Maaliskuun alussa sastamalalainen Pentti Hiirijoki, 70, tarttui kovaa fyysistä ja henkistä kanttia vaativaan haasteeseen, aikomuksena oli hiihtää  Virolahdelta itärajaa myötäillen Jäämeren rantaan.

Urakka päättyi viimein eilen. Pentti suoriutui maailman pisimmästä hiihtovaelluksesta kunnialla ja ehjin nahoin. Reilun 1700 hiihtokilometrin ja kuukauden reissuelämän jälkeen hänen tunnelmansa ovat kiitolliset, onnelliset ja väsyneet.

”Haluan kiittää kaikkia matkani varrella hiihtoani seuranneita ja kannustaneita. Teidän tsemppauksenne ja kannustavat viestinne auttoivat jaksamaan perille saakka. Erityinen kiitos rakkaalle vaimolleni Aulille. Hänen huolenpitonsa ennen matkaa ja matkan aikana oli korvaamaton. Tällä hiihdolla juhlistin omaa 70 ikävuottani sekä 10-vuotiasta Sastamalan kaupunkia”, hän kirjoittaa Facebookissa.

Vaellus päättyi Jäämeren syleilyyn.

”Kävimme pulahtamassa pohjoistuulen puhaltamassa aallokossa. Vesi oli todella kylmää. Paikalliset kalastajat seilasivat edes takaisin rannan tuntumassa ihmettelemässä meidän touhuamme. Edes monon nauhoja en saanut solmittua, kun piti vielä hiihtää kahdeksan kilometriä autolle, joka toi meidät takaisin majapaikkaan.”

Viimeiset hiihtopäivät ottivat lujille:

”Nyt se on sitten hiihdetty, Suomi halki. Tämän pohjoisemmaksi ei Suomessa pääse, Norja on tossa ikkunan takana. Huomenna käydään sitten hiihtäen pesulla Jäämeressä Norjan puolella. Siitä tulee vielä noin 65 kilometrin lenkki.

Parin huonosti nukutun yön jälkeen väsymys iski jäseniin loppumatkasta. Viimeinen lasku tunturista alas kylälle piti tulla auraamalla ja viimeiset kymmenet metrit kävellen sukset kainalossa.

Keli oli silti loistavan luistava ja karvat piti hyvin nousuissa. Parissa kohtaa riekot naureskelivat meidän menoamme. Talviset maisemat piirtyivät mieleen sellaisina muistoina, joita tuskin koskaan enää saa kokea. Valokuvat eivät voi täysin niitä korvata.”

Yksi vaelluksen odotetuimmista osuuksista oli 58 kilometrin hiihto Inarinjärven yli. Se sujui Pentin mukaan alkuun mukavasti laitamyötäiseen tuuleen. Aurinkokin paistoi.

”Olis vaan pitänyt olla isommat purjeet tai mennä takki auki. ”

Järveä oli ylittämässä myös eläinkunnan edustajia. Porojen askellus oli reippaampaa kuin hiihtäjien sivakointi.

”Vesku Loirin mökillä näytti olevan hiljaista. Ehkä hän oli juuri keikalla Sastamalassa. Viimeisellä taukopaikalla oli tarjolla nokipannukahvit ja sai grillata makkaraa. Siellä meinasi käydä vähän huonosti, kun jalkani upposi syvään kuoppaan. Onneks tekolonkkani säilyi ehjänä, vaikka pahinta pelkäsin. Ei tarvittu ambulanssihelikopteria, mutta aprillipilan sain aiheesta aikaiseksi.”

Pentin mietteitä voit lukea myös ensi viikon Alueviestistä.