
Sastamalan Pyhän Marian kirkolle virtasi vanhan musiikin ystäviä perjantaina 19. heinäkuuta. Tarjolla oli Sastamala Gregorianan avajaiskonsertti. Pihamaalla kirkkoa ihastelivat Marja-Liisa ja Eero Virtanen Tampereelta.
Pariskunta on melkein kotikonnuillaan, sillä Marja-Liisa on kotoisin Laviasta ja Eero Suodenniemeltä.
”Tätä kirkkoa olemme käyneet katsomassa aiemminkin. Sastamala Gregorianassa olemme nyt ensimmäistä kertaa”, kertoo Marja-Liisa.
Aviopari harrastaa kansantansseja, vanhoja tansseja ja kaikenlaista musiikkia.
”Odotamme tältä konsertilta paljon. Minulle on kerrottu, että kirkon akustiikka on vertaansa vailla. Tämä konsertti on muuten syntymäpäivälahja miehelleni”, paljastaa Marja-Liisa.
Odotukset täyttyivät.
“Sastamalassa kirkkoasiat kunnossa”
Pyhän Marian kirkkoon on tuotu lisätuoleja. Kirkkosali on lähes täynnä, kun ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) avaa 24. Sastamala Gregorianan. Tänä vuonna teemana on Rakkauden Pariisi.
”Näin keväällä eräällä Pariisin rautatieasemalla maalauksen, jossa oli muun muassa sotilas, jonka kiväärin piipussa oli kukkanen. Se kertoo minusta paljon.”
Haavisto otti esiin myös Notre-Damen katedraalin keväisen tulipalon.
”Silloin keskusteltiin siitä, että korjataanko kirkko, vai ei. Täällä Sastamalassa te olette osanneet hoitaa ne asiat.”

Versaillesin hovin taikaa
Ranskalainen Fuoco E Cenere vei musiikillaan yleisön Aurinkokuninkaan Versaillesiin. Musiikki kertoi tarun uskomattomasta unelmasta.
Esiintyjät pitivät yleisön otteessaan musiikilla, jota voi vain ihastella. Erityisesti sopraano Julie Fioretti sai yleisön lämpenemään huikeisiin suosionosoituksiin. Siitä huolimatta väliajan jälkeen yhtyeen musiikin johdosta vastannut Jay Bernfeld kertoi Julien harmistuneet terveiset.
”Julie pahoittelee, että hänen äänensä ei nyt ole parhaimmillaan, koska hän kärsii allergiasta.”
Sitä tuskin kukaan havaitsi.

Ministeri vaikuttui – “Uskomaton akustiikka”
Sastamala Gregorianassa ensimmäistä kertaa vieraillut ulkoministeri Pekka Haavisto oli haltioissaan.
”Aivan uskomaton akustiikka. Kuinka tällainen on saatu aikaan satoja vuosia sitten. Ilmeisesti tuo tynnyrimäinen katto saa akustiikan aikaan.”
Haavisto kertoo, että joskus kuunnellut vanhaa kirkkolaulua, mutta ei aiemmin tällaista vanhaa musiikkia.
”Hieno kokemus. Sastamala Gregorianassa en tosiaan ole ennen ollut. Sen sijaan Vanhan kirjallisuuden päivillä olen vakiovieras.”
Sastamala Gregorianan konsertteja on koko viikon tarjolla. Tänään tiistaina on luvassa vanhan musiikin juhlaa Tyrvään pappilan ilmaiskonsertissa, jossa mukana myös Jormn Uotinen. Ke 24.7. klo 19 luvassa on sveitsiläisen Ensemble Meridianan konsertti, to 25.7. klo 19 Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa kuullaan ensikonserttinsa antavaa suomalaista FIRE: Finnish Renaissance Ensemblea, pe 26.7. klo 19 on kansainvälisen mestarikurssin päätöskonsertti ja festivaaliviikko huipentuu la 27.7. klo 19 Aira Maria Lehtipuun, Mikko Ikäheimon, Evelyn Tubbin ja Michael Fieldsin Paganini-aiheiseen konserttiin. Kaikkiin em. mainittuihin konsertteihin on tapahtumajärjestäjien mukaan vielä lippuja saatavilla.