Sastamalassa nautitaan perjantaina ja lauantaina Vanhan kirjallisuuden päivistä.

35. kertaa järjestettävän tapahtuman teemaa Oikeus ja kohtuus pohdittiin avajaisissa monelta kantilta.

Sekä Suomen vanhan kirjallisuuden päivät ry:n puheenjohtaja Leena Majander-Reenpää että Sastamalan kaupungin konsernilakimies Katja Arve-Salonen siteerasivat puheissaan liki 500 vuotta sitten kuolleen uskonpuhdistaja, pappi ja oikeusoppinut Olaus Petrin periaatetta:

“Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan. Sen kohtuuden tähden, joka laissa on, se hyväksytään.”

Lause on peräisin tuomarinohjeista, jotka löytyvät Suomen laki -teoksen alkulehdiltä edelleen.

Majander-Reenpää pohti, ovatko oikea ja väärä enää olemassakaan vai ovatko ne vain katsojan silmässä, puhujan kielellä ja kuulijan korvassa.

“Kuulemmeko, mitä kaveri sanoo? Haluammeko kuulla? Huomaammeko vain sen kulman asioihin, jonka haluamme ymmärtää?” puheenjohtaja kysyi.

Avajaiset juontaneen Karo Hämäläisen mukaan kohtuus ei ole nykyään kovin suuressa arvossa.

“Ihmisillä on extreme-halu, kaiken täytyy olla överiä. Mieluummin överit kuin vajarit, sanoo nuoriso. Turhaan saa Aristoteles julistaa kultaisen keskitien oppiaan, sillä ei tunnu olevan kuulijoita. Kohtuus kaikessa? No ei. Entä kohtuus melkein kaikessa tai ainakin useissa asiossa?” mies pohti yleisön edessä.

Anteeksiannosta puhunut oikeushammaslääkäri Helena Ranta toisti Kamerunissa näkemänsä lauseen:

“Ei ole olemassa rauhaa ilman oikeutta, eikä oikeutta ilman anteeksiantoa.”

Ranta kertoi pohtineensa anteeksiannon merkitystä sortuneiden ja vammautuneiden valtioiden jälleenrakentamisessa. Hänen mukaansa kestävä rauha on synnytettävä siellä, missä sorto ja väkivalta ovat syntyneet ja missä niiden on annettu vahvistua sukupolvien ajan.

“Kuka on syyllisempi; hänkö, joka antaa käskyn kiduttaa, nöyryyttää ja tappaa vai hän, joka tottelee ja painaa liipaisinta mahdollisesti aseella uhaten? Miten mittaamme syyllisyyttä? Joudun miettimään, voisinko itse syyllistyä vastaaviin tekoihin. Kun ihminen valitsee väkivallan tien, hän astuu sen rajan yli, jolta ei ole paluuta. Pystyisinkö itse antamaan anteeksi? Epäilen, etten pystyisi.”

Ranta muistutti, että on olemassa kahdenlaisia ihmisiä. Heitä, jotka aloittavat sodan ja heitä, jotka seuraavat sivusta ja päättävät olla tekemättä mitään.

“Hiljaisuus on yksi sanojen muoto, toimimattomuus rikoskumppanuutta.”

Kepeyttä kirjapäivien avajaisiin toi kirjailija Sinikka Nopola, joka aloitti puhui otsikolla Maailman kohtuullisin kansa. Kohtuullisuuteen hän antoi esimerkin omasta elämästään, ja luki yleisölle “kohtuuttoman kohtuuden vaatimuksia” eli listan lauseista, joilla häntä on ohjeistettu nuoruusvuosina.

– Ihan vähävaraisia miehiä ei kannata katsella, ei koskaan tiedä miten elämä heittelee.

– Ei kannata liittyä mihinkään poliittiseen järjestöön, voi tulla leimatuksi.

– Kannattaa kuulua kirkkoon, varmuuden vuoksi, mutta Jumalasta ei ole fiksua höpöttää julkisesti.

– Kannattaa opiskella kieliä, mutta ulkomaille ei kannata muuttaa. Suomi on aina varma valinta.

– Ketään ei kannata sääliä, omissa murheissa on tarpeeksi suremista.

– Ystävät kannattaa pitää hiukan etäällä, ihmiset ovat niin kovia juoruamaan.

– Äkkinäisiä romansseja kannattaa välttää.

Eniten naurattanut kommentti tuli Nopolan sukulaismieheltä kirjailijan ollessa kolmekymppinen.

“Sinikka on ihan sievä, mutta tulisiko hän paremmin esiin jossain pienemmässä kaupungissa?”

Sukulaisrouva lisäsi: “Niin, vaikka jossain Vammalan kokoisessa.”