Saksitut: Kiikoisissa eletään yhä Purpureitten nuottien mukaan

Kun Kiikoisten kunta perustettiin 1847, niin purpuritanssi ei vielä ollut rantautunut suomalaisen kansan keskuuteen. Tanssi yleistyi vasta seuraavalla vuosikymmenellä. Ja suureen mittaan se pääsi 1970, kun ensimmäiset Purpurit pidettiin Kiikoisissa. Siitä lähtien innokkaat kiikoislaiset ovat pitäneet kiinni purpureistaan. Kunnioitettava saavutus tuo viideskymmenes kerta Purpureita. Muutoksia on tullut, mutta perinteitä vaalien.

Purpurit on kohtuullinen ponnistus kiikoislaisilta. Reilun tuhannen asukkaan seudun väkiluku tuplaantuu aina juhlien aikaan. Se tuo liikettä koko kylälle, mutta etenkin Tervahautaan, jossa on muuten edelleen kaksi kauppaa.

Vuonna 2013 Kiikoinen liittyi Sastamalaan. Se ei Purpureitten tahtia haitannut. Ne ovat edelleen Kiikoisten Purpurit, ei Sastamalan.

Niin. Jo Vammalan aikoihin kaupunginvaltuuston kokouksia vähennettiin, koska asioita ei riittänyt. Se taas johtui siitä, että valtuusto siirsi päätösvaltaa pois itseltään vuosien mittaan. Jo Vammalassa valtuusto piti seminaareja, joissa käytiin läpi taloutta, tai sitten jotakin suurta ja vaikeaa asiaa. Joskus seminaarit olivat avoimia myös muille kuin virka- ja luottamushenkilöille, usein ei.

Suljetut seminaarit ovat yleistyneet, ja seminaarit yleensäkin lisääntyneet Sastamalan aikana. Maantieteellisesti isossa kaupungissa on paljon ilmeisesti vaikeita asioita, jotka halutaan ruotia päätösvalmiiksi julkisuudelta piilossa.

Viimeksi Sastamalan valtuusto piti tällaisen seminaarin juhannuksen jälkeen maanantaina lyhyen julkisen kokouksensa jälkeen. Esillä oli tietenkin taloutta, jonka näkymät välttämättä eivät kovin ruusuisia ole. Esillä oli myös uimahalli. Saapas sitten nähdä, millä vuosikymmenellä se tulee ja mihin.