Joskus takavuosikymmeninä koiranleuat ehdottivat kunnan ja valtion miehille ketjuvartisia lapioita. Jaa miksi? No siksi, että työvauhtia irvailtiin hitaaksi ja lapioihin nojailtiin joidenkin mielestä liikaa. Ketjuvarsiin olisi ollut paha nojailla. Ei hankittu. Onneksi, sillä töitä on tehty aina.

Ja vauhti on vain parantunut jatkuvasti. Esimerkiksi kelpaa Nohkuan ylikäytävän jälkeinen pieni silta Karkussa. Taannoin, heinäkuulla, ilmestyivät sillan liepeille kyltit, jotka kertoivat remontista, paremminkin sillan uusimisesta kokonaan. Kylteissä seisoi, että työ kestää maanantaiaamusta kuudesta keskiviikkoiltaan kuuteen. Siis kaksi ja puoli vuorokautta.

Niin kesti. Rivakat nopean toiminnan joukot rustasivat uljaan sillan luvatussa ajassa, hyvinkin. Tuli hienot kaiteet ja hyvä asvalttipinta. Työ oli suunniteltu hyvin ja joukkoja oli riittävästi. Nyt uusi silta palvelee kulkijoita vuosikymmeniä.

Niinhän se on, että kesä hupenee käsiin. Se tietää vesisateita, jotka huuhtovat muun muassa maaseudun sorateitä. Kosteus on sikäli hyväksi, että lanauksen jälkeen ne peijoonin nimismiehen kiharat poistuvat, ja pysyvät pitkään pois hakkaamasta autoja. Kaunis, kuuma ja kuiva kesä kasvattaa kiharoita. Autojen renkaat irrottavat tien pinnasta kaikkein hienoimman aineksen, joka kasaantuu kiharoiksi. Kuivana aikana pelkkä lanaus tai karhuaminen eivät pitkälle kanna. Työ pitäisi ulottaa riittävän syvälle, jotta kiharat olisivat edes hetken poissa. Tästä kiharaharmista huolimatta soratiet kuuluvat maaseudulle halkomaan peltoaukeita.

Sääennustus vielä. Ensi talvena ei pitäisi lunta olla vallan kauheasti. Tämän kertovat pihlajat, joissa on runsaasti marjoja: Ja pihlajahan ei kahta kanna. Eli ensi talvena kaupungin kaduilla ei ole lumiongelmia…