
Ohjaaja Leena Kilpeläinen kävelee pitkin maisemakukkapeltoa Sastamalan Roismalassa. Hän on tyytyväinen näkemäänsä.
”Värimaailma on täällä mainio. Perusvärit olivat Maijalle tärkeitä. Ja nuo unikot, niitä on montaa eri lajia. Oikein hyvä.”
Idässä näkyvä Citymarketin torni mietityttää ohjaajaa-kuvaajaa-käsikirjoittajaa. Hän haluaa kuvata kukkapellon loistoa ja unikoita auringonnousun aikaan.
”Metsän reuna olisi paras tausta, mutta katsotaan nyt. Aiomme kiertää muutkin Sastamalan kukkapellot.”
Teossa on elämäkertadokumentti taiteilija Maija Isolasta, joka tunnetaan muun muassa Marimekolle suunnittelemistaan kankaista. Yksi suosituimmista Isolan luomuksista on Unikko-kuosi.
Mutta miten ihmeessä juuri Sastamala valikoitui kuvauspaikaksi?
”Viime kesänä Karkkilassa oli vastaava pelto, ja ajattelimme silloin kuvauksia suunnitellessamme, että siellä kuvaamme. Mutta peltoa ei oltukaan kylvetty tänä keväänä. Äkkiä Facebookin ilmoitusta ja sana kiertämään. Saimme vinkin Sastamalan pelloista, ja homma oli sillä selvä”, Kilpeläinen kertoo.
“Kukkapellot maailmankartalle”
Suurena apuna produktiolle oli maaseutujohtaja Katariina Pylsy, joka eilen maanantaina kierrätti Kilpeläistä pitkin poikin paikkakuntaa.
”Onhan tämä loistava juttu. Kaupunki saa nimensä dokumentin lopputeksteihin. Sastamalan kukkapellot maailmankartalle!” Pylsy iloitsee.
Kuvauspaikkojen suhteen Sastamala onkin kovassa seurassa. Elokuvaa nimittäin kuvataan myös muun muassa Pariisissa ja Italian Palermossa sekä Algeriassa ja Yhdysvalloissa.
Kilpeläinen kertoo, että dokumentintekoon osallistuvat Maija Isolan tytär Kristiina, tyttärentytär Emma sekä tyttärentyttärentytär Immi.
Vuoden 2020 lopussa valmistuvasta elokuvasta vastaavat Leena Kilpeläisen lisäksi animaattori Reetta Neittaanmäki, kakkoskuvaaja Joona Pettersson ja tuottaja Merja Ritola. Dokumentti syntyy Greenlit Productionsin, Suomen elokuvasäätiön ja Ylen yhteistyönä.
”Pähkinänkuoressa elämänkertadokumentti Maija Isolasta käsittelee Maijan suhdetta tyttäreensä Kristiinaan, miehiin – Maijalla oli kolme aviomiestä ja kaksi avomiestä – sekä suhdetta Armi Ratiaan ja Marimekkoon”, Kilpelänen tuumaa.

