteaa, että Sastamalan kaupunki voi määritellä, millä tavoin katuja ja pihoja siivotaan esimerkiksi kirjaamalla asian järjestyssääntöön tai ympäristönsuojelumääräyksiin kuten monessa muussa kunnassa on tehty.
Alueviestin tietojen mukaan esimerkiksi Nokian kaupungin ympäristönsuojelumääräyksissä lehtipuhaltimien käyttö hiekan poistamiseen on kielletty.
Sastamalan kaupungin terveysvalvonnan johtaja Risto Ekonen toteaa, että katupöly on tuttu ongelma. Puhaltimien käyttö pihojen sokkeloisissa paikoissa voi kuitenkin jossain tapauksissa olla perusteltua. Laajemmilta alueilta hiekka tulee kuitenkin ennemmin poistaa kastelevalla harjakoneella.
Ekosen mukaan kaupunki on tarpeen vaatiessa neuvonut kiinteistönhuoltoyhtiöitä poistamaan hiekan siten, ettei pölyämistä tapahdu.
”Tämä voidaan tehdä kastelemalla poistettava hiekka. Lehtipuhaltimien käyttöä ei ole erikseen kielletty, mutta kieltämistä täytyy harkita, kun ympäristösuojelunmääräyksiä päivitetään”, Ekonen sanoo.
Tekninen johtaja Kimmo Toukoniemi korostaa, että kaupungin oma kunnossapito ei puhaltimia käytä. Hän toivoo, että kiinteistöhuollon yksityiset toimijat noudattaisivat kaupungin ohjeistusta ja toimisivat niin, ettei hiekkojen siivoamisesta aiheudu pölyämistä.
Toukoniemi kertoo, että kaupungille aiheutuu aina keväisin kuluja hiekoitushiekan vuoksi tukkeutuneiden viemäreiden avaamisesta.
”Hyvä, että näistä asioista keskustellaan. Asennemuutos olisi paikallaan, jotta katupölyltä vältytään. Hiekkaa ei myöskään saa lakaista viemäriin.”
On se hienoo kun saa asua maaseudulla,mettän keskellä, naapureita on kyllä ympärillä, saa minkä aikaan vuodokaudesta vaan hakata mattoja, käyttää sirkeliä, ruohonleikkuria (kesäaikaan) ja sitä kaupunkilaisten kauhua lehtipuhallinta!! Kukaan ei valita eikä rutkuta,kas kun kaikki tekee niin ja naapurisopu mitä parhain. Koirakin saa pitää ääntä,kun hällä on asiaa.
15.36 sama täällä,eli kaikki myös ok,,,,,,,kuinkahan noo vammalalaiset vois käydä siinä paljon vaatimassaan uimahallissa kun väki sinne kuitenkin pissaa ja osa jopa kakkii,eli miten uiskennalla toisten eritteissä,,,,,,,,,
kyllä maalla on mukavaa…. ja kun ei ollu ikänä katuvaloja on ilman pärjätty.. löytyy tarvittaessa taskulamppuja ja autossakin on valot nii ei tarvi rutkuttaa niistäkin … nyt on päällä nyt ei.. sytty liian aikasin eiku liia myöhää…. tai sitten on liikaa lunta ..likaa hiekkaa.. tai liian vähän hiekkaa…
jollain kun on liian hyvin asiat eikä mitään tekemistä kerkee rutkuttaan kaikesta.. tervetuloo maalle..
tosin täällä raittiissa ilmassa voi hurista lehtipuhaltimet, juoksennella ja mopilla mukulat miten sattuu,
koirat ja kanat ym elävä pitää älämölöö , yllätys talvellakin voi olla lunta ja kesälläkin pöllytä hiekka..kyllä maalla on mukavaa ei tarvi rutkuttaa
Vammala nukkumalähiöineen on junttila
Demari-Maurin pitäisi liittyä vihreisiin!
Vihreät kieltää lehtipuhaltimien lisäksi puun polton takassa tai saunassa tai uunissa!
Tekee maalainen täällä mitä vaan, aina on väärin. Ympäristö kärsii. Kärsii. Kärsii.
Tätä minäkin olen aina ihmetellyt: miksi maalaisille on alkeellistenkin ympäristöasioiden käsittäminen ja hyväksyminen niin vaikeaa? Sitten urputetaan vastaan, uhriudutaan ja ruikutetaan.
Sanoihan miljönääri Nalle Wahlroos jo aikoinaan, ettei köyhät tuo pankkiin muuta kuin hiekkaa lattialle.
Ei se Nalle kyllä ole niin sanonut. Kakkapuhetta moinen, jonka on joku kiukkuinen asiakas keksinyt.
Lehtipuhallin oli vuoden 2000 turhake
Naapurin jenkkiauton pakokaasu menee mun aamupiimään. Tehkää sille jotain!
Kepu ja kokoomus olisivat jonkun veron tuohonkin keksineet. Himoverottajat. Sellaisen laativat, että jos koira voittaa kahden euron arvoisen lelun kilpailusta. Niin se pitää ilmoittaa verottajalle! Ei ole hullumpaa kuultu. Kepu ja kokoomus oikein himoverottajia.