Eduskuntavaalien ennakkoäänestys päättyi eilen tiistaina. Koko maassa 36,1 prosenttia äänioikeutetuista äänesti ennakkoon.
Ylen mukaan se on ennätyksellisen paljon, enemmän kuin aiemmissa eduskuntavaaleissa. Tiistai-iltaan mennessä äänensä antoi yli 1,5 miljoonaa suomalaista.
Pirkanmaalla ennakkoon äänestettin maan keskiarvoa vilkkaammin äänestysprosentin ollessa 39,5.
Pirkanmaan kunnista kovinta ennakkoäänestysinto oli Parkanossa, jossa 43,3 prosenttia äänioikeutetuista on jo äänensä antanut.
Sastamalassakin äänestettiin innokkaammin ennakkoon kuin viime eduskuntavaaleissa. Ennakkoäänestysprosentti oli nyt 38,8. Viime vaaleissa se oli 35. Äänioikeutettuja paikkakunnalla on kaikkiaan 19 696. Heistä 3507 miestä ja 4140 naista äänesti ennakkoon.
Varsinainen vaalipäivä on tulevana sunnuntaina 14.4.
Se on mielenkiintoinen luku tuo Sastamalassa ennakkoon äänestäneet 38,8%. Ilmeisesti samoilla luvuilla puhutaan Sdp:n kannatuksesta lopullisessa äänestyksessä. Sitten sunnuntain vaalivalvojaisissa. Ja oikeisto ottaa murheeseen huikan 38,8% väkijuomaa!
Taitaapi olla toisenkin puolueen ääniä siellä… Meiltä meni perussuomalaiselle, ensimmäistä kertaa
Perusjärki käteen nyt.
Antti Rinne jo rakentaa hallitusta (iltapäivälehtien mukaan) kokoomuksen tai keskustan kanssa. Eli mikään EI muutu.
Ehkei kannata Antti nuolaista ennen kun tipahtaa.
terv Persuja ensi kertaa äänestänyt (jo ennakkoon)
Ihminen saa tehdä virheitä, kunhan oppii niistä. Viimeksi Soinia/persuja äänestäneet puristavat vieläkin nyrkkiä taskussa.
Nyt on hyvä katsoa paikalliset ehdokkaat vertailuun. Tietää ketä äänestää sunnuntaina..suomen arvoisia tekoja
Nuoret arvostavat työllisyyden parantamista todella korkealle ja antavat siitä
tunnustusta.
Hienoa, näiltä tulevaisuuden rakentajilta.
Nuoret ilmoittavat kannattavansa porvaripuolueiden ehdokkaita, mutta syy on sama kuin merkkivaatteiden ja kalliiden puhelimien tapauksessa: ei saa näyttää köyhältä ja pitää kuulua kuviteltuun “parempaan porukkaan”. Sinä yrität propagandakiihkossasi laittaa sanoja nuorten suuhun.
Jos vaan vähänkin ajattelee tulevaisuutta niinnon vain yksi puolue. Kokoomus. Täällä sitä haukutaan mutta onneksi moni ymmärtää ja äänestää. Demareista menee loppusuoralla ohi.
Erinomainen pääkirjoitus Alueviestissä. Uusia työpaikkoja Sipilän hallituksen syntyi 140 tuhatta
ja valtion velan kasvu taittui. Tämä on kaikkein tärkein asia ja siinä hallitus onnistui.
Jos jo kaatuneessa oikeistohallituksessa olisi ollut talousosaamista, niin silloin otettaisiin lisää valtionvelkaa. Miksi? Siksi kun sitä saa nyt, Suomi nolla korolla. Johtuen EU:n elvytyksestä ja lainakorkojen alhaisuudesta. Mihin tarkoitukseen lainarahaa? Laitetaan Suomen tiestö ajettavaan kuntoon. Koska järkyttävän heikossa oleva tieverkosto on suuri uhka taloudelle. Ei ole ollenkaan varmaa, että puu liikkuu metsästä tehtaisiin ja sahoille. Oikeistohallituksen valtionvelan lyhennys oli vastaavasti hullun tölmäys. Myytiin valtionomistamia osakkeita ja lyhennettiin velkaa. Eli tapettiin lypsävä lehmä. Kuulkaas, plikat, poijaat ja pelimannit. Ei valtiontaloutta noin hoideta, mitä oikeistohallitus sen teki.
Valtiontaloutta hoidetaan talouden tasapainolla ja työllisten määrällä, joka Sipilän kaudella
kasvoi 140 tuhannella työllisellä. Tämä 140 tuhatta tarkoittaa noin 1oo henkilön työllistyneen
jokaisena päivänä, jolloin Sipilän hallitus on ollut vallassa.
