Sastamalan seudulle 335 000 euron avustukset – Veikkausvoittovaroja mielenterveystyöhön ja maahanmuuttajien kotouttamiseen

Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt avustuksia veikkausvoittovaroista. Veikkauksen pelien tuotoista saa tänä vuonna avustusta kaksi sosiaali- ja terveysjärjestöjen hanketta, jotka kohdistuvat Huittisiin, Punkalaitumelle ja Sastamalaan.

Sastamalan seudun mielenterveysseura sai 237 000 euron tuen järjestölähtöiseen kriisi- ja mielenterveystyöhön vaikeissa elämäntilanteissa oleville puhelimitse, verkossa, kasvokkaisissa asiakastapaamisissa ja ammatillisesti ohjatuissa ryhmissä (Sastamala-Huittisten tukitalo).

Suomen kylät sai 124 000 euron avustuksen maahanmuuttajien aktivoimiseen ja integroimiseen osaksi paikallisyhteisöä. Hanke toimii valtakunnallisesti, ja toimintaa on myös Huittisissa, Punkalaitumella ja Sastamalassa. Aktivitointihankkeessa toimitaan ruohonjuuritasolla tapahtuvan kohtaamisen ja ikäihmisten auttamiseen tähtäävän vapaaehtoistoiminnan avulla. Tavoitteena on muun muassa kehittää kansalaisvalmiuksia, uutta osaamista sekä edistää maahanmuuttajien työllistymistä ja mahdollisuutta asettua asumaan maaseudulle.

Lisäksi avustusta tuli, 118 000 euroa, Sastamalan seudun mielenterveysseuran KIMPASSA-hankkeelle, joka pyrkii vähentämään koululaisten ja opiskelijoiden kokemaa yksinäisyyttä Sastamalassa.

Kaikkiaan Sastamalan seudulle kohdistuviin hankkeisiin annettiin varoja 335 000 euroa.

95 järjestöä Pirkanmaalla sai avustusta

Tänä vuonna sosiaali- ja terveysjärjestöille jaetaan kaikkiaan 362 miljoonaa euroa Veikkauksen pelien tuotoista. Avustuksia saa 887 järjestöä yhteensä 2 060 kohteeseen.

Sosiaali- ja terveysministeriö myöntää avustuksia toimintaan, joka edistää terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia, ehkäisee ongelmia ja auttaa ongelmia kohdanneita ihmisiä. Tavoitteena on, että Suomessa tehdään maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa, joka edistää kestävää hyvinvointia.

Kaikkiaan 95 Pirkanmaalla toimivaa järjestöä saa tänä vuonna avustusta veikkausvoittovaroista (lista järjestöistä katsottavissa tämän linkin kautta). Avustuspotti on yli 25 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi moni valtakunnallinen avustusta saava järjestö toimii myös alueella.

Avustuksen suuruuden näkökulmasta isoimmat toimijat Setlementti Tampere ry, Mielenterveysomaiset Pirkanmaa – Finfami ry ja Tampereen Kaupunkilähetys.

Vuoden 2020 avustusten haku on parhaillaan käynnissä ja päättyy 31.5.