“Toivottavasti tästä tulee perinne” – Mopotapahtuma onnistui yli odotusten

StuntFreaksTeamin Arttu Stenberg temppuili Sastamalan mopotapahtumassa.

Auringonpaiste, kumin käry ja moottorien pärinä. Siinä ainekset onnistuneeseen torstai-iltaan Monakon FK-radalla.

Sastamalan Nuorisopalveluiden yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa järjestämä kaupungin ensimmäinen virallinen mopotapahtuma onnistui jopa ennakoitua paremmin, sillä puoli kahdeksan tienoilla järjestysmiehen laskuri kertoi Monakon portista astelleen sisään 332 ihmistä.

Illan vetonaula, StuntFreaksTeamin Arttu Stenberg antoi esiintymisten välillä tapahtumalle kiitettävän arvosanan.

“Tosi hyvä meininki. Hyvät puitteet, kaunis ilma ja paljon porukkaa, kyllä täällä kelpaa esiintyä”, nuori mies myhäili.

Pian 21 täyttävä Stenberg kertoi kuuluneensa mopotemppuja tekevään porukkaan 16-vuotiaasta. Kolme tiimin alkuperäisistä jäsenistä tekee stuntteja työkseen, lisäksi joukossa on viitisentoista Stenbergin kaltaista muutamia kertoja kesässä esiintyviä miehiä.

“Itsellä esiintymisiä on noin viisi kertaa kesän aikana. Ensi viikolla on edessä kaikkein isoin keikka, kun lähden Ranskaan Moto GP-osakilpailuun. Jos täällä on parisen sataa ihmistä, siellä katsojia voi olla 200 000. Kieltämättä vähän jännittää”, Stenberg tunnusti.

Arttu Stenberg kertoi lähtevänsä ensi viikolla esiintymään Ranskaan.

Stenbergin lisäksi mopotapahtumassa pääsivät temppuilemaan paikalle tulleet nuoret. Ennen heidän pääsyään rajatulle ja valvotulle ajotaitoradalle Vammalan Moottoripyöräilijät teki kaksipyöräisille minikatsastuksen.

“Ketjut ja jarrut on tarkastettu sekä pyörän yleiskunto. Yllättävän hyvässä kunnossa vehkeet ovat olleet”, summasi VaMPin puheenjohtaja Emmi Harjula.

Radalla kaasuttelivat muun muassa kaverukset Mikael Heinonen Kiikasta sekä Niko Laitila ja Ville Salminen Kiikoisista. Näyttävät temput kertoivat, että kolmikko on viettänyt kaksipyöräisten selässä hyvän tovin.

“Temppuilu on mopoilun suola. Tietysti pelkkä ajaminenkin on mukavaa, mutta kikkailu antaa hommaan vähän lisäpotkua”, nuorukaiset miettivät.

Sastamalan suosituin kokoontumispaikka moponuorten keskuudessa on tällä hetkellä Ojansuun päiväkoti. Kaverukset kertoivat lähialueen asukkaiden antaneen välillä tiukkasanaistakin palautetta nuorison oleskelusta päiväkodilla.

Juuri siksi Heinonen, Laitila ja Salminen toivovat Sastamalaan saatavan luvallinen mopoilupaikka nuorille.

“Temppuilua ei voi harrastaa liikenteen seassa, juuri siksi tarvitaan turvallinen paikka harrastaa. Temppujen opettelu taas kehittää pyörän hallintaa, sillä liikenteessä on osattava ajaa myös hitaasti”, kolmikko muistutti.

Mikael Heinonen, Ville Salminen ja Niko Laitila toivovat Sastamalan luvallista mopoilualuetta.

Mopoilualueen puolesta tapahtumassa keräsivät nimiä adresseihin Sastamalan nuorisovaltuuston edustajat. Nuvan Helga Rantanen ja Saana Uusi-Rauva kertoivat papereiden täyttyneen hyvää vauhtia.

“Allekirjoituksia on tullut paljon nuorilta, mutta myös aikuiset ovat suhtautuneet alueeseen myötämielisesti. On ihan selvä, että luvallinen mopoilupaikka tarvitaan.”

Siitä, minne alue voitaisiin sijoittaa, Rantasella oli näkemys.

“Joko Kataran suoran suuntaan tai sitten Hopun teollisuusalueelle, missä on Vexve ja muita yrityksiä.”

Rantanen ja Uusi-Rauva olivat mielissään mopotapahtuman saavuttamasta suosiosta.

“Porukkaa on tosi hyvin ja mielestämme tapahtuman idea, eli mopoilun nostaminen esiin hyvänä harrastuksena, toteutuu. Toivomme ilman muuta että tästä tulee perinne. Ehkä mopotapahtuma voisi tulevina vuosina ajoittua kesän alkuun, olla vaikka virallinen loman aloitus”, kaksikko heitti.

Nuorisovaltuuston Saana Uusi-Rauva ja Helga Rantanen iloitsivat täyttyneistä adresseista.
Niko Laitila keulii ajotaitoradalla.
Mikael Heinonen keulii.
Ville Salminen polttaa kumia.
Arttu Stenberg radalla.
StuntFreaksTeamin Artulla riitti ihailijoita.
VaMP toi paikalle tehopenkin, jolla saattoi testata paljonko moottoripyörän takapyörältä lähtee tehoja. Puikoissa Markku Niemelä.
Esittelypisteillä annettiin tietoa muun muassa liikenneturvallisuuteen liittyen. Mopoautosta ei juuri ole vastusta isomman ajoneuvon törmätessä siihen.