Valtion velanotto on taittunut ja se on ehdottomasti oikea asia, kuten Alueviestin
pääkirjoituksessa todetaan.
Ainahan näitä “väärin sammutettu” huutajia riittää.
mani mani mani
Mania tuli 140 tuhanteen kotitalouteen työllistymisen johdosta noin 1000e/talous kuukaudessa.
Yhteensä työllistyneille 1,5 miljadria euroa vuodessa ja väittäisin, tuli tarpeeseen
Toki on niitäkin, joille raha pitäisi tulla kotisohvalle ilman vastiketta. Tätä myös moni
kansanedustajaehdokas vihervasemmistossa vaatii.
Toinen asia on rahassa mittaamaton ihmisarvo ja yhteiskunnassa mukana olo.
On se hyvä, että ruotsalaisilla ja saksalaisilla ostovoima lisääntynyt. Suomalaiset yritykset pystyvät myymään tuotteitaan. Siellä kruunut ja eurot kasaantuu myös palkansaajille. Toista on Suomessa, täällä on minimaaliset palkankorotukset. Siihen päälle vielä Orpo ja Sipilä löivät lomarahojen ryöväykset, kiky ja polttoaineverojen sekä sähköveron korotukset. On siinä palkansaajia roimittu. Kaikki ainoastaan siksi, että monimiljönäärien tilille tulisi vielä muutama miljoona ylimääräistä. Sipilän ja Orpon hallitus oli monimiljönäärien rahakylpylä!
Perättömiä, kuin Antti Rinteen puheet 18:43. Antti Rinteen päivän sammakko ja
niitä nutipäitä on kaikki kuraslätäköt täynnä, koskee pääministerin tehtäviä.
Rinteen mielestä Suomen pääministeri ei saisi osallistua EU-neuvotteluihin
ennen seuraavan hallituksen valintaa.
Kuka ihme näitä sammakoita Rinteen suuhun tuottaa? Kaikki hän kuitenkin
ulos pullauttaa.
18:54 Mikä oli perätön kirjoitus ja miten? Tilastot osoittaa, että Sipilän ja Orpon kujanjuoksussa ei palkansaajat rikastunut. Mutta raharikkaille satoi taivaasta mannaa. Kyllä kansa tietää. Valheesi ei nyt sumuta. Monimiljönäärit nauttii rahakylpylässä!
Sinulla näyttää olevan vihervasurien perusjankkaus päällä. Oikeiston vikaa on kaikki, jopa huonot ilmat. Kuitenkaan et pysty mitään konkreettista tuomaan esiin.
Hallitus on onnistunut poikkeuksellisen hyvin työssään. Työllisyys melkein 73% ja talous paremmassa kunnossa kuin miesmuistiin.
Mikä on Rinteen vastaus? Lihavero, maitovero, polttomoottoriautot kieltoon, jne.
Lapsiperheet ja maalaiset kiittävät.
Kertaallinen palkkakehitys ja erityisesti noussut työllisyys on tuonut ostovoimaa. Pitää muistaa
saadut veronalennukset ja tutkitulla tiedolla ne ovat suosineet pieni-ja keskituloisia.
Vähimmäspäivärahojen ja takuueläkkeiden nosto puolestaan on auttanut muita
vähätuloisia,
Koita nyt rauhoittua 18:54, vaikka onhan vaikeaa, kun Antti Rinne päästelee näitä
sammakoita, joita Kiinassa asti ihmetellään.
No jopas. Rahakylpylöitä superrikkaille. Ja ne jotka hoitavat että turvaavat yhteiskunnassa niiltä viedään lomarahat. Monimiljönäärit rellestää ja palkansaajat saavat Kikyn. Miljönäärit kiittävät Sipilää ja Orpoa. Kyllä raharötköjen kelpaa!
Palkansaajat saivat nyt vasta Kikyn. Yrittäjät, johtajat ja muut vastuunkantajat ovat aina tehneet tuntimääriä, jossa mikä tahansa Kiky kalpenee. Oletko koskaan kuullut heidän valittavan? Toista se on AY-änkyröiden aivopesemät työväen edustajat, jotka itkevät ja kiukuttelevat kaikesta mahdollisesta.
Rahakylpylöissä kylpee nämä raharötköt AY-johtajat. Mässäävät veronmaksajien rahoilla,
työtätekevien jäsenmaksuilla. Tämä Sammakko-Antti tämänkin suustaan päästi.
Yli 100 000 ansiot tippuivat siirryään AY-lakkokenraalin tehtävästään politiikkaan
Kohta sitä jo sopuisasti sinipunaa siunataan. Lopettakaa kinaaminen, mitä enemmän pilkkaatte toisianne, sitä enemmän sataa ääniä persujen laariin.
SDP:n ääniä menee Persuille ja paljon. Sossujen kannatus on pudonnut parin kuukauden aikana 2-3% ja nuo ovat ilmeisesti lorisseet Persuille.
Sammakko-Antin möläytykset kantavat hedelmää. : ) Lisää samanlaista!
Eikö persut halua hallitukseen, jos sinipunaa pukkaa?
On näiden AY-jyrien palkat todella tolkuttomat, mihin tahansa verrattuna.
Ministerien palkat lienee kolmannes näiden herrojen palkasta. Tasa-arvo ei
toteudu lainkaan. Naisjohtajien palkat tuskin puoltakaan miesten palkasta.
Se minua edelleenkin ihmetyttää, että miksi sossujen muu puoluejohto salasi ja suorastaan valehteli Sammakko-Antin sairasloman syitä.
Oletettavasti pelkäsivät puolueen kannatuksen putoavan. No, Antti teki sen sitten ihan itse möläytyksineen.
Joka tapauksessa tuntuu erikoiselta, jos joku vielä sossuja äänestää tuon luikurinlaskun jälkeen. Mistä voi olla varma, että sossut ei vedätä äänestäjiä samalla tavalla?
Kuka Sipilälle ja Orpolle on kirjoittanut terveenpaperit. Onko haettu Virosta?
Akava on yli 600 000 henkilön jäsenmäärä. Kyllä muualla on paljon kovemmat palkat johtajalla määrällä henkilöstöä. Suuryritykset Suomessa niitä änkyröitä on. Ja porvarihallitus syyti lisää miljoonia raharötköille.
Teollisuusliiton johtajan Riku Aallon ansiot nousi 131% viedessään Kojamon pörssiin.
Hän piti nousua hyvin kohtuullisena. Kyllä tämä duunaria syö, taitaa punainen
viiva jäädä piirtämättä
Oho! Vihervasuri puolustaa johtajan ylisuurta palkkaa.
Kyllä on aikoihin eletty. Eikös sosialismin periaatteisiin kuulukaan sama palkka duunarille ja päällikölle? Tai ainakin minimaalinen ero?
No nyt alkaa järki palaamaan kansalaisille. Ylen uusin mielipidemittaus näyttää noin prosentin takapakkia kaikille vihervasuripuolueille. Sossut, Vihreät ja Vasemmistoliitto ovat laskusuunnassa. Hyvä!
Presidentti Sauli Niinistö sanoi eilen eduskunnassa, että kyllä hallituksen pitää kunnioittaa perustuslakia. Melko selkee viesti kaatuneelle oikeistohallitukselle. Katsotaan saavatko Sipilä ja Orpo kulkea vapaalla jalalla sunnuntaihin asti. Vai joutuvatko pidätetyksi? Onko kyseessä maanpetturuuteen rinnastettava vääryys?
Perustuslain mukaanko maaseudun asukkaat saa jättää heitteille.
Tätähän Halla-ahon mielipide varotulojen tasausjärjestemästä luopumisesta tarkoittaa.
Vapaavuorelle tämä varmaan sopii. Helsinki saisi laskea veroäyrin 15%:n ja Sastamala
korottaa 30%:n. Tietääkö kansa?
Tätä kansa ei tiedä. Mutta muistavatko myös palkansaaja kansa, miten Persut petti palkansaajat heti hallitukseen päästessään. Yhteisrintamassa seistiin kokkareitten ja kepun kanssa. Alkoi ennennäkemätön muilutus. Nytkin persuissa valtaa käyttää moni yrittäjä, kuten Soininkin aikana. Sumutus, sumutus, sumutus!
Halla-aho Helsingin valtuustokokouksessa sanoi v. 2011, olevan hyvä, “että
kuntien välinen kilpailu pakottaa kunnat kumartamaan rikkaille ja pyllistämään
koyhille”.
Halla-aho itsekkin sanoo menevänsä tällä tulkinnalla selvästi kokoomuksen ohi
oikealta. Hänen kanssaan Rinne muodostaa hallitusta, mikäli Nato-suosta
ylös nousee.
Persut on hankala sakki sikäli, että valta voi vaihtua yllättäen. Joku porukka kokoontuu leirinuotiolle ja syrjäyttä Halla-ahon, kuten kävi Soinille. Yrittäjä siipi ottaa vallan ja äänestäjät petetään. Jälleen. Alkaa armoton palkansaajien kujanjuoksu, kuten Sipilän ja Orpon kurimuksessa, työntekijöitä kohtaan.
Hienoa, viimeisen gallupin mukaan persut ovat suurin porvaripuolue, kepu ja kokoomus ovat jäämässä persujen jalkoihin ja oppositioon.