Avoimesta autonikkunasta kaikuvat riemunkiljahdukset. Iida Nalli on hypännyt punaisen paholaisensa, 2140-mallin Moskvitshin rattiin ja veivaa sitä nyt kaksin käsin. Idän ihme vuosimallia 1980 ei käänny yhtä vaivattomasti kuin jokapäiväisessä ajossa oleva Mersu, mutta ajaminen sillä on Iidalle unelmien täyttymys. Siitäkin huolimatta, että käsikäyttöisessä ryypyssä on vielä opettelemista.
”Aika monta kertaa olen tukehduttanut auton antamalla sille liikaa ryyppyä”, Iida tunnustaa.
Mutta ei hätää, yhteinen kilometrien kerryttäminen Mossen kanssa on vasta alussa.
Pitkän ja hartaan kunnostusprojektin läpikäynyt auto sai leiman 25. huhtikuuta. Iida oli lentää takamukselleen, kun kuuli katsastusmiehen päätöksestä.
”Lähdin konttorille hakemaan vikalistaa, en missään tapauksessa uskonut että auto olisi vielä niin hyvässä kunnossa, että leima tulee.”
Matka on ollut takkuinen. Kaikki, mihin Iida autossa kosketti, tuntui lahoavan käsiin; pellit hapertuivat, ovet olivat ruosteiset ja verhoilu repsotti. Onneksi tekniikka pelasi joten kuten, ja osaavissa käsissä tehdyn huollon ansiosta auto käy ja kukkuu nyt vähintään samalla tavalla kuin 80-luvun alussa, kun Iidan isä Hannu Nalli osti Mossen.
Parkinsonin tautia sairastava isä olikin yksi syy lähteä kunnostamaan autoa. Nallien perhekunta kurvaili Mossella Vammalassa 80-luvun alkuvuosina, mutta vuosikymmenen vaihtuessa isä körötteli auton uudemman tieltä säilöön tuttaviensa latoon Punkalaitumelle ajatuksenaan palauttaa se käyttöön eläkepäivinään.
Kului lopulta 27 vuotta ennen kuin Mosse pääsi takaisin vapauteen. Isän sairaus paheni ja tytär päätti tehdä sen, mistä isä oli haaveillut.
Alueviesti kirjoitti Iidan ja Mossen yhteisestä matkasta edellisen kerran viime vuoden huhtikuussa, jolloin auto oli maalattavana.
Vaikka Iida itse ei maalannut autoa saati koskenut sen tekniikkaan, teki hän paljon pohjatöitä. Purki, putsasi, lakkasi, kiinnitti takaisin paikoilleen. Ja metsästi Venäjältä varosia paikallisten kontaktiensa kautta.
Auton etulokasuojat, takapenkki ja apukuskin penkki sekä katon verhoilu ovat alkuperäiset. Miltei kaikki muu on jouduttu hankkimaan itänaapurista. Apuna kunnostusprojektissa ovat olleet läheiset. Ompelijana työskentelevä äiti repi Iidan kanssa penkkien verhoilut irti ja korjasi ratkenneet ompeleet. Iida puhdisti päällisistä 27 vuoden liat kotinsa pesuhuoneessa.
”Niin tarkka kuin isä autostaan olikin, ei mattojen säilytys mennyt ihan putkeen. Isä oli käärinyt ne rullalle Mossen takakonttiin, mutta siellä ollut öljypurkki olikin tussahtanut vuosien saatossa ja tahrinut matot.”
Kaikkineen projektiin on kulunut kuusi vuotta. Auto hinattiin ladosta Iidan vanhempien pihaan elokuussa 2013 ja siitä edelleen hänen kotipihaansa 2016.
Matkalle on mahtunut hidasteita, mutta eräpäivää Mossen valmistumiselle Iida ei asettanut. Loppurutistukseen antoi vauhtia hänen isänsä kunnon romahtaminen kuluvan vuoden tammikuussa. Palvelukodista soitettiin ja pyydettiin perhe jo hyvästelemään mies, mutta jotain tapahtui ja kunto koheni. Niinpä Iida päätti, että vappuna auton aluperäinen omistaja viedään ajelulle.
Miten Hannu Nalli reagoi päästessään vanhan menopelinsä kyytiin? Sekin selviää ensi keskiviikkona ilmestyvästä Alueviestin Kesäviestistä.
