Saksitut: Lupaakohan hallitus euroja pyörätielle Kaukolasta Kiikkaan?

Kun Sastamalaa perustettiin, niin samalla mietittiin kiivaasti niin sanottujen porkkanarahojen käyttöä. Silloisesta Äetsästä esitettiin vakavasti, että Vammala ja Kiikka yhdistettäisiin pyörätiellä, tai paremminkin kevyenliikenteen väylällä. Se ei toteutunut. Väylä taitaa nykyisellään päättyä Kaukolan risteyksen tuntumaan. Jos väylä olisi tehty, niin edestakainen pyöräily Vammalasta aina Pehulaan saakka onnistuisi turvallisesti, koska Kiikka ja Pehula on jo yhdistetty.

Mutta toivoa on. Maan hallitus on sitoutunut lisäämään kansalaisten kävely- ja pyöräilyintoa merkittävästi vuoteen 2030 mennessä, tai sinne suuntaan. Hallitus on luvannut asian toteuttamiseen kasan euroja. Mahtaakohan niistä herua pikkuisen myös Sastamalaan, joka laajana kaupunkina kaipaa paitsi sorateitten asvaltointeja, myös kevyenliikenteen väyliä.

Kymmenien kylien Sastamala esittäytyi jälleen Kylämarkkinoilla Vammalan torilla viime sunnuntaina. Iloisesti eri kylien ihmiset markkinoivat omaa asuinseutuaan. Sunnuntai osoitti, että kylät ovat hengissä ja voivat pääsääntöisesti hyvin. Kuten kyläasiamies Jani Hanhijärvi totesi, että asukasluku ei määrittele jonkin kylän elinvoimaa vaan se, mitä kylällä tehdään. Eli välttämättä määrä ei korvaa laatua tässäkään tapauksessa.

Kaupunki voisi osallistua kylien elinvoimaan jo vuosia sitten puhutulla monitoimilinja-autolla. Siis oikeastaan pyörillä olevalla terveyskeskuksella. Se ehken lyhentäisi lääkärille pääsyjonoja ja antaisi vinkin siitä, että kyläläisistä pidetään huolta. Kaupunki varmasti saisi tarkoitukseen jopa sievoisesti hankerahaa, sillä maan hallitus kait tukee myös asumista maaseudulla. Niin on ainakin puhuttu.

Ja kesä jatkuu. Metsät odottavat marjojen poimijoita. Hyötyliikuntaa parhaimmillaan.