
Huittisten nuorisovaltuuston puheenjohtaja Robert Silenko ja varapuheenjohtaja Arttu Kannisto hymyilevät leveää hymyä. Eikä ihme, sillä nuorisovaltuuston pitkäaikainen haave paikasta Huittisten kaupunginhallituksessa on viimein toteutumassa.
”Siitä on puhuttu niin pitkään kuin muistan. Jalka alkaa lopulta olla oven välissä ja yllättävän syvällä”, Silenko sanoo.
Kaupunginhallitus on päättänyt jatkossa kutsua nuorisovaltuuston edustajan kokoukseensa aina, kun listalla on sellaisia asioita, joihin kaivataan nuorten kantaa. Lisäksi nuorisovaltuusto kutsutaan mukaan hallitusseminaareihin.
1,5 vuoden kuluttua, seuraavan valtuustokauden käynnistyessä, nuoret saavat oman paikan hallituksessa.
”Tämä on meille ihan valtavan suuri juttu. Olemme jo pitkään pitäneet kaksi kertaa vuodessa yhteiskokouksen hallituksen ja nuorisovaltuuston kesken. Viime kokouksessa tuli sellainen yhteinen kipinä, että yhteistyötä pitää tiivistää. Lopulta se tuli ihan puun takaa, että meille tarjoutui mahdollisuus päästä näin syvälle vaikuttamiseen”, Silenko kertoo.
Nuorten ääni aidosti kuuluviin
Silenko ja Kannisto pitävät hallituspaikkaa tärkeänä, jotta nuorten ääni saadaan aidosti kuuluviin päätöksenteossa.
”Toisen asemaan on aina haasteellista asettua, joten aikuisten on vaikea ajatella asioita täydellisesti nuorten näkökulmasta. On totta, että väestö vanhenee ja asioita on tärkeää miettiä ikäihmisten kannalta, mutta kun nuoret ovat paikalla kokouksissa, heitäkään ei pysty unohtamaan”, Silenko perustelee.
Kanniston lisää, että luottamuksen kasvaessa nuoret saavat mahdollisuuden osoittaa olevansa annetun vastuun arvoisia.
”Se lisää myös kiinnostusta hakeutua mukaan luottamustehtäviin, kun on aidosti mahdollisuus vaikuttaa. Nuoretkin haluavat olla mukana päätöksenteossa, mutta välttämättä he eivät ole tietoisia siitä, miten ja mihin voi vaikuttaa”, Silenko sanoo.
Kannisto ja Silenko ovat molemmat yllättyneet siitä, miten helppoa vaikuttaminen lopulta on.
”Pitkälti se on vain siitä kiinni, että pitää saada suunsa auki ja uskaltaa sanoa omat ajatuksensa ääneen”, Kannisto perustelee.
”Myös tämä hallituksen kokouksiin mukaan pääseminen on varmasti sen ansiota, että olemme tehneet töitä sen eteen ja uskaltaneet pyytää tätä mahdollisuutta”, Silenko lisää.
Silenko on ollut mukana nuorisovaltuustossa neljä kautta, Kannisto kolme. Molemmat tulivat valituiksi myös vuodenvaihteessa alkavalle kaudelle.
Suurin syy pyrkiä mukaan päätöksentekoon on halu tuoda nuorten näkökulmaa vanhenevaan kaupunkiin.
”Kunnallispolitiikassa on paljon sellaisia asioita, mihin oma asiantuntemus ei vielä riitä. En voi väittää, että osaisin ottaa kantaa sairaanhoitoon tai vanhuspalveluihin liittyviin asioihin. Sen sijaan esimerkiksi lukiota tai vapaa-ajan tekemistä koskevia asioita osaan varmasti tarkastella erilaisesta kulmasta”, Silenko toteaa.
”Huittisissa puhutaan paljon siitä, miten nuoret saadaan pidettyä kaupungissa. Me olemme asiantuntijoita siinä, mitkä asiat voivat tähän auttaa”, Kannisto täydentää.
Koko jutun voit lukea keskiviikkona ilmestyneestä Alueviestistä.







