Maria Jokinen jättää Forssan

Sastamalalainen Maria Jokinen on toiminut Forssan Yrityskehitys Oy:n toimitusjohtajana kaksi vuotta.

Forssan Yrityskehitys Oy:n toimitusjohtaja, sastamalalainen Maria Jokinen jättää tehtävänsä ja siirtyy Jokioisilla toimivan FM-Haus Oy:n operatiiviseksi johtajaksi.

Jokinen on toiminut yrityskehityksen toimitusjohtajana kaksi vuotta. Hänellä on kolmen kuukauden irtisanomisaika ja hän on lupautunut perehdyttämään jatkajansa. Uuden toimitusjohtajan haku käynnistyy heti.

“Maria Jokinen on tehnyt loistavaa työtä ja olemme siitä hyvin onnellisia. Hän on saanut ison pyörän pyörimään, mikä on mahtava osoitus siitä, että kaupunkiseudullamme on mahdollisuuksia vaikka mihin”, toteaa Forssan Yrityskehitys Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jaana Lähteenkorva.

Yksi tärkeimmistä Forssan Yrityskehityksen hallituksen asettamista tavoitteista on ollut palvelujen saattaminen haluttaviksi koko seutukunnalle. Tavoite on toteutunut, kun Tammela, Jokioinen ja Ypäjä ovat päättäneet ostaa yritysneuvontapalvelut Forssan Yrityskehitykseltä.

“Teot ja maine ovat kiirineet pitkälle ja uskon, että Forssan Yrityskehityksen toimitusjohtajan paikka on nyt varsin haluttu paikka”, Lähteenkorva sanoo.

Päätöstä edelsi pitkä harkinta

Maria Jokinen aloittaa FM-Hausin operatiivisena johtajana vuoden vaihteen jälkeen.

“FM-Haus on kasvanut nopeasti, mikä tarkoittaa monenlaisia uusia haasteita johtamiselle. Me tarjosimme Maria Jokisella tätä paikkaa ja hän otti sen vastaan”, toteaa FM-Hausin toimitusjohtaja Juhani Sjöman.

FM-Haus on kasvanut viimeiset vuodet ja kasvaa edelleen noin 50 prosentin vuosivauhdilla.

“Kun yrityksen henkilöstömäärä kasvaa, tarvitaan uudenlaisia johtamismalleja. Yksi tavoitteistamme on olla toimialueemme paras työpaikka Suomessa”, Sjöman kertoo

“Myös kasvua pitää johtaa, jotta se tapahtuu hallitusti ja suunnitelmien mukaan. Myynti on yksi niistä osa-alueista, jotka pitää organisoida uudelleen haluttuja markkinoita vastaavaksi.”

Maria Jokinen kertoo harkinneensa päätöstä pitkään.

“FM-Haus on yritys, jonka arvot vastaavat omia arvojani. Mielestäni tulevaisuuden menestyjät panostavat yrityskulttuuriin ja työnantajaimagoon. FM-Haus on mielestäni sellainen tulevaisuuden yritys, jonka kasvussa haluan olla mukana”, Jokinen toteaa.