Minä Muistolan koulussa kasvanut oon. Monet vuodet jäi taakse, siks käyn muisteloon…
Raimo Järvisen tekemän Muistolan muistoja -kappaleen sanat soivat päässäni perjantaiaamuna, Kodin ja koulun päivänä, kun työpäivän sijaan palaan muutamaksi tunniksi pulpettiin. Aloitin koulutaipaleeni Muistolan koulussa syksyllä 1992, ja nyt oma lapseni käy samassa opinahjossa kolmatta luokkaa.
Koulun piha on kokenut monet muutokset 25 vuodessa, mutta ilokseni huomaan yhden tutun kiipeilytelineen. Se palvelee koululaisia ilmeisen hyvin edelleen, sillä päivän aikana näen useamman lapsen kiipeävän telineen päälle temppuilemaan.
Paljon muuta tuttua silmä ei pihasta sitten tavoitakaan. Etupihalla, paikassa jossa aiemmin sijaitsi hiekkakenttä, on nyt opettajien ja muun henkilökunnan parkkialue. Hiekkakentällä pelattiin kuuden vuoden aikana lukemattomia jalka- ja pesäpallopelejä – myös se yksi oppilaat vastaan opettajat -ottelu, jossa koulun silloinen rehtori loukkasi jalkansa.
Pihojen nimetkin ovat vaihtuneet. Kun minä olin alakoululainen, etupiha oli iso piha ja takapiha pikkupiha. Nyt ne tunnetaan A-pihana ja B-pihana.
Pihoja rajaavat onneksi edelleen metsiköt, joissa koululaiset saavat vapaasti toteuttaa itseään. Oma kolmasluokkalaiseni on kouluvuosiensa aikana rakentanut useampaa majaa kavereidensa kanssa. Hänen uusin löytönsä on Tarzan-puu. Se on suuri kuusi, joka seisoo takapihan puolella, aivan välituntialueen rajalla. Joku on kiinnittänyt puun oksaan köyden, jonka varassa itsensä voi heilauttaa ilmojen halki.
Meneekö aika koulussa aina näin äkkiä?
Omalle ikäpolvelleni kolmannen luokan aloittaminen tarkoitti myös englannin kielen opiskelua. Nyt kielenopetus alkaa jo aiemmin, ja varsinaisten englannintuntien lisäksi kieltä on tuotu muuhun koulupäivään. Sen saamme me perheenjäsenet huomata astuessamme koululaistemme luokkaan.
”Good morning teacher”, oppilaat tervehtivät opettajaa reippaasti yhteen ääneen. Myös ennen ruokailua laulettava ruokalaulu taittuu englanniksi.
Perjantain koulupäivä on lyhyt: kaksi tuntia ympäristötietoa ja yksi matematiikkaa. Kodin ja koulun päivän kunniaksi opettaja on keksinyt oppilaille ja kotiväelle yhteistä puuhaa. Matematiikan tunnilla se tarkoittaa ongelmanratkaisua ja päättelytehtäviä. Matikka ei ole koskaan ollut itselleni se vahvin oppiaine, ja välillä kolmosluokkalaisen tehtäviä selatessa ihmettelen, olenko mahtanut opetella ollenkaan samoja asioita samassa iässä. Pojasta polvi paranee, onneksi.
Yhteistyöllä saamme ratkottua useamman pulman oppitunnin aikana. Tunti – tai paremminkin se kolmekymmenminuuttinen, joka tehtäville on aikaa – vierähtää nopeasti.
”Meneekö aika koulussa aina näin äkkiä?” hämmästelen lapselleni, joka nyökyttelee.
”Ei minusta ainakaan koskaan tunnu siltä, että tunnit olisivat liian pitkiä”, hän vastaa.
Aika kultaa muistot
Kun oma koululaiseni rientää ruokailuun, tarjoutuu minulle mahdollisuus poiketa kuudennen luokan oppitunnilla. Hauska yhteensattuma on, että siellä pikkusiskoani opettaa entinen 1. – 4. luokan opettajani. Pääsen mukaan maantiedon tunnille, jonka aiheita ovat Lähi-itä ja Afrikka. Ilokseni huomaan, että vastauskäytäntö ei ole muuttunut miksikään 25 vuodessa. Kun opettaja antaa luvan vastata, nousevat oppilaat reippaasti pulpettinsa viereen ennen kuin avaavat suunsa. Loistavaa taukojumppaa!
Lähtiessä on pakko kurkistaa liikuntasaliin. Sen lavalla olen lukenut jouluevankeliumia ja ollut osa tanssiesitystä, jota kaveriporukkamme suunnitteli huolella. Esiintymisasu oli yhtenäinen: päässä lippis lippa taaksepäin ja vyötäröllä ruutupaita solmittuna. 90-luvun loppupuolella olimme varmasti viimeisen muodin mukaisia.
Pääovesta poistuessa mieleni tekisi laskea mäkeä portaita halkovaa kaidetta pitkin. En kuitenkaan tohdi, jos vaikka joku näkee. Olihan se kiellettyä jo kouluaikoinani.
Autolle kävellessäni hymyilen. Saattaa olla, että aika on kullannut osan muistoista, mutta ala-astevuoteni ovat painuneet mieleeni lämpiminä ja turvallisina. Uskokaa pois, nykyiset oppilaat: Vaikka koulunkäynti joskus tuntuisi tylsältä ja haluaisitte kovasti olla aikuisia, tulette vielä kaipaamaan näitä aikoja.
