
LP-Vampulan mestaruusliigajoukkue saa uuden kiinnityksen, kun serbialainen yleispelaaja Aleksandra Cveticanin liittyy joukkueen harjoitusrinkiin elokuun puolivälissä.
Cveticanin on pelannut koko nuoruusikänsä Suboticassa, joka on yksi Serbian parhaista lentopallokouluista. Hänen edustamansa seurajoukkue Spartak Subotica on ollut serbialainen kestomenestyjä, joka on saavuttanut kotimaan kovatasoisessa liigassa useita mitalisijoja. Joukkue osallistui vuonna 2016 myös CEV Cupiin.
Kaudella 2017-2018 187-senttinen serbi edusti Romanian CMS Lugoj Volei -nimistä seuraa. Viime kaudeksi hän siirtyi Unkariin, muttei saavuttanut siellä odotettua menestystä.
Cveticanin vahvistaa yleispelaajaosastoa LP-Vampulan verkolla ja seuran tiedotteen mukaan häneltä odotetaan myös vahvaa vastuuta vastaanotosta.
“Uskon vahvasti, että hänen laatutasonsa sekä tahtotilansa kehittyä vielä lisää auttaa seuraamme saavuttamaan tavoitteensa”, sanoo 5. elokuuta Huittisiin saapunut joukkueen päävalmentaja Darko Dobreskov maannaisestaan.
Cveticanin on syntynyt vuonna 1993. Hän on edustanut maataan useissa nuorten maajoukkuepeleissä ja turnauksissa